Median on tunnustettava vastuunsa

Tällä viikolla pääsi istumaan poppareiden kera katsomaan parasta viihdettä – ensimmäinen puoluejohtajien vaaliväittely, à la Iltalehti! Valitettavasti jouduin toteamaan, että huumorini ei enää riitä tähän huviin. Kahden tunnin mittaisessa keskustelussa ilmastonmuutos ei ollut edes yksi aiheista. Lähetyksessä onnistuttiin puhumaan puolituntinen pakolaisuudestakin niin, että ilmastopakolaisuus korkeintaan tuli kerran tai kaksi mainituksi puoluejohtajien puheissa. Jos ilmastonmuutos toteutuu siinä mittakaavassa jota kohti olemme menossa, tulemme näkemään kansainvaelluksia, emme pakolaisuutta.

Vaaliväittelyssä tulisi löytää ne aiheet, jotka ovat tulevissa vaaleissa tärkeimpiä. Mikä voisi olla tärkeämpää kuin se, että meillä on vain pari vuotta aikaa pysäyttää ennätyksellisen kokoluokan koko maailmaa koskeva katastrofi? Vaikka päivän aiheet vaikuttavat siihen, mistä väittelyissä puhutaan, sanoisin että vielä enemmän päivän aiheisiin vaikuttaa se, mistä väittelyissä puhutaan. Iltalehden tentti oli vakava mittaluokkavirhe.

Ei myöskään riitä, että ilmastonmuutoksesta puhutaan tai se nostetaan aiheeksi muiden rinnalle. Ongelmaan tulee suhtautua järjestelmällisesti. Ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkeen ja kaikki vaikuttaa siihen. Silti sitä usein mediassa käsitellään muista asioista erillisenä kysymyksenä. Tällä viikolla Helsingin Sanomissa esiteltiin Lontoon muotiviikkojen yhteydessä, että vaateala on Britanniassa valtava ja hyvässä kasvussa, mutta brexit on sen päällä leijuva ”synkkä pilvi”. Jutun lopuksi puhuttiin vastuullisuudesta ja otettiin se sellaisena kuin muotiteollisuus sen kirjoittajalle antoi: muotiviikoilla ei nähdä turkiksia ja brittimuodin etujärjestön lanseeraamasta käsitteestä positiivinen muoti kerrotaan, että se on ”kestävää ja edistää tasa-arvoa ja monimuotoisuutta sekä alan yhteisöllisyyttä.”

Voiko näin todella puhua vaatealasta, joka on yksi kaikkein tuhoisimmista? Muoti perustuu ajatukseen uuden ostamisesta puolivuosittain. 10 % maailman hiilidioksidipäästöistä tulee vaatevalmistuksesta ja lisäksi ala on valtava vesisyöppö, kemikaali- ja mikromuovikuormituksen aiheuttaja sekä vastuussa ala-arvoisista työoloista, ihmisoikeuksien polkemisesta ja elämiseen riittämättömästä palkasta.

Muoti on äärimmäinen esimerkki sellaisesta markkinavoimien täysin ohjailemasta kulutusjuhlasta, jollaiseen meillä ei enää ole mitään varaa. Vaatealasta voi valtavalla ajattelutavan muutoksella saada positiivisen, mutta muodista ei millään.

Ei voi uutisoida, että maastopalot raivoavat, katovuosi kohtasi toista kertaa peräkkäin, nälkä lisääntyy maailmassa, napajäätiköt sulavat ennätysvauhtia ja hiilidioksidipäästöt kasvavat – ja pohtia kaiken tämän jälkeen sitä, miten öljyn hinnanlasku oikeastaan on ollut taloudelliselle kehitykselle hyvästä, ja jättää vaihtoehtoinen ilmastoajatus jutun loppuun: ”Halpa öljy ei välttämättä vie maailmaa tarpeeksi nopeasti kohti puhtaita energiamuotoja.” (HS 19.7.) Ei todella vie. Median on uskallettava asettaa sisäinen logiikkansa puolustamaan kestävää kehitystä, talouskasvunkin kustannuksella.

Älä jätä huomiselle sitä, minkä voit tehdä tänään

Ärsyttävä sanonta, mutta ilmastonmuutoksen tapauksessa kovin tosi. Menetimme kansainvälisen ilmastopaneelin tutkijoiden mukaan tämän viikon maanantaina mahdollisuutemme estää ilmaston lämpeneminen yli 1,5 -asteen. Samalla en voi liikaa korostaa sitä, mihin edellisen blogini päätin – muutos ei tapahdu yhdessä yössä ja monet vuoteen 2030 tähtäävät rakenteelliset tavoitteet on saatettava matkaan mieluummin eilen mutta viimeistään tänään. Tällä viikolla asiaan on vahvasti ottanut kantaa myös YK:n pääsihteeri Antonio Guterres. Hän totesi, että kurssi on käännettävä ennen vuotta 2020 tai otamme riskin muutoksen ajatumisesta hallitsemattomaksi ja pysäyttämättömäksi. Guterres toteaa, että “Climate change is the defining issue of our time, and we are at a defining moment.” Elämme kohtalonhetkiä historiallisen kysymyksen äärellä.

On koko joukko asioita, joita on täysin mahdollista saattaa heti käyntiin. Tästä hyvänä esimerkkinä on tuulivoima. Suomeen on nyt rakentumassa tuulivoimaa, joka ei tarvitse yhteiskunnan tukia. Professori Peter Lund arvioi kesällä Ylelle, että tuuli voi tämän kehityksen myötä olla edullisin sähköntuotantotapa Suomessa. VTT:n tutkimuksessa uuden sukupolven tuulivoima on niin tehokasta, että sillä voitaisiin kattaa koko Suomen sähkönkulutus, kun voimalat pyörisivät myös heikolla tuulella.

Suomen sähköstä tuotettiin viime vuonna tuulella vasta noin 5 prosenttia. Ei ole mitään syytä, miksi asian pitäisi olla näin. Esimerkiksi Saksassa tuulella tuotetaan maan sähköstä 20% ja Tanskassa jopa 43 prosenttia. Ei tarvitse edes verrata näihin huippuihin todetakseen, ettei panostus tuuleen ole Suomessa riittävää. 16 EU-maata ohittaa Suomen tilastoissa samoin kuin EU:n keskiarvo, 11.6%.

Markkinaehtoisella hinnalla tuulivoimaa tulee varmasti lisääntymään ilman mitään yhteiskunnalisia toimia. Koska muutoksella kuitenkin on niin valtava kiire, tulee sen saada yhteiskunnan tuki. Tässä voivat olla apuna kunnat ja kaupungit. Tuulivoima sopii hyvin paikalliseen omistukseen, sillä kunnat omistavat monesti muutenkin oman energiantuotantonsa. Markkinaehtoisenakin tuulivoima tarvitsee pääomaa syntyäkseen. Tarvitaan siis poliittista tahtoa ohjata sijoituksia tehokkaasti tähän energiamuotoon ja varmistaa kaavoituksella, että tuotanto pääsee syntymään.

Merkittävimmät politiikkalinjaukset tehdään valtakunnan tasolla. Ilmastonmuutoksen torjunnassa on kuitenkin pitkälti kyse myös teknisistä, hyvistä ratkaisuista ja lainatakseni tunnettua vaatebrändiä ”just do it” -asenteesta. Vaikka mitä hyvää voi ja pitää tapahtua myös paikallisesti kunnissa ja kaupungeissa.

Nuorison on aika herätä

Olen aina ollut hiukan kateellinen 60-luvun nuorisolle. Hippiliike, poliittiset nuorisoliikkeet ja ylioppilaskunta-aktivismi – uskon, että olisin ollut niissä varmasti jollain tavalla mukana. Nuoriso oli löytänyt itsensä lisäksi myös poliittisuutensa. Se asettui haastamaan vallitsevia arvoja ja sen joukoissa oli muutosvoimaa ja radikaaliakin toisinajattelua.

Nyt näyttää siltä, että tämän ajan nuoret reagoivat aikansa suurimpaan ongelmaan ahdistuksella. Tutkija Panu Pihkala kirjoittaa Helsingin Sanomissa, että ilmastoahdistus voi ilmetä masennuksena, stressinä ja muina oireina jopa niin vahvasti, että se häiritsee jokapäiväistä elämää. On kauheaa ajatella jopa lapsia tällaisen musertavan tunteen keskellä katselemassa, kun kehitys kehittyy liian hitaasti ja jopa vääriin suuntiin. Pihkala kuitenkin toteaa, että kriittiset olosuhteet ovat mahdollisuus myös rakentavan toiminnan lisääntymiselle. Entä jos tällainen toiminta olisi vielä radikaalia ja sitä tehtäisiin suuressa joukossa?

Nyt voisi olla aika nuorison uudelle politisoitumiselle! Onhan niin, että vaikka ilmastonmuutos todella koskettaa kaikkia, erityisesti nuoret ovat ympäristöongelmien ratkaisun poliittinen eturyhmä. Jos näin käy, väittäisin, että innostus voisi korvata ahdistuksen. Mikä voisi olla arvokkaampaa kuin olla mukana ainutlaatuisessa maailmanajassa yhdessä toisten kanssa ja nähdä oman sukupolvensa tehtävän toteutuvan silmiensä edessä. Pelastaa maailman mitä konkreettisimmalla tavalla.

Vaikuttamisesta on jo vuosia kerrottu mielellään kuluttajuuden kautta. Kierrätä ja sammuta valot, tee parempia valintoja ruokakaupassa. ”Kuluttajalla on valta.” Nuorison poliittinen herääminen vaatii huomion, että tässä ei ole kaikki ja se ei ole riittävää. Nuorten tulee huomata, että meillä ei ole enää varaa typistyä kuluttajiksi. Meidän on oltava kansalaisia ja tehtävä politiikkaa.

En tiedä, syntyykö tällainen suuren mittakaavan nuorisoliike. Tilanne on nyt kuitenkin se, että seuraavan parin vuoden aikana tehtävät päätökset ovat niitä, jotka määrittävät yhteiskunnallista kehitystä seuraavat 10 – 15 vuotta. Tämä on erittäin tärkeää: kun puhutaan siitä, missä ilmastonmuutoksen torjunnassa ollaan menossa vuonna 2030 puhutaan todellisuudessa siitä, mitä tapahtuu ennen vuotta 2020. Aika poliittiselle heräämiselle on siis täsmälleen nyt. Ja syntyisi liike sitten nuorisosta tai jollain muulla joukolla, minä aion olla mukana.

Typeristä valtiontuista kaikkein typerin

Haluaisin vielä jatkaa viime kirjoituksen linjalla valtiontuista, jotka edistävät ilmastonmuutosta – jotkut niistä nimittäin ovat niin typeriä, että tunnereaktio tyrmistyksestä huvittuneisuuteen on taattu! Tämän blogitekstin lukee siis viihtyäkseen, vaikka aihe onkin mitä tylsimmän kuuloinen päästökauppakompensaatio.

Pulssini on noussut lain valmisteluajoista vuodelta 2016 lähtien aina kun aihe tulee vastaan. Kompensaation idea on yksinkertainen. Valtio korvaa energiaintensiiviselle teollisuudelle niille päästökaupasta aiheutuneita kustannuksia. Eli juuri saastuttavimmat yritykset pääsivät kompensaation kautta tilanteeseen, jossa ratkaisu kustannusten alentamiseen ei ollut päästöjen vähentäminen vaan armoton kitinä isänmaalle ja lopulta ilmainen raha.

On ilmeistä, että kompensaatio vesittää päästökaupan ainoaa tarkoitusta täysmääräisesti. Päästökauppa perustuu hinnan ohjausvaikutukseen. Kun kustannuksia halutaan alas, niin päästöjä on vähennettävä.  Jos kustannukset kompensoidaan, päästöjä ei ole vähennettävä.

Uskomattominta kyllä, kompensaatiota perustellaan ilmastotekona! Se perustuu ajatukselle hiilivuodon riskistä. Jos meidän teollisuutemme ei pärjää, niin tuotanto siirtyy Aasian maihin ja siellä vasta saastutetaankin. Kuitenkin: ei ole kunnollista tieteellistä näyttöä siitä, että hiilivuoto olisi todellinen ilmiö. Esimerkiksi valtion taloudellinen tutkimuskeskus totesi lain valmisteluvaiheessa, että kompensaatio on tarpeeton. Teollisuus ei siirry pois Suomesta päästökauppakustannusten takia. Luulisi, että tähän oltaisiin keskitytty lain valmisteluvaiheessa. Hyödytön kompensaatio on tuhlausta. Laki kuitenkin perustuu hiilivuodon riskille, ei hiilivuodolle. Ero on merkittävä.

Vielä vakavampi kriittinen huomio on kuitenkin esitettävä ja perustettava se ajatukseen, että hiilivuoto olisikin todellinen ilmiö. Jos sen riski pitäisi silloin ottaa huomioon, millä keinoilla ilmastonmuutosta voitaisiin torjua missään, koskaan? On erittäin tärkeää, että politiikkaa ohjaa syvälogiikka. Sen on perustuttava kauaskatsoiseen ja systemaattiseen ajatteluun, jossa keinojen on oltava tavoitteen kanssa yhteensopivia. Jos lopullinen päämäärä on pysäyttää ilmastonmuutos, silloin ei riitä, että me olemme parempia kuin muut. Meidän pitää olla riittävän hyviä ja uskoa ja luottaa siihen, että myös muut seuraavat viitoitetulla tiellä. Nyt emme ole lähelläkään: EU:n päästöt kasvoivat viime vuonna, mikä on tuskastuttava fakta. Suomen päästöt ylittivät pienenemisestään huolimatta ne tavoitteet, joihin niiden oli tarkoitus laskea.

Ai niin, vielä jäi käsittelemättä yksi seikka, joka menee tunteisiin. Päästökauppadirektiivin mukaan päästökauppatuloja tulisi käyttää ilmastonmuutoksen torjuntaan erityisesti kehitysmaissa. Kaunis ajatus, mutta nytpä ne päätettiinkin käyttää päästökaupan romuttamiseen.

Tämä on suuri askel Orpolle, mutta pieni ihmiskunnalle.

”Ennen kuin menen verotukseen niin nostaisin yhden kokonaisuuden – liittyy Itämereen, huoleen ilmastonmuutoksesta, huoleen kestävästä kehityksestä. Tällä saralla teimme mielestämme aika paljon. Varmasti paljon enemmänkin pitäisi tehdä mutta nämä tehdään askel kerrallaan ja minusta otetaan tärkeitä askeleita.”

Petteri Orpo tiivisti budjettiriihen tiedotustilaisuudessa tämän hetken suurimman ongelman – mennään askel kerrallaan, vaikka ilmastotuho on jo päällä. Kesän heikko sato ja ennätyksellinen sinilevätilanne oli budjetissa huomioitu, sillä lisärahaa osoitettiin maatalouden kriisiin ja Itämeren suojeluun. Sen sijaan näidenkin ongelmien pääsyyllinen jäi aivan liian vähälle huomiolle. Ilmastonmuutoksen torjumisesta Orpo nosti esiin energiaverojen 40 miljoonan kiristykset. Nämä ovat toki hyvä asia. Samassa budjetissa kuitenkin todettiin, että osana viljelijöiden tukipakettia maatalouden energiaveroja palautetaan korotetusti 20 miljoonaa euroa vuodelta 2018 sen lisäksi että niitä palautetaan vuosittain joka tapauksessa kymmenillä miljoonilla. Ei ole sama, millainen auttava käsi viljelijöille ojennetaan – toisilla menetelmillä on suotuisaa ohjausvaikutusta, tällaisella verotuella varmastikaan ei. Eikä maatalouden energiaveron palautus edes ole energiatukien mittakaavassa suuri tekijä. Esimerkiksi energiaintensiivisten yritysten veronpalautus tulee olemaan ensi vuonna noin 230 miljoonaa euroa. Tätä mittakaavaa vasten nyt tehtyjä veronkiristyksiä ei voi pitää merkittävinä.

Kummallisin juttu on, että 40 miljoonan kiristyksistä turpeeseen kohdistuu neljäsosa. Tästä huolimatta se, että turpeella on keskimääräistä energiaverotusta alhaisempi verokanta, tuottaa sille edelleen vähintään lähes 170 miljoonan euron verotuen. Tässä ei ole ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta mitään järkeä. Turve on täysin fossiilisiin verrattavissa oleva polttoaine, jonka päästöt ovat itse asiassa jopa kivihiiltä pahemmat. 10 000 vuoden uusiutumisjänteellä turvetta ei voi myöskään laskea uusiutuvaksi energiaksi, varsinkaan kun sitä ei enää muodostu turpeenkaivun kuivattamille soille.

Askel kerrallaanhan meidän on tietysti edettävä, mutta millaisilla askelilla? 60-luvulla herra Armstrong totesi: ”Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle.” Kuun valloittaminen oli ihmiskunnan kunnianhimoisimpia projekteja, johon panostettiin valtavia summia rahaa. Se muutti käsitystämme maailmasta ja ihmisen mahdollisuuksista. Nyt 50 vuotta myöhemmin Ryan Gosling esittää Hollywood-elokuvassa Armstrongia, sankaria.

Kuulentojen kunnianhimoa tarvitsemme tänäkin aikana. Ilmaston pelastamisen tavoite on nähtävä niin kirkkaana ja arvokkaana, että se ylittää tavanomaisen. Tarvitsemme sankareita, jotka ovat valmiita antamaan kaikkensa ja uskaltavat yrittää, vaikka lopputuloksesta ei ole varmuutta.

Valitettavasti Orpon ja muun hallituksen askelista kukaan ei tule tekemään elokuvaa.

Helpoin eettinen valinta on sellainen, jota ei tarvitse tehdä

Armeija alkoi tällä viikolla tarjota kaksi vain kasvisruokaa sisältävää ateriaa viikossa. Syinä olivat terveellisyys ja ilmastonmuutos. Tämä on jämptiä meininkiä Puolustusvoimilta! Päätös osoittaa yhteiskunnallisten riskien ymmärrystä. Poikas valveil´ on myös ilmastonmuutoksen uhatessa.

Ilmastonmuutos on yhteiskunnan ongelma – silloin yhteiskunnan tarjoaman ruoan onkin hyvä olla ongelman kanssa yhteensopivaa. Julkisen ruoan tarjonta on myös  määrältään merkittävää. Esimerkiksi Jyväskylän liikelaitos Kylän kattaus tekee yli 20 000 annosta ruokaa kouluihin, vammais- ja vanhuspalveluille sekä sairaalaan ja ruokkii siis laskennallisesti päivittäin joka seitsemännen kaupunkilaisen, vauvasta vaariin. Tällaisen yhteisen ruokailun mahdollisuudet eettisiin valintoihin ovat merkittävät. Vai muistatko sinä kotikeittiössäsi panostaa kaikkiin seuraaviin tekijöihin: lähiruoka, kotimaisuus, satokausituotteet sekä biojätteen, energian ja veden kulutuksen seuranta? Suunnitellut ruokalistat ja ammattilaisten osaaminen mahdollistavat parhaimmillaan ekologisuuden tason johon harva arkikokkaaja yltää. Kylän kattaus on onnistunut esimerkiksi luomaan reseptejä särjestä, jota järvissä riittää mutta joka usein päätyy lähinnä turkiseläinten rehuksi.

Armeijan ohella kasvisruokapäivä on tullut monen koulun ruokalistoille. Myös Jyväskylän kouluissa kasvisruokapäivää vietetään ja vuodesta 2017 asti kasvisruokaa on ollut tarjolla myös niille, jotka eivät ole erikseen ilmoittautuneet kokoaikaisiksi kasvissyöjiksi. Valtion kouluruokasuosituksissakin toivotaan, että joka aterialla olisi kaikille tarjolla kasvisruokavaihtoehto tai jollei tämä ole mahdollista, niin kasvisruokapäivä. On hienoa, että käytössä ovat molemmat. Kouluissa voisi vielä olla kasvisruoka jokaisen linjaston alussa – tällöin sen valitseminen voi käydä täysin huomaamatta.

Lopulta kysymys on kuitenkin siitä, kannattaako yhteiskuntamme lainkaan kustantaa liharuokia? Lihansyönnin ilmastopäästöt ovat huomattavat. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön mukaan lihantuotanto vastaa lähes 15% ihmisten tuottamista kasvihuonekaasupäästöistä. Kasvisruoka ja runsaina kasvavat kotimaiset kalat ovat ilmastoystävällisyytensä lisäksi terveellisempi ja pitkällä aikavälillä väistämättä edullisempi vaihtoehto, kun niiden tarjonta kehittyy nykyisestä. Armeijan ruokkiva Leijona Catering tutkii parhaillaan Jyväskylän yliopiston kanssa, mistä se voisi saada käyttöönsä kotimaista kasviproteiinia.

On hyvä jos lapset kasvavat jo suoraan koulussa ja päiväkodissa siihen, että kasviruoka on kiva ja normaali asia. Ruotuväki-lehti oli tutkinut varusmiesten kasvissyöntiä ja tullut tulokseen, että heidän joukossaan kasvisruoka on kaukana tästä, kun kasvissyöjiä on vain 0,5%. Lehden haastattelema professori Mikael Fogelholm arvioi koko väestön kohdalla luvun olevan 4-5% ja toteaa, että kasvissyönti on erityisesti eettisiä asioita pohdiskelevien korkeakoulutettujen kaupunkilaisnaisten juttu. Tehokkaan ekologisen kehityksen kannalta siis kasvisruoan tuominen suoraan nenän eteen vaihtoehdoksi tai ainoaksi vaihtoehdoksi onkin paljon varmempi polku kuin sen odottaminen, että varusmiehet ja koululaiset tekevät yksilöllisen valinnan sitoutua kasvisruokaan ja saavat sen sitten syödäkseen. Helpoin eettinen valinta on sellainen, jota ei tarvitse tehdä.

”Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun”

Ilmastonmutoksessa on kyse kaikesta, mikä minulle on tärkeää. Siinä on kyse omasta, perheeni ja maamme turvallisuudesta. Riittäähän meille ruokaa, varaudummehan riittävästi siihen, että satoamme kohtasi katovuosi jo toisena vuonna peräkkäin? Myös minulle jo rippikouluiästä lähtien sydämenasiana ollut globaali oikeudenmukaisuus on aivan ongelman keskiössä. Ilmastonmuutos uhkaa erityisen vakavasti niitä, jotka jo ovat heikoimmassa asemassa. Jos itse olen huolissani ruokaturvasta ja sään ääri-ilmiöistä, niin hyvin monelle maailmassa tämä huoli on jo konkretisoitunut todellisuudeksi, arjessa näkyväksi kurjuudeksi. Ilmastonmuutos on globaalin maailman testi. Se on meidän kaikkien ongelma, joka ihmiskunnan tulisi ratkaista yhdessä.

Mietin näitä asioita joka päivä, enkä ole yksin. Ilmastoahdistus ei ole harvinaista ja sitä kokevat erityisesti nuoret. Turhan helposti se kuitenkin johtaa meidät kiertämään ympyrää sen ajatuksen kanssa, mitä voisimme itse tehdä toisin. On toki arvokasta pyrkiä elämään kestävästi ja se on ensimmäinen askel tiellä pois ahdistuksesta. Yksilön mahdollisuus vaikuttaa vain omien elämänvalintojensa kautta on kuitenkin hyvin rajallinen. Ilmastonmuutos on valtavimpia ja monisyisimpiä ongelmia koskaan. Sen juuret ovat kulttuurissa, teollisuuden ja kaupan rakenteissa sekä yhteiskunnan järjestäytymisessä. Ongelma on siis läpeensä poliittinen ja myös sen ratkaisujen on oltava poliittisia.

Joten tässä blogissa en aio keskittyä siihen, mitä sinun tai minun tulisi henkilökohtaisesti tehdä. Keskityn siihen, mitä yhteiskunnallisesti tulisi tapahtua niin paikallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. Positiivinen asia on, että valtavan monet ratkaisut on jo keksitty. Siksi voin tässä blogissa olla toiveikas. Tarvitsemme kuitenkin nykyistä enemmän kriisimentaliteettia ja tahtoa toimia heti eikä huomenna. Tarvitsemme myös taitoa nähdä ilmastonmuutos asiana, jossa on kyse kaikesta, mikä on meille tärkeää.

Vielä yksi teema, joka on minulle päivä päivältä yhä merkityksellisempi. Meidän ei tule olla oikeudenmukaisia vain maailmanlaajuisesti, vaan myös tuleville sukupolville. Elämässä ei ole paljonkaan mieltä, jos pyrkimys ei ole jättää maailmaa eteenpäin niin elinkelpoisena kuin mahdollista. Olemme mieheni kanssa saamassa lapsen loppuvuodesta. Näinä katastblogin perustamisen aikoina tuleva lapsi edustaa minulle toivoa, että onnistumme.