Ilmastopakolaisuus pitää palauttaa Suomen lakiin

1,5 -asteen tavoitteen kohdalla on tärkeää muistaa, että vaikka se on paljon parempi kuin kaksi astetta, sekään ei ole hyvä. Sään ääri-ilmiöt lisääntyvät, ruoantuotanto vaikeutuu ja lajeja kuolee sukupuuttoon. Vaikutukset osuvat erityisesti maailman köyhimpiin ihmisiin.

Olin mukana järjestämässä ruokaturvateemaista seminaaria toissa viikolla Jyväskylässä. Puhujavieraanamme oli muun muassa Kaisa Karttunen, ruokaturvaa tutkinut maatalous- ja metsätieteiden tohtori. Hän puhui maailman kroonisesta nälästä. Yli 800 miljoonaa ihmistä ei saa tarpeeksi energiaa ruoastaan ja 2 miljardia ei saa ruoasta tarpeeksi ravintoaineita.

Lisäksi kuivuuden tai konfliktien vuoksi akuutista nälänhädästä kärsii yli 120 miljoonaa ihmistä. Nälkäisten määrä on viimeisessä mittauksessa kasvanut – siitä huolimatta, että YK:n Agenda2030 -tavoitteena on nälän poistaminen maailmasta.

On selvää, että ilmastonmuutos ei tule auttamaan tämän YK:n tavoitteen saavuttamisessa. Kuivuus, kuumuus ja äärisäät tulevat heikentämään ruoantuotannon ennustettavuutta. Lisäksi ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat vahvimmin sellaisille alueille, joilla nälästä kärsitään jo valmiiksi. 

Ruokaturvassa on kyse muustakin kuin ruoan määrästä. Merkittävää on myös onko ruokaan varaa, onko se turvallista ja riittävää ja onko sen saatavuus turvattu. Ilmastonmuutoksen vaikutukset heijastelevat kuitenkin koko ruokajärjestelmään.

On tärkeää, että kehitysmaita autetaan ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ilmastorahoituksella. Kehittyneet maat ovat luvanneet kasvattaa ilmastorahoituksen 100 miljardiin dollariin vuodessa vuoteen 2020 mennessä. Puolan joulukuisessa ilmastokokouksessa pitäisi tulla lisää tietoa siitä, kuinka tähän aiotaan päästä.

Hyvä uutinen on, että Suomen ilmastorahoitus kohosi hallituksen lisätalousarvioesityksessä 4,5 miljoonaa euroa toissapäivänä. Kokonaisuudessaan tilanne on kuitenkin se, että ilmastotoimiin kehitysyhteistyöstä arvioitu summa on tämän lisäyksen kanssa 184,5 miljoonaa, kun se vielä vuonna 2015 oli 245 miljoonaa. Nyt luvatun lisäyksen kanssakin tämän hallituskauden kokonaistulokseksi siis jää 60 miljoonan leikkaus ilmastorahoitukseen. Mikä vielä pahempaa, rahoitus on jo alunperinkin ollut väärässä paikassa. Suomi on sitoutunut antamaan ilmastonmuutoksen estämiseksi uutta ja lisäistä rahoitusta, eli ilmastotoimia ei edes pitäisi rahoittaa kehitysyhteistyöbudjetista. Käsittelin sitä, että Suomi antaa päästökauppadirektiivissä ilmastotoimiin sovitut päästökauppatulonsa saastuttavalle teollisuudelle jo aiemmassa blogissani.

Vaikka ilmastorahoituksen kautta kykenisimmekin auttamaan tilanteen hallinnassa, kuivuus, kuumuus ja tuhot tulevat aiheuttamaan ilmastopakolaisuutta. Tällöin on tärkeää muistaa se, että ilmiöllä ei ole tällä hetkellä mitään tunnustusta suomalaisessa lainsäädännössä. Turvapaikkajärjestelmämme ei vuoden 2015 pakolais”kriisin” aikana tehtyjen tiukennusten jälkeen tunne juuri muuta perustetta turvapaikalle kuin henkilöön liittyvän vainon, YK:n asiaa koskevien sopimusten perustan. Laista poistettiin 2016 mahdollisuus humanitaariseen suojeluun, jonka mukaan turvan olisi voinut saada esimerkiksi juuri ympäristökatastrofin vuoksi. Pidän tällaista kehitystä erittäin huolestuttavana. On kestämätöntä, että suojelua ilmastonmuutoksen tuhoilta ei voisi saada pakolaisena vain sen tähden, että ilmaston ei voi katsoa YK:n pakolaissopimuksen kriteerien mukaan kohdistavan ihmiseen henkilökohtaista uhkaa ja vainoa. EU on sulkemassa rajojaan turvaa hakevilta yhä tiukemmin, kun ilmastonmuutoksen vaikutukset iskevät rajuimmin alueemme ulkopuolelle.

