Pelaamme valtavalla riskillä

Tällä viikolla on kuulunut hurjia uutisia. Jäävuoresta lähti jättimäinen palanen, pinta-alaltaan Espoon kokoinen. Nyt on vaarana, että palasten irtoaminen kiihdyttää itse itseään ja näin merenpinnan nousua. Mikä vielä vakavampaa, tutkijat laskivat tarkemmin meriin sitoutuneen lämmön määrää ja sitä olikin siellä paljon luultua enemmän. Maapallo onkin siis ikäänkuin piilossa lämmennyt luultua enemmän jo nyt ja tutkijat laskivat, että kahden asteen lämpenemiseen tähtäävästä hiili”budjetista” putosi näin kerralla 25 %.

Meillä ei ole mitään budjettia. Kaikki IPCC:nkin laskukaavat perustuivat siihen, että ylitämme 1,5 -asteen rajan väliaikaisesti ja palaamme nopeasti sen alle. Olemme myöhässä ja pelaamme valtavalla riskillä. Budjetin sijaan lainaamme tulevaisuudelta – emmekä edes tiedä tarkkaan, kuinka paljon ja onko todella mahdollista maksaa takaisin.

Valtavaa kiirettämme ennestäänkin lisääviä uutisia voi hyvin tulla eteen jatkossakin. On toki mahdollista, että kuulemme positiivisiakin uutisia – tutkijat löytävät jonkin mekanismin, joka auttaa meitä ennen olettamattomalla tavalla ilmastonmuutoksen hillinnässä. Mutta miksi luottaisimme tähän? Riski koostuu tapahtuman todennäköisyydestä ja sen vakavuudesta. Ilmastonmuutoksen todennäköisyys lähteä täysin käsistä on huomattava. Mutta mikä arvo todennäköisyydellä tällaisessa tilanteessa edes on, kun vakavuus ylittää mitassaan kaiken?

Elämme lähtökohtaisesti kovin laskukykyisissä yhteiskunnissa, joissa erilaisia budjetteja luodaan, niiden toteutumapohjaa ennustetaan ja riskejä lasketaan. Ilmastonmuutoksen kohdalla kuitenkin tekeminen on tähän asti ollut niin löysää, että mieleen tulee, onko se ihmismielelle niin suuri riski, että emme pysty sitä käsittelemään? Onko se sen tyyppinen riski, että se erityisesti jää käsityksemme ulkopuolelle?

Ihminen ei arvioi riskejä rationaalisesti. Luin vuosia sitten Rolf Dobellin kirjan Selkeän ajattelun taito (HS kirjat 2013), joka on jäänyt erityisesti mieleeni, niin hyvä se on. Dobelli esittelee kirjassa tyypillisiä ajatusvirheitä, joita ihmiset tekevät. Niistä monia on mielenkiintoista ajatella ilmastonmuutoksen kautta. Kirja alkaakin jo sopivalla – henkiinjäämisharhalla. Sen mukaan onnistumiset korostuvat yhteiskunnassa ja arjessa. Tästä syystä meillä on taipumus yliarvioida onnistumisen mahdollisuus ja samalla siis aliarvioida epäonnistumisen mahdollisuus.

Ilmastonmuutoksen tapauksessa tällä harhalla on historiallinen sovellutus. Kuulemani väite on, että onhan ihmiskunta ennenkin selvinnyt pahoista paikoista ja niin varmasti käy tälläkin kertaa. Joku keksii kyllä jotakin. Menneisyys ei kuitenkaan kerro tulevasta, kun asioilla ei ole suoraa yhteyttä. Historia ei myöskään ole mitään mokaajien historiaa, vaan myös se korostaa onnistumisia. Sinänsähän juuri me, lisääntymään kyenneiden jälkeläiset, elossa ajattelemaan kykenevät, emme ehkä ole juuri niitä epäonnistuneita. Historian häviäjiä – tuhoutuneita kulttuureita, yhteiskuntarakenteita, ideologioita ja kuolleita – olisi kuitenkin hyvä kunnioittaa sillä ajatuksella, että meidänkään onnistumisemme ei koskaan ole varmaa.

Yhteiskunnassa myös korostuvat sellaiset riskit, jotka ovat näkyvästi esillä. Tästä johtuen pelkäämme enemmän kuolemaa pommi-iskussa tai lento-onnettomuudessa, vaikka todennäköisempää on kuolla jollain arkipäiväisemmällä tavalla. Tämä johtaa helposti siihen, että panostamme tiettyjen riskien ehkäisyyn, vaikka samalla rahalla saisimme suuremmat vaikutukset täysin toisaalla. Lisäksi kun riskejä pitää välttää, yliarvostamme nollariskin mahdollisuutta. Jos riskiä on mahdollista toisessa vaihtoehdossa vähentää vaikkapa 20 % mutta toisessa vaihtoehdossa 20 % ja tämä johtaa riskin tipahtamiseen nollaan, olemme valmiita maksamaan jälkimmäisestä vaihtoedosta enemmän. Ilmastonmuutos ei ole näkyvä riski vaan hitaasti hiipivä uhka. Sitä ei myöskään voi millään toimella saattaa nollaan. Tällainen riski ei jotenkin vedä ilmeisellä tavalla meitä puoleensa, se vaadi yhtä äänekkäästi ratkaisua kuin monet muut riskit.

Erittäin mielenkiintoinen on myös laiminlyöntiharha. Pidämme paljon pahempana sitä, että teoistamme seuraa jotain pahaa kuin sitä, että tekemättömyydestämme seuraa jotain pahaa. Tämä vaikuttaa myös tekemiimme riskiarvioihin. Olen pohtinut, että EU noudattaa esimerkiksi geenimanipuloidun ruoan kohdalla varovaisuusperiaatetta. Ei vaikuta siltä, että GMO:lla olisi haittavaikutuksia, mutta koska asiaa ei voida tietää varmaksi, sitä ei uskalleta EU-alueelle sallia. Tässä yhdistyvät nollariskin tavoittelu ja se, että jos EU nimenomaisesti toimisi ja sallisi tällaisen ruoan tuottamisen, ja siitä seuraisikin jotakin pahaa, niin EU:n teosta olisi seurannut pahaa. Ilmastonmuutos kuitenkin lähtökohtaisesti etenee, mikäli emme tee sille mitään. Päättäjien on ilmeisesti vaikeampi tuntea vastuuta ja laskea riskejä tällaisessa tilanteessa, jossa paha seuraa tekemättömyydestä eikä teoista.

Dobelli esittelee myös kaikkien aikojen suosikkiteoriani, yhteislaitumen ongelman. Viljelijät vievät lehmänsä yhteiselle laitumelle. Jos kaikki pitäisivät lehmiensä määrän kohtuullisena, laidun säästyisi hyvänä kaikille vuodesta toiseen. Kellään ei kuitenkaan ole tähän intressiä. Jos viljelijä vie vielä yhden lehmän lisää, niin hän saa koko hyödyn tästä lehmästä, mutta lehmän aiheuttamat haitat jakaantuvat kaikille.

Yhteislaitumen ongelma osoittaa, että tarvitsemme sääntöjä ja lakeja, joilla yhteinen intressi suojellaan. Tähän kannattaa jokaisen vedota, jos vielä tarvitsee puhua siitä, pitääkö ilmastonmuutos estää yhteiskunnallisesti vai ei. Lisäksi se osoittaa, miksi Pariisin ilmastosopimus on kansaivälisesti niin merkittävä asia. Voinkin lopettaa myös tämän pohdiskelevamman blogini konkreettiseen ehdotukseen: Suomi on äkkiä saatava mukaan listalle maista, joiden suunnitelmat täyttävät Pariisin sopimuksen velvoitteet. Listalla on vasta 16 maata ja on monelle rikkaalle maalle häpeäksi, mitkä maat joukossa ovat ja mitkä eivät. Sovitusta on pidettävä kiinni. Muuten yhteislaitumen ongelma ottaa vallan ja johtaa tuhoon.

3 vastausta artikkeliin “Pelaamme valtavalla riskillä”

  1. Ensimmäinen ja tärkein asia olisi sopia ihmisten lisääntymisestä. Maapallo ei enää jaksa ottaa vastaa yhtään ylimääräistä ihmistä. Lisääntyminen täytyisi saada kuriin. Ollaanko valmiita toimimaan on kysymys? Ensimmