Kovat ajat kysyvät kovia keinoja

Osallistuin tällä viikolla Keski-Suomen liiton järjestämään kuntien ilmastopäivään. Tilaisuus oli hengeltään positiivinen. Kunnille on tarjolla monenlaisia palveluita, verkostoja ja hankkeita, joilla niitä kannustetaan ekotekoihin. Parhaiden käytäntöjen jakaminen, uusien ideoiminen, tiedon lisääntyminen – ilmastonmuutokseen vastataan yhdessä ja verkostoituen. Ympäristöministeriön virkamies Olli-Pekka Pietiläinen totesi, että mieluummin ”soft” kuin ”hard”. Kuntien ilmastotyö itse asiassa perustuu valtion osalta kokonaan pehmeisiin keinoihin ja kunnat vaikuttavat asiaan tyytyväisiltä.

Tuloksiakin on syntynyt. Esimerkiksi yritysten ja kuntien energiatehokkuussopimuksilla saavutettiin edellisellä sopimuskaudella vuotuinen energiansäästö, joka vastaa maamme kerrostalokannan energiankulutusta. Tämä on ollut kaikin puolin järkevää, sillä samalla mukanaolijat säästävät vuosittain 560 miljoonaa euroa. Erityisen järkevää tästä tulee, kun pehmeyteen yhdistetään rahaa. Kuntaliiton omistama yhtiö voi helpottaa kuntien aurinkopaneeleiden hankintaa yhteisellä kilpailutuksella ja valtio tarjoaa ostoon 25 %:n hankintatuen.

Vapaaehtoisuus on päivän sana myös kun halutaan kannustaa kansalaisia ekotekoihin. Presidenttimme kannanotto kasvissyönnin puolesta on, että hän syö itse lihaa vain kerran viikossa. Pääministerimme ehdottaa, että kansalaiset voisivat maksaa vapaaehtoisen metsämaksun tankatessaan bensaa autoihinsa. Ennen elokuvaa valkokankaalla taas pyöri kehotus, ”Käynnistä elämäsi moottori!” Liikenne- ja viestintäministeriö suosittelee kävelemistä ilmasto- ja terveyshyötyjen tähden. Jalkapatikalla valtio säästää terveysmenoissa, ilmasto kiittää ja kaikki voittavat!

Mutta lähteekö kansalainen todella kävelemään kansantalouden parhaaksi? Ja loppuuko kuntien ympäristöinto siihen, kun sijoitukselle ei ole enää laskettavissa kaupallista takaisinmaksuaikaa? Pehmeillä keinoilla on paikkansa, mutta niiden mahdollisuudet ovat rajalliset. Esimerkiksi energiatehokkuudessaan ansioituneessa Jyväskylässä edelleen lähes puolet energiasta tulee saastuttavimmasta lähteestä, turpeesta. Mitään taloudellista estettä ei ole sille, että polttaisimme sitä vielä vaikka sadankin vuoden kuluttua. Eikä muitakaan esteitä todella ole näköpiirissä: viereisessä maakunnassa Etelä-Pohjanmaalla on parhaillaan kaavaehdotuksessa merkittäviä lisäyksiä turvetuotantoon.

Vihreän langan päätoimittaja Rikka Suominen suuttui podcastissa, kun oli lukenut jutun ilmastonmuutoksen vertautumisesta hävittyyn sotaan: ”- – Multa ei oo pyydetty vielä mitään! On nähty sellaisiakin sota- ja kriisitilanteita joissa ihmisiltä on pyydetty kaikki vihkisormuksia myöten. Muhun on ainoastaan ystävällisesti vedottu, että ole vastuullinen, mutta multa ei oo vielä vaadittu kansalaisena mitään ja me ollaan tilanteessa missä tiedeyhteisö alkaa sanoa että on liian myöhäistä.”

Pehmeiden rinnalle tarvitaankin nyt äkkiä kovempia keinoja: lakeja ja sääntöjä, verotusta ja sitovia aikatauluja. Toki myös rahaa – miljoona ympäristöministeriön yhteistoimintahankkeeseen ei riitä, jos pienemmillä kunnilla ei ole varaa toteuttaa siinä toisilta kunnilta kuulemiaan ympäristötekoja. Vaikeiden aikojen äärellä on tunnustettava, että pehmeät keinot eivät mitenkään riitä. Se on kova fakta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.