Meidän on mahdollista tehdä paremmin: kasvattaa ilmastorahoituksen osuutta, tehdä siitä aidosti lisäyksellistä, palauttaa päästökauppatulot oikeaan kohteeseensa ja palauttaa humanitaarinen suojelu lakiin. Myös näitä tulee muistaa vaatia puolueilta tulevissa ilmastovaaleissa.

Tänään on suuri ilmastopäivä – kiitoksia ja kannustusta

Kiitos te,  jotka olette tänään ilmastomarssilla!

Ajatus siitä, kannattaako yhdeksännen raskauskuun taitteessa kuitenkaan lähteä Helsinkiin marssimaan tuli esitetyksi ja vastaanotetuksi. Nyt kannustan satasella täältä Jyväskylästä kaikkia marssijoita! Marssista tulee varmasti näyttävä ja vaikuttava ja toivottavasti teillä on hauskaa. Te näytätte, mitä Suomen kansa haluaa – vaikuttavia ilmastotoimia ja nopeasti myös.

Kiitos erityisesti kaikki nuoret, jotka lähdette marssimaan!

Kirjoitin blogissani viime kuun alussa, että ”Nuorison on aika herätä.” Ilmastomarssi näyttää, että näin on – mukana järjestäjätahoina on Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, Suoma Sámi Nuorat, nuorisoyhteistyön kattojärjestö Allianssi ja YK-nuoret. Oma ylioppilaskuntani JYY on myös lähdössä delegaatiolla marssille ja myös ylioppilaskuntien koko Suomen liitto SYL osallistuu. Varmasti minulta jää vaikka mitä tahoja vielä mainitsemattakin. Tämä lämmittää mieltäni aivan erityisen kovasti.

Nyt on agendan asettamisen aika. Ilmastomarssi, jonka takana on lukuisia ympäristöjärjestöjä ja niiden kattavaa tietämystä siitä, miten ilmastonmuutokseen tulisi reagoida, on asettanut tämän marssin tavoitteet 1,5 -asteen maailmaan Suomen osalta näin:

-Suomi irti fossiilisista 2035

-Suomessa ei kasvateta metsien hakkuita

-Suomessa ei avata yhtäkään uutta turvekenttää

-Suomen nettopäästöt alle nollan 2030 mennessä

-fossiilituet lopetetaan 2020 mennessä

Näihin tavoitteisiin on nyt poliittisten puolueiden pyrittävä ja asetettava omaa agendaansa ja keinojaan niiden mukaan kevään vaaleihin. Tähän liittyen on näkynyt ilahduttavia linjauksia. Siispä…

…kiitos vihreät ja vasemmistoliitto!

Vihreät on tavoittelemassa hiilineutraaliutta 2030 mennessä ja vasemmistoliitto hiilinettonegatiivisuutta 2030 -luvulla. Siis täsmälleen sitä, mitä marssilla haetaan. Tämä on hienoa sitoutumista ja minulla on hyvä luotto molempien puolueiden aitoon tahtotilaan asiassa.

…kiitos demarit!

Demarit on päättänyt, että ilmastonmuutos on mahdollista pysäyttää 1,5 -asteeseen. Antti Rinne on jo aiheeseen liittyen saanut kritiikkiä siitä, että hän on uskaltanut sanoa, että Suomen suunnitelmat metsähakkuiden lisäämisestä eivät sovi tähän kuvaan. Lisäksi hän on ilmoittanut SDP:n olevan valmis pyrkimään hiilineutraaliuteen 2035. Vaatii rohkeutta tiukentaa linjaa. On hienoa, että demarit ovat näin uskaltaneet nyt tehdä!

…kannustusta Kai Mykkänen!

Kirjoitit IPCC -raportista Uuden Suomen blogissasi painavin sanankääntein. Toivon, että et menetä toivoasi 1,5 -asteen suhteen vaan olet myös omilla politiikkatoimillasi valmis pyrkimään siihen täydestä sydämestäsi. Rohkeasti vain kohti fossiilisten ja erityisesti turpeen verottamista, lihan verottamista ja tehokasta liikenteen sähköistämistä ja sitten tiukat linjaukset ja puheen kääntäminen vuoteen 2030, ei vasta 2050-ihanneskenaarioon. Toivottavasti saat kokoomuksen ilmastolinjauksia näin kiristettyä vielä joulukuun puoluehallitukseen!

Ja sitten on yksi, joka yrittää tänä hienona päivänä varastaa shown

Timo Soini ottaa sellaisen kannan, joka hyvin sopii sinisille – marginaalisen ja epäsuositun. Suomalaiset eivät kannata ilmastotoimien jättämistä vapaaehtoisuuden varaan, kuten Soini ehdottaa. Voimme siis rauhassa olla provosoitumatta, vaikka kuinka provosoidaan. Sen sijaan voimme iloita siitä yhteisestä tahdosta,  joka nyt on heräämässä ja jonka avulla tarvittavat suuret muutokset voidaan saavuttaa.

IPCC:n raportti saattoi aloittaa uuden ajan

IPCC -ilmastopaneelin raportti onnistui tavoitteessaan ja säikähdytti maanantaina maailman. Se on erinomainen suoritus. Raportti ei sisältänyt mitään täysin uutta ja yllättävää, mutta kertoi painokkaasti ja mitä vahvimmalla auktoriteetilla tosiasiat: meillä on valtava kiire ja kahden asteen lämpeneminen on paljon pahempi asia kuin puolentoista asteen lämpeneminen. Lehdet, mielipidepalstat, uutislähetykset ja ajankohtaisohjelmat ovat olleet tällä viikolla täynnä ilmastonmuutosta, kulmat ovat olleet monipuolisia ja sävy vakava. Tuntuu aivan erilaiselta lähteä tämän blogin kirjoittamiseen nyt kuin vielä viime lauantaina. En puhu siitä mistä kaikkien tulisi puhua, vaan siitä mistä kaikki todella puhuvat!

Kyynikko katsoisi, että into kyllä laantuu taas pian ja palataan normaaliin. Mutta normaalia ei ole, eikä ajassa palaaminen ole mahdollista. Uskon, että nyt on päin vastoin käsillä hetki ilmastohuolen yhä laajenevalle valtavirtaistumiselle ja eritoten politisoitumiselle. Kansalaiset katsovat, että tässä ollaan nyt kierrätetty ja pyöräilty jo vuosia eikä se selkeästikään riitä. Olemme nyt siirtymässä vaiheeseen, jossa ilmastonmuutos ei ole enää yksilöiden oma asia vaan yhteiskunnan rakenteita koskeva, mitä poliittisin kysymys.

Mieleeni tuli tällä viikolla myös vertaus: ihmiskunta on jättänyt maailman pelastamisen viimeiseen iltaan. Jokainen tietää, miltä tuntuu, kun asian jättää viimeiseen iltaan. Jokainen myös tietää, mitä pitää tehdä, kun niin on päässyt tapahtumaan. Silloin paheksutaan pieni hetki aiempaa saamattomuutta, huokaistaan syvään, asettaudutaan työasemiin – ja sen jälkeen aletaan puurtamaan äärimmäisellä tahdolla, teholla ja intensiteetillä. Ihmisellä on kyky saada asiat tehdyksi myös silloin, kun hän on myöhässä lähdöstä. Meistä löytyy silloin tarvittavaa sisua ja uskon, että sitä löytyy myös yhteiskunnista.

Olen nyt positiivisempi kuin vielä kertaakaan siitä, että Suomessa nähdään ensi vuonna ilmastovaalit. Pidetään aihe pinnalla ja vaaditaan kaikilta kunnollisia kannanottoja: lukuja, tavoitevuosia ja konkreettisia linjauksia. Varmistetaan, että keitä sitten tulevaan hallitukseen kuuluukin, he ottavat ilmastonmuutoksen vakavasti ja tietävät, mitä pitää tehdä.

Hiilensidonta antaa toivoa

Haluan aloittaa positiivisella asialla. Minua on ilahduttanut tällä viikolla 20.10 tulevan ilmastomarssin häshtäg #NytOnPakko. Siinä nykytilanteemme tiivistyy. Ongelman ratkaisemiseksi on pakko toimia NYT. Haluan osallistua marssille ja jakaa tämän näkemyksen ja kokemuksen muiden kanssa!

Twitterissä on keskusteltu edellisessä kirjoituksessa viittaamastani sotavertauksesta – olemmeko hävinneet sodan? Näin tuntui tällä viikolla ajattelevan ainakin Yhdysvaltain hallinto, kun sen raportissa maan ilmastopolitiikan ehdotettiin perustuvan siihen, että ei kannata tehdä mitään koska tilannetta ei voi muuttaa. Maanantaina julkaistaan kansainvälisen ilmastopaneelin raportti. Katsotaan, mitä mieltä muut maat ovat ja kääntyisikö Yhdysvaltojenkin pää. Muutenhan sanoma on, että #NytEiOlePakko. Onhan politiikassa aina vaihtoehtoja. Toimimattomuus vain olisi typerin mahdollinen luuserivaihtoehto, mistä olen koskaan kuullut.

Sain Twitterissä kuitenkin myös vinkin lohduttavaan Risto Isomäen kolumniin hiilensidonnasta. Isomäki muistuttaa, että kokonaisuudessa ei ole kyse vain päästöistä vaan myös mahdollisuudesta sitoa niitä pois ilmasta. Tämä luo sellaista toivoa ja mahdollisuuksia, jotka on hyvä pitää mielessä – sotaa ei ole hävitty, vaikka tilanne on vaarallinen. Isomäki kuvaa, miten hiilensidonnan tehostamiseen panostetaan esimerkiksi Intiassa. Siellä maaseudulle istutetaan hedelmäpuita maan hallituksen puidenistutusprojektissa, jonka mittaluokka on valtava: tavoitteena on istuttaa 10 miljardia puuta. Puut tuottavat samalla ruokaa ja rehua sekä sitovat hiiltä ja kaikki voittavat!

Puiden ja metsien hiilensidonnasta onkin varsin hyvin tutkimustietoa – eri asia on, kuinka se otetaan huomioon. Suomen biotalousstrategia, joka nojaa puun polton ja muun lyhytaikaisen käytön huomattavaan lisääntymiseen, ei sovi lainkaan yhteen hiilensidonta-ajatuksen kanssa. Tätä faktaa Bios-tutkimusyksikkö nosti viime kuussa onnistuneesti julkiseen keskusteluun huomauttaessaan, että kun ilmastopäästöjä lasketaan laskukaavalla Suomen päästöt – Suomen hiilinielut = ilmakehään päätyvät päästöt, niin tulos on, että ilmakehään päätyvien päästöjen määrä kasvaa 30% vuoteen 2030 mennessä.

Metsien lisäksi hiiltä on mahdollista sitouttaa myös maataloudessa. Tämä on huomattavasti vähemmän tunnettu aihealue niin julkisessa keskustelussa kuin tieteessäkin. Tällä hetkellä maatalous on pääsääntöisesti ilmastopäästöjen lähde, ei nielu. Eikö olisikin hienoa, jos tämä suhde voitaisiin kääntää toisinpäin? Kuulostaa ehdottomasti alalta, jonka tutkimukseen ja löydettyjen keinojen käyttöönottoon kannattaa panostaa. Maaperään paremmin sitoutunut hiili myös parantaisi esimerkiksi viljan kasvua ja estäisi ravinteiden pääsyä vesistöihin niitä rehevöittämään – jälleen kaikki voittavat! Muun muassa maan muokkauksen tavat, vuoroviljely, kiertolannoitus ja lajiston monipuolistaminen ovat keinoja, joiden avulla hiilen sidontaa maaperään voi parantaa.

Hiilensidonta tuo koko joukon hyviä mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Olemme kuitenkin jo siinä pisteessä, että sidonnalla ei voi korvata päästövähennyksiä, vaan molempia keinoja on käytettävä. Sidonta ei ole pelastusrengas, joka olisi jäänyt päästövähennyskenaarioissa huomioimatta, vaan se on kyllä laskettu mukaan.  Silti siitä voi saada toivoa niinä hetkinä, kun tuntuu, että olemme jo edenneet aivan liian pitkälle. Sidonnan avulla meidän on tiettyyn rajaan asti mahdollista palata taaksepäin.