Ilmastopakolaisuus pitää palauttaa Suomen lakiin

1,5 -asteen tavoitteen kohdalla on tärkeää muistaa, että vaikka se on paljon parempi kuin kaksi astetta, sekään ei ole hyvä. Sään ääri-ilmiöt lisääntyvät, ruoantuotanto vaikeutuu ja lajeja kuolee sukupuuttoon. Vaikutukset osuvat erityisesti maailman köyhimpiin ihmisiin.

Olin mukana järjestämässä ruokaturvateemaista seminaaria toissa viikolla Jyväskylässä. Puhujavieraanamme oli muun muassa Kaisa Karttunen, ruokaturvaa tutkinut maatalous- ja metsätieteiden tohtori. Hän puhui maailman kroonisesta nälästä. Yli 800 miljoonaa ihmistä ei saa tarpeeksi energiaa ruoastaan ja 2 miljardia ei saa ruoasta tarpeeksi ravintoaineita.

Lisäksi kuivuuden tai konfliktien vuoksi akuutista nälänhädästä kärsii yli 120 miljoonaa ihmistä. Nälkäisten määrä on viimeisessä mittauksessa kasvanut – siitä huolimatta, että YK:n Agenda2030 -tavoitteena on nälän poistaminen maailmasta.

On selvää, että ilmastonmuutos ei tule auttamaan tämän YK:n tavoitteen saavuttamisessa. Kuivuus, kuumuus ja äärisäät tulevat heikentämään ruoantuotannon ennustettavuutta. Lisäksi ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat vahvimmin sellaisille alueille, joilla nälästä kärsitään jo valmiiksi. 

Ruokaturvassa on kyse muustakin kuin ruoan määrästä. Merkittävää on myös onko ruokaan varaa, onko se turvallista ja riittävää ja onko sen saatavuus turvattu. Ilmastonmuutoksen vaikutukset heijastelevat kuitenkin koko ruokajärjestelmään.

On tärkeää, että kehitysmaita autetaan ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ilmastorahoituksella. Kehittyneet maat ovat luvanneet kasvattaa ilmastorahoituksen 100 miljardiin dollariin vuodessa vuoteen 2020 mennessä. Puolan joulukuisessa ilmastokokouksessa pitäisi tulla lisää tietoa siitä, kuinka tähän aiotaan päästä.

Hyvä uutinen on, että Suomen ilmastorahoitus kohosi hallituksen lisätalousarvioesityksessä 4,5 miljoonaa euroa toissapäivänä. Kokonaisuudessaan tilanne on kuitenkin se, että ilmastotoimiin kehitysyhteistyöstä arvioitu summa on tämän lisäyksen kanssa 184,5 miljoonaa, kun se vielä vuonna 2015 oli 245 miljoonaa. Nyt luvatun lisäyksen kanssakin tämän hallituskauden kokonaistulokseksi siis jää 60 miljoonan leikkaus ilmastorahoitukseen. Mikä vielä pahempaa, rahoitus on jo alunperinkin ollut väärässä paikassa. Suomi on sitoutunut antamaan ilmastonmuutoksen estämiseksi uutta ja lisäistä rahoitusta, eli ilmastotoimia ei edes pitäisi rahoittaa kehitysyhteistyöbudjetista. Käsittelin sitä, että Suomi antaa päästökauppadirektiivissä ilmastotoimiin sovitut päästökauppatulonsa saastuttavalle teollisuudelle jo aiemmassa blogissani.

Vaikka ilmastorahoituksen kautta kykenisimmekin auttamaan tilanteen hallinnassa, kuivuus, kuumuus ja tuhot tulevat aiheuttamaan ilmastopakolaisuutta. Tällöin on tärkeää muistaa se, että ilmiöllä ei ole tällä hetkellä mitään tunnustusta suomalaisessa lainsäädännössä. Turvapaikkajärjestelmämme ei vuoden 2015 pakolais”kriisin” aikana tehtyjen tiukennusten jälkeen tunne juuri muuta perustetta turvapaikalle kuin henkilöön liittyvän vainon, YK:n asiaa koskevien sopimusten perustan. Laista poistettiin 2016 mahdollisuus humanitaariseen suojeluun, jonka mukaan turvan olisi voinut saada esimerkiksi juuri ympäristökatastrofin vuoksi. Pidän tällaista kehitystä erittäin huolestuttavana. On kestämätöntä, että suojelua ilmastonmuutoksen tuhoilta ei voisi saada pakolaisena vain sen tähden, että ilmaston ei voi katsoa YK:n pakolaissopimuksen kriteerien mukaan kohdistavan ihmiseen henkilökohtaista uhkaa ja vainoa. EU on sulkemassa rajojaan turvaa hakevilta yhä tiukemmin, kun ilmastonmuutoksen vaikutukset iskevät rajuimmin alueemme ulkopuolelle.

Meidän on mahdollista tehdä paremmin: kasvattaa ilmastorahoituksen osuutta, tehdä siitä aidosti lisäyksellistä, palauttaa päästökauppatulot oikeaan kohteeseensa ja palauttaa humanitaarinen suojelu lakiin. Myös näitä tulee muistaa vaatia puolueilta tulevissa ilmastovaaleissa.

Tänään on suuri ilmastopäivä – kiitoksia ja kannustusta

Kiitos te,  jotka olette tänään ilmastomarssilla!

Ajatus siitä, kannattaako yhdeksännen raskauskuun taitteessa kuitenkaan lähteä Helsinkiin marssimaan tuli esitetyksi ja vastaanotetuksi. Nyt kannustan satasella täältä Jyväskylästä kaikkia marssijoita! Marssista tulee varmasti näyttävä ja vaikuttava ja toivottavasti teillä on hauskaa. Te näytätte, mitä Suomen kansa haluaa – vaikuttavia ilmastotoimia ja nopeasti myös.

Kiitos erityisesti kaikki nuoret, jotka lähdette marssimaan!

Kirjoitin blogissani viime kuun alussa, että ”Nuorison on aika herätä.” Ilmastomarssi näyttää, että näin on – mukana järjestäjätahoina on Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, Suoma Sámi Nuorat, nuorisoyhteistyön kattojärjestö Allianssi ja YK-nuoret. Oma ylioppilaskuntani JYY on myös lähdössä delegaatiolla marssille ja myös ylioppilaskuntien koko Suomen liitto SYL osallistuu. Varmasti minulta jää vaikka mitä tahoja vielä mainitsemattakin. Tämä lämmittää mieltäni aivan erityisen kovasti.

Nyt on agendan asettamisen aika. Ilmastomarssi, jonka takana on lukuisia ympäristöjärjestöjä ja niiden kattavaa tietämystä siitä, miten ilmastonmuutokseen tulisi reagoida, on asettanut tämän marssin tavoitteet 1,5 -asteen maailmaan Suomen osalta näin:

-Suomi irti fossiilisista 2035

-Suomessa ei kasvateta metsien hakkuita

-Suomessa ei avata yhtäkään uutta turvekenttää

-Suomen nettopäästöt alle nollan 2030 mennessä

-fossiilituet lopetetaan 2020 mennessä

Näihin tavoitteisiin on nyt poliittisten puolueiden pyrittävä ja asetettava omaa agendaansa ja keinojaan niiden mukaan kevään vaaleihin. Tähän liittyen on näkynyt ilahduttavia linjauksia. Siispä…

…kiitos vihreät ja vasemmistoliitto!

Vihreät on tavoittelemassa hiilineutraaliutta 2030 mennessä ja vasemmistoliitto hiilinettonegatiivisuutta 2030 -luvulla. Siis täsmälleen sitä, mitä marssilla haetaan. Tämä on hienoa sitoutumista ja minulla on hyvä luotto molempien puolueiden aitoon tahtotilaan asiassa.

…kiitos demarit!

Demarit on päättänyt, että ilmastonmuutos on mahdollista pysäyttää 1,5 -asteeseen. Antti Rinne on jo aiheeseen liittyen saanut kritiikkiä siitä, että hän on uskaltanut sanoa, että Suomen suunnitelmat metsähakkuiden lisäämisestä eivät sovi tähän kuvaan. Lisäksi hän on ilmoittanut SDP:n olevan valmis pyrkimään hiilineutraaliuteen 2035. Vaatii rohkeutta tiukentaa linjaa. On hienoa, että demarit ovat näin uskaltaneet nyt tehdä!

…kannustusta Kai Mykkänen!

Kirjoitit IPCC -raportista Uuden Suomen blogissasi painavin sanankääntein. Toivon, että et menetä toivoasi 1,5 -asteen suhteen vaan olet myös omilla politiikkatoimillasi valmis pyrkimään siihen täydestä sydämestäsi. Rohkeasti vain kohti fossiilisten ja erityisesti turpeen verottamista, lihan verottamista ja tehokasta liikenteen sähköistämistä ja sitten tiukat linjaukset ja puheen kääntäminen vuoteen 2030, ei vasta 2050-ihanneskenaarioon. Toivottavasti saat kokoomuksen ilmastolinjauksia näin kiristettyä vielä joulukuun puoluehallitukseen!

Ja sitten on yksi, joka yrittää tänä hienona päivänä varastaa shown

Timo Soini ottaa sellaisen kannan, joka hyvin sopii sinisille – marginaalisen ja epäsuositun. Suomalaiset eivät kannata ilmastotoimien jättämistä vapaaehtoisuuden varaan, kuten Soini ehdottaa. Voimme siis rauhassa olla provosoitumatta, vaikka kuinka provosoidaan. Sen sijaan voimme iloita siitä yhteisestä tahdosta,  joka nyt on heräämässä ja jonka avulla tarvittavat suuret muutokset voidaan saavuttaa.

IPCC:n raportti saattoi aloittaa uuden ajan

IPCC -ilmastopaneelin raportti onnistui tavoitteessaan ja säikähdytti maanantaina maailman. Se on erinomainen suoritus. Raportti ei sisältänyt mitään täysin uutta ja yllättävää, mutta kertoi painokkaasti ja mitä vahvimmalla auktoriteetilla tosiasiat: meillä on valtava kiire ja kahden asteen lämpeneminen on paljon pahempi asia kuin puolentoista asteen lämpeneminen. Lehdet, mielipidepalstat, uutislähetykset ja ajankohtaisohjelmat ovat olleet tällä viikolla täynnä ilmastonmuutosta, kulmat ovat olleet monipuolisia ja sävy vakava. Tuntuu aivan erilaiselta lähteä tämän blogin kirjoittamiseen nyt kuin vielä viime lauantaina. En puhu siitä mistä kaikkien tulisi puhua, vaan siitä mistä kaikki todella puhuvat!

Kyynikko katsoisi, että into kyllä laantuu taas pian ja palataan normaaliin. Mutta normaalia ei ole, eikä ajassa palaaminen ole mahdollista. Uskon, että nyt on päin vastoin käsillä hetki ilmastohuolen yhä laajenevalle valtavirtaistumiselle ja eritoten politisoitumiselle. Kansalaiset katsovat, että tässä ollaan nyt kierrätetty ja pyöräilty jo vuosia eikä se selkeästikään riitä. Olemme nyt siirtymässä vaiheeseen, jossa ilmastonmuutos ei ole enää yksilöiden oma asia vaan yhteiskunnan rakenteita koskeva, mitä poliittisin kysymys.

Mieleeni tuli tällä viikolla myös vertaus: ihmiskunta on jättänyt maailman pelastamisen viimeiseen iltaan. Jokainen tietää, miltä tuntuu, kun asian jättää viimeiseen iltaan. Jokainen myös tietää, mitä pitää tehdä, kun niin on päässyt tapahtumaan. Silloin paheksutaan pieni hetki aiempaa saamattomuutta, huokaistaan syvään, asettaudutaan työasemiin – ja sen jälkeen aletaan puurtamaan äärimmäisellä tahdolla, teholla ja intensiteetillä. Ihmisellä on kyky saada asiat tehdyksi myös silloin, kun hän on myöhässä lähdöstä. Meistä löytyy silloin tarvittavaa sisua ja uskon, että sitä löytyy myös yhteiskunnista.

Olen nyt positiivisempi kuin vielä kertaakaan siitä, että Suomessa nähdään ensi vuonna ilmastovaalit. Pidetään aihe pinnalla ja vaaditaan kaikilta kunnollisia kannanottoja: lukuja, tavoitevuosia ja konkreettisia linjauksia. Varmistetaan, että keitä sitten tulevaan hallitukseen kuuluukin, he ottavat ilmastonmuutoksen vakavasti ja tietävät, mitä pitää tehdä.

Hiilensidonta antaa toivoa

Haluan aloittaa positiivisella asialla. Minua on ilahduttanut tällä viikolla 20.10 tulevan ilmastomarssin häshtäg #NytOnPakko. Siinä nykytilanteemme tiivistyy. Ongelman ratkaisemiseksi on pakko toimia NYT. Haluan osallistua marssille ja jakaa tämän näkemyksen ja kokemuksen muiden kanssa!

Twitterissä on keskusteltu edellisessä kirjoituksessa viittaamastani sotavertauksesta – olemmeko hävinneet sodan? Näin tuntui tällä viikolla ajattelevan ainakin Yhdysvaltain hallinto, kun sen raportissa maan ilmastopolitiikan ehdotettiin perustuvan siihen, että ei kannata tehdä mitään koska tilannetta ei voi muuttaa. Maanantaina julkaistaan kansainvälisen ilmastopaneelin raportti. Katsotaan, mitä mieltä muut maat ovat ja kääntyisikö Yhdysvaltojenkin pää. Muutenhan sanoma on, että #NytEiOlePakko. Onhan politiikassa aina vaihtoehtoja. Toimimattomuus vain olisi typerin mahdollinen luuserivaihtoehto, mistä olen koskaan kuullut.

Sain Twitterissä kuitenkin myös vinkin lohduttavaan Risto Isomäen kolumniin hiilensidonnasta. Isomäki muistuttaa, että kokonaisuudessa ei ole kyse vain päästöistä vaan myös mahdollisuudesta sitoa niitä pois ilmasta. Tämä luo sellaista toivoa ja mahdollisuuksia, jotka on hyvä pitää mielessä – sotaa ei ole hävitty, vaikka tilanne on vaarallinen. Isomäki kuvaa, miten hiilensidonnan tehostamiseen panostetaan esimerkiksi Intiassa. Siellä maaseudulle istutetaan hedelmäpuita maan hallituksen puidenistutusprojektissa, jonka mittaluokka on valtava: tavoitteena on istuttaa 10 miljardia puuta. Puut tuottavat samalla ruokaa ja rehua sekä sitovat hiiltä ja kaikki voittavat!

Puiden ja metsien hiilensidonnasta onkin varsin hyvin tutkimustietoa – eri asia on, kuinka se otetaan huomioon. Suomen biotalousstrategia, joka nojaa puun polton ja muun lyhytaikaisen käytön huomattavaan lisääntymiseen, ei sovi lainkaan yhteen hiilensidonta-ajatuksen kanssa. Tätä faktaa Bios-tutkimusyksikkö nosti viime kuussa onnistuneesti julkiseen keskusteluun huomauttaessaan, että kun ilmastopäästöjä lasketaan laskukaavalla Suomen päästöt – Suomen hiilinielut = ilmakehään päätyvät päästöt, niin tulos on, että ilmakehään päätyvien päästöjen määrä kasvaa 30% vuoteen 2030 mennessä.

Metsien lisäksi hiiltä on mahdollista sitouttaa myös maataloudessa. Tämä on huomattavasti vähemmän tunnettu aihealue niin julkisessa keskustelussa kuin tieteessäkin. Tällä hetkellä maatalous on pääsääntöisesti ilmastopäästöjen lähde, ei nielu. Eikö olisikin hienoa, jos tämä suhde voitaisiin kääntää toisinpäin? Kuulostaa ehdottomasti alalta, jonka tutkimukseen ja löydettyjen keinojen käyttöönottoon kannattaa panostaa. Maaperään paremmin sitoutunut hiili myös parantaisi esimerkiksi viljan kasvua ja estäisi ravinteiden pääsyä vesistöihin niitä rehevöittämään – jälleen kaikki voittavat! Muun muassa maan muokkauksen tavat, vuoroviljely, kiertolannoitus ja lajiston monipuolistaminen ovat keinoja, joiden avulla hiilen sidontaa maaperään voi parantaa.

Hiilensidonta tuo koko joukon hyviä mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Olemme kuitenkin jo siinä pisteessä, että sidonnalla ei voi korvata päästövähennyksiä, vaan molempia keinoja on käytettävä. Sidonta ei ole pelastusrengas, joka olisi jäänyt päästövähennyskenaarioissa huomioimatta, vaan se on kyllä laskettu mukaan.  Silti siitä voi saada toivoa niinä hetkinä, kun tuntuu, että olemme jo edenneet aivan liian pitkälle. Sidonnan avulla meidän on tiettyyn rajaan asti mahdollista palata taaksepäin.

Kovat ajat kysyvät kovia keinoja

Osallistuin tällä viikolla Keski-Suomen liiton järjestämään kuntien ilmastopäivään. Tilaisuus oli hengeltään positiivinen. Kunnille on tarjolla monenlaisia palveluita, verkostoja ja hankkeita, joilla niitä kannustetaan ekotekoihin. Parhaiden käytäntöjen jakaminen, uusien ideoiminen, tiedon lisääntyminen – ilmastonmuutokseen vastataan yhdessä ja verkostoituen. Ympäristöministeriön virkamies Olli-Pekka Pietiläinen totesi, että mieluummin ”soft” kuin ”hard”. Kuntien ilmastotyö itse asiassa perustuu valtion osalta kokonaan pehmeisiin keinoihin ja kunnat vaikuttavat asiaan tyytyväisiltä.

Tuloksiakin on syntynyt. Esimerkiksi yritysten ja kuntien energiatehokkuussopimuksilla saavutettiin edellisellä sopimuskaudella vuotuinen energiansäästö, joka vastaa maamme kerrostalokannan energiankulutusta. Tämä on ollut kaikin puolin järkevää, sillä samalla mukanaolijat säästävät vuosittain 560 miljoonaa euroa. Erityisen järkevää tästä tulee, kun pehmeyteen yhdistetään rahaa. Kuntaliiton omistama yhtiö voi helpottaa kuntien aurinkopaneeleiden hankintaa yhteisellä kilpailutuksella ja valtio tarjoaa ostoon 25 %:n hankintatuen.

Vapaaehtoisuus on päivän sana myös kun halutaan kannustaa kansalaisia ekotekoihin. Presidenttimme kannanotto kasvissyönnin puolesta on, että hän syö itse lihaa vain kerran viikossa. Pääministerimme ehdottaa, että kansalaiset voisivat maksaa vapaaehtoisen metsämaksun tankatessaan bensaa autoihinsa. Ennen elokuvaa valkokankaalla taas pyöri kehotus, ”Käynnistä elämäsi moottori!” Liikenne- ja viestintäministeriö suosittelee kävelemistä ilmasto- ja terveyshyötyjen tähden. Jalkapatikalla valtio säästää terveysmenoissa, ilmasto kiittää ja kaikki voittavat!

Mutta lähteekö kansalainen todella kävelemään kansantalouden parhaaksi? Ja loppuuko kuntien ympäristöinto siihen, kun sijoitukselle ei ole enää laskettavissa kaupallista takaisinmaksuaikaa? Pehmeillä keinoilla on paikkansa, mutta niiden mahdollisuudet ovat rajalliset. Esimerkiksi energiatehokkuudessaan ansioituneessa Jyväskylässä edelleen lähes puolet energiasta tulee saastuttavimmasta lähteestä, turpeesta. Mitään taloudellista estettä ei ole sille, että polttaisimme sitä vielä vaikka sadankin vuoden kuluttua. Eikä muitakaan esteitä todella ole näköpiirissä: viereisessä maakunnassa Etelä-Pohjanmaalla on parhaillaan kaavaehdotuksessa merkittäviä lisäyksiä turvetuotantoon.

Vihreän langan päätoimittaja Rikka Suominen suuttui podcastissa, kun oli lukenut jutun ilmastonmuutoksen vertautumisesta hävittyyn sotaan: ”- – Multa ei oo pyydetty vielä mitään! On nähty sellaisiakin sota- ja kriisitilanteita joissa ihmisiltä on pyydetty kaikki vihkisormuksia myöten. Muhun on ainoastaan ystävällisesti vedottu, että ole vastuullinen, mutta multa ei oo vielä vaadittu kansalaisena mitään ja me ollaan tilanteessa missä tiedeyhteisö alkaa sanoa että on liian myöhäistä.”

Pehmeiden rinnalle tarvitaankin nyt äkkiä kovempia keinoja: lakeja ja sääntöjä, verotusta ja sitovia aikatauluja. Toki myös rahaa – miljoona ympäristöministeriön yhteistoimintahankkeeseen ei riitä, jos pienemmillä kunnilla ei ole varaa toteuttaa siinä toisilta kunnilta kuulemiaan ympäristötekoja. Vaikeiden aikojen äärellä on tunnustettava, että pehmeät keinot eivät mitenkään riitä. Se on kova fakta.

Median on tunnustettava vastuunsa

Tällä viikolla pääsi istumaan poppareiden kera katsomaan parasta viihdettä – ensimmäinen puoluejohtajien vaaliväittely, à la Iltalehti! Valitettavasti jouduin toteamaan, että huumorini ei enää riitä tähän huviin. Kahden tunnin mittaisessa keskustelussa ilmastonmuutos ei ollut edes yksi aiheista. Lähetyksessä onnistuttiin puhumaan puolituntinen pakolaisuudestakin niin, että ilmastopakolaisuus korkeintaan tuli kerran tai kaksi mainituksi puoluejohtajien puheissa. Jos ilmastonmuutos toteutuu siinä mittakaavassa jota kohti olemme menossa, tulemme näkemään kansainvaelluksia, emme pakolaisuutta.

Vaaliväittelyssä tulisi löytää ne aiheet, jotka ovat tulevissa vaaleissa tärkeimpiä. Mikä voisi olla tärkeämpää kuin se, että meillä on vain pari vuotta aikaa pysäyttää ennätyksellisen kokoluokan koko maailmaa koskeva katastrofi? Vaikka päivän aiheet vaikuttavat siihen, mistä väittelyissä puhutaan, sanoisin että vielä enemmän päivän aiheisiin vaikuttaa se, mistä väittelyissä puhutaan. Iltalehden tentti oli vakava mittaluokkavirhe.

Ei myöskään riitä, että ilmastonmuutoksesta puhutaan tai se nostetaan aiheeksi muiden rinnalle. Ongelmaan tulee suhtautua järjestelmällisesti. Ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkeen ja kaikki vaikuttaa siihen. Silti sitä usein mediassa käsitellään muista asioista erillisenä kysymyksenä. Tällä viikolla Helsingin Sanomissa esiteltiin Lontoon muotiviikkojen yhteydessä, että vaateala on Britanniassa valtava ja hyvässä kasvussa, mutta brexit on sen päällä leijuva ”synkkä pilvi”. Jutun lopuksi puhuttiin vastuullisuudesta ja otettiin se sellaisena kuin muotiteollisuus sen kirjoittajalle antoi: muotiviikoilla ei nähdä turkiksia ja brittimuodin etujärjestön lanseeraamasta käsitteestä positiivinen muoti kerrotaan, että se on ”kestävää ja edistää tasa-arvoa ja monimuotoisuutta sekä alan yhteisöllisyyttä.”

Voiko näin todella puhua vaatealasta, joka on yksi kaikkein tuhoisimmista? Muoti perustuu ajatukseen uuden ostamisesta puolivuosittain. 10 % maailman hiilidioksidipäästöistä tulee vaatevalmistuksesta ja lisäksi ala on valtava vesisyöppö, kemikaali- ja mikromuovikuormituksen aiheuttaja sekä vastuussa ala-arvoisista työoloista, ihmisoikeuksien polkemisesta ja elämiseen riittämättömästä palkasta.

Muoti on äärimmäinen esimerkki sellaisesta markkinavoimien täysin ohjailemasta kulutusjuhlasta, jollaiseen meillä ei enää ole mitään varaa. Vaatealasta voi valtavalla ajattelutavan muutoksella saada positiivisen, mutta muodista ei millään.

Ei voi uutisoida, että maastopalot raivoavat, katovuosi kohtasi toista kertaa peräkkäin, nälkä lisääntyy maailmassa, napajäätiköt sulavat ennätysvauhtia ja hiilidioksidipäästöt kasvavat – ja pohtia kaiken tämän jälkeen sitä, miten öljyn hinnanlasku oikeastaan on ollut taloudelliselle kehitykselle hyvästä, ja jättää vaihtoehtoinen ilmastoajatus jutun loppuun: ”Halpa öljy ei välttämättä vie maailmaa tarpeeksi nopeasti kohti puhtaita energiamuotoja.” (HS 19.7.) Ei todella vie. Median on uskallettava asettaa sisäinen logiikkansa puolustamaan kestävää kehitystä, talouskasvunkin kustannuksella.

Älä jätä huomiselle sitä, minkä voit tehdä tänään

Ärsyttävä sanonta, mutta ilmastonmuutoksen tapauksessa kovin tosi. Menetimme kansainvälisen ilmastopaneelin tutkijoiden mukaan tämän viikon maanantaina mahdollisuutemme estää ilmaston lämpeneminen yli 1,5 -asteen. Samalla en voi liikaa korostaa sitä, mihin edellisen blogini päätin – muutos ei tapahdu yhdessä yössä ja monet vuoteen 2030 tähtäävät rakenteelliset tavoitteet on saatettava matkaan mieluummin eilen mutta viimeistään tänään. Tällä viikolla asiaan on vahvasti ottanut kantaa myös YK:n pääsihteeri Antonio Guterres. Hän totesi, että kurssi on käännettävä ennen vuotta 2020 tai otamme riskin muutoksen ajatumisesta hallitsemattomaksi ja pysäyttämättömäksi. Guterres toteaa, että “Climate change is the defining issue of our time, and we are at a defining moment.” Elämme kohtalonhetkiä historiallisen kysymyksen äärellä.

On koko joukko asioita, joita on täysin mahdollista saattaa heti käyntiin. Tästä hyvänä esimerkkinä on tuulivoima. Suomeen on nyt rakentumassa tuulivoimaa, joka ei tarvitse yhteiskunnan tukia. Professori Peter Lund arvioi kesällä Ylelle, että tuuli voi tämän kehityksen myötä olla edullisin sähköntuotantotapa Suomessa. VTT:n tutkimuksessa uuden sukupolven tuulivoima on niin tehokasta, että sillä voitaisiin kattaa koko Suomen sähkönkulutus, kun voimalat pyörisivät myös heikolla tuulella.

Suomen sähköstä tuotettiin viime vuonna tuulella vasta noin 5 prosenttia. Ei ole mitään syytä, miksi asian pitäisi olla näin. Esimerkiksi Saksassa tuulella tuotetaan maan sähköstä 20% ja Tanskassa jopa 43 prosenttia. Ei tarvitse edes verrata näihin huippuihin todetakseen, ettei panostus tuuleen ole Suomessa riittävää. 16 EU-maata ohittaa Suomen tilastoissa samoin kuin EU:n keskiarvo, 11.6%.

Markkinaehtoisella hinnalla tuulivoimaa tulee varmasti lisääntymään ilman mitään yhteiskunnalisia toimia. Koska muutoksella kuitenkin on niin valtava kiire, tulee sen saada yhteiskunnan tuki. Tässä voivat olla apuna kunnat ja kaupungit. Tuulivoima sopii hyvin paikalliseen omistukseen, sillä kunnat omistavat monesti muutenkin oman energiantuotantonsa. Markkinaehtoisenakin tuulivoima tarvitsee pääomaa syntyäkseen. Tarvitaan siis poliittista tahtoa ohjata sijoituksia tehokkaasti tähän energiamuotoon ja varmistaa kaavoituksella, että tuotanto pääsee syntymään.

Merkittävimmät politiikkalinjaukset tehdään valtakunnan tasolla. Ilmastonmuutoksen torjunnassa on kuitenkin pitkälti kyse myös teknisistä, hyvistä ratkaisuista ja lainatakseni tunnettua vaatebrändiä ”just do it” -asenteesta. Vaikka mitä hyvää voi ja pitää tapahtua myös paikallisesti kunnissa ja kaupungeissa.

Nuorison on aika herätä

Olen aina ollut hiukan kateellinen 60-luvun nuorisolle. Hippiliike, poliittiset nuorisoliikkeet ja ylioppilaskunta-aktivismi – uskon, että olisin ollut niissä varmasti jollain tavalla mukana. Nuoriso oli löytänyt itsensä lisäksi myös poliittisuutensa. Se asettui haastamaan vallitsevia arvoja ja sen joukoissa oli muutosvoimaa ja radikaaliakin toisinajattelua.

Nyt näyttää siltä, että tämän ajan nuoret reagoivat aikansa suurimpaan ongelmaan ahdistuksella. Tutkija Panu Pihkala kirjoittaa Helsingin Sanomissa, että ilmastoahdistus voi ilmetä masennuksena, stressinä ja muina oireina jopa niin vahvasti, että se häiritsee jokapäiväistä elämää. On kauheaa ajatella jopa lapsia tällaisen musertavan tunteen keskellä katselemassa, kun kehitys kehittyy liian hitaasti ja jopa vääriin suuntiin. Pihkala kuitenkin toteaa, että kriittiset olosuhteet ovat mahdollisuus myös rakentavan toiminnan lisääntymiselle. Entä jos tällainen toiminta olisi vielä radikaalia ja sitä tehtäisiin suuressa joukossa?

Nyt voisi olla aika nuorison uudelle politisoitumiselle! Onhan niin, että vaikka ilmastonmuutos todella koskettaa kaikkia, erityisesti nuoret ovat ympäristöongelmien ratkaisun poliittinen eturyhmä. Jos näin käy, väittäisin, että innostus voisi korvata ahdistuksen. Mikä voisi olla arvokkaampaa kuin olla mukana ainutlaatuisessa maailmanajassa yhdessä toisten kanssa ja nähdä oman sukupolvensa tehtävän toteutuvan silmiensä edessä. Pelastaa maailman mitä konkreettisimmalla tavalla.

Vaikuttamisesta on jo vuosia kerrottu mielellään kuluttajuuden kautta. Kierrätä ja sammuta valot, tee parempia valintoja ruokakaupassa. ”Kuluttajalla on valta.” Nuorison poliittinen herääminen vaatii huomion, että tässä ei ole kaikki ja se ei ole riittävää. Nuorten tulee huomata, että meillä ei ole enää varaa typistyä kuluttajiksi. Meidän on oltava kansalaisia ja tehtävä politiikkaa.

En tiedä, syntyykö tällainen suuren mittakaavan nuorisoliike. Tilanne on nyt kuitenkin se, että seuraavan parin vuoden aikana tehtävät päätökset ovat niitä, jotka määrittävät yhteiskunnallista kehitystä seuraavat 10 – 15 vuotta. Tämä on erittäin tärkeää: kun puhutaan siitä, missä ilmastonmuutoksen torjunnassa ollaan menossa vuonna 2030 puhutaan todellisuudessa siitä, mitä tapahtuu ennen vuotta 2020. Aika poliittiselle heräämiselle on siis täsmälleen nyt. Ja syntyisi liike sitten nuorisosta tai jollain muulla joukolla, minä aion olla mukana.

Typeristä valtiontuista kaikkein typerin

Haluaisin vielä jatkaa viime kirjoituksen linjalla valtiontuista, jotka edistävät ilmastonmuutosta – jotkut niistä nimittäin ovat niin typeriä, että tunnereaktio tyrmistyksestä huvittuneisuuteen on taattu! Tämän blogitekstin lukee siis viihtyäkseen, vaikka aihe onkin mitä tylsimmän kuuloinen päästökauppakompensaatio.

Pulssini on noussut lain valmisteluajoista vuodelta 2016 lähtien aina kun aihe tulee vastaan. Kompensaation idea on yksinkertainen. Valtio korvaa energiaintensiiviselle teollisuudelle niille päästökaupasta aiheutuneita kustannuksia. Eli juuri saastuttavimmat yritykset pääsivät kompensaation kautta tilanteeseen, jossa ratkaisu kustannusten alentamiseen ei ollut päästöjen vähentäminen vaan armoton kitinä isänmaalle ja lopulta ilmainen raha.

On ilmeistä, että kompensaatio vesittää päästökaupan ainoaa tarkoitusta täysmääräisesti. Päästökauppa perustuu hinnan ohjausvaikutukseen. Kun kustannuksia halutaan alas, niin päästöjä on vähennettävä.  Jos kustannukset kompensoidaan, päästöjä ei ole vähennettävä.

Uskomattominta kyllä, kompensaatiota perustellaan ilmastotekona! Se perustuu ajatukselle hiilivuodon riskistä. Jos meidän teollisuutemme ei pärjää, niin tuotanto siirtyy Aasian maihin ja siellä vasta saastutetaankin. Kuitenkin: ei ole kunnollista tieteellistä näyttöä siitä, että hiilivuoto olisi todellinen ilmiö. Esimerkiksi valtion taloudellinen tutkimuskeskus totesi lain valmisteluvaiheessa, että kompensaatio on tarpeeton. Teollisuus ei siirry pois Suomesta päästökauppakustannusten takia. Luulisi, että tähän oltaisiin keskitytty lain valmisteluvaiheessa. Hyödytön kompensaatio on tuhlausta. Laki kuitenkin perustuu hiilivuodon riskille, ei hiilivuodolle. Ero on merkittävä.

Vielä vakavampi kriittinen huomio on kuitenkin esitettävä ja perustettava se ajatukseen, että hiilivuoto olisikin todellinen ilmiö. Jos sen riski pitäisi silloin ottaa huomioon, millä keinoilla ilmastonmuutosta voitaisiin torjua missään, koskaan? On erittäin tärkeää, että politiikkaa ohjaa syvälogiikka. Sen on perustuttava kauaskatsoiseen ja systemaattiseen ajatteluun, jossa keinojen on oltava tavoitteen kanssa yhteensopivia. Jos lopullinen päämäärä on pysäyttää ilmastonmuutos, silloin ei riitä, että me olemme parempia kuin muut. Meidän pitää olla riittävän hyviä ja uskoa ja luottaa siihen, että myös muut seuraavat viitoitetulla tiellä. Nyt emme ole lähelläkään: EU:n päästöt kasvoivat viime vuonna, mikä on tuskastuttava fakta. Suomen päästöt ylittivät pienenemisestään huolimatta ne tavoitteet, joihin niiden oli tarkoitus laskea.

Ai niin, vielä jäi käsittelemättä yksi seikka, joka menee tunteisiin. Päästökauppadirektiivin mukaan päästökauppatuloja tulisi käyttää ilmastonmuutoksen torjuntaan erityisesti kehitysmaissa. Kaunis ajatus, mutta nytpä ne päätettiinkin käyttää päästökaupan romuttamiseen.

Tämä on suuri askel Orpolle, mutta pieni ihmiskunnalle.

”Ennen kuin menen verotukseen niin nostaisin yhden kokonaisuuden – liittyy Itämereen, huoleen ilmastonmuutoksesta, huoleen kestävästä kehityksestä. Tällä saralla teimme mielestämme aika paljon. Varmasti paljon enemmänkin pitäisi tehdä mutta nämä tehdään askel kerrallaan ja minusta otetaan tärkeitä askeleita.”

Petteri Orpo tiivisti budjettiriihen tiedotustilaisuudessa tämän hetken suurimman ongelman – mennään askel kerrallaan, vaikka ilmastotuho on jo päällä. Kesän heikko sato ja ennätyksellinen sinilevätilanne oli budjetissa huomioitu, sillä lisärahaa osoitettiin maatalouden kriisiin ja Itämeren suojeluun. Sen sijaan näidenkin ongelmien pääsyyllinen jäi aivan liian vähälle huomiolle. Ilmastonmuutoksen torjumisesta Orpo nosti esiin energiaverojen 40 miljoonan kiristykset. Nämä ovat toki hyvä asia. Samassa budjetissa kuitenkin todettiin, että osana viljelijöiden tukipakettia maatalouden energiaveroja palautetaan korotetusti 20 miljoonaa euroa vuodelta 2018 sen lisäksi että niitä palautetaan vuosittain joka tapauksessa kymmenillä miljoonilla. Ei ole sama, millainen auttava käsi viljelijöille ojennetaan – toisilla menetelmillä on suotuisaa ohjausvaikutusta, tällaisella verotuella varmastikaan ei. Eikä maatalouden energiaveron palautus edes ole energiatukien mittakaavassa suuri tekijä. Esimerkiksi energiaintensiivisten yritysten veronpalautus tulee olemaan ensi vuonna noin 230 miljoonaa euroa. Tätä mittakaavaa vasten nyt tehtyjä veronkiristyksiä ei voi pitää merkittävinä.

Kummallisin juttu on, että 40 miljoonan kiristyksistä turpeeseen kohdistuu neljäsosa. Tästä huolimatta se, että turpeella on keskimääräistä energiaverotusta alhaisempi verokanta, tuottaa sille edelleen vähintään lähes 170 miljoonan euron verotuen. Tässä ei ole ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta mitään järkeä. Turve on täysin fossiilisiin verrattavissa oleva polttoaine, jonka päästöt ovat itse asiassa jopa kivihiiltä pahemmat. 10 000 vuoden uusiutumisjänteellä turvetta ei voi myöskään laskea uusiutuvaksi energiaksi, varsinkaan kun sitä ei enää muodostu turpeenkaivun kuivattamille soille.

Askel kerrallaanhan meidän on tietysti edettävä, mutta millaisilla askelilla? 60-luvulla herra Armstrong totesi: ”Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle.” Kuun valloittaminen oli ihmiskunnan kunnianhimoisimpia projekteja, johon panostettiin valtavia summia rahaa. Se muutti käsitystämme maailmasta ja ihmisen mahdollisuuksista. Nyt 50 vuotta myöhemmin Ryan Gosling esittää Hollywood-elokuvassa Armstrongia, sankaria.

Kuulentojen kunnianhimoa tarvitsemme tänäkin aikana. Ilmaston pelastamisen tavoite on nähtävä niin kirkkaana ja arvokkaana, että se ylittää tavanomaisen. Tarvitsemme sankareita, jotka ovat valmiita antamaan kaikkensa ja uskaltavat yrittää, vaikka lopputuloksesta ei ole varmuutta.

Valitettavasti Orpon ja muun hallituksen askelista kukaan ei tule tekemään elokuvaa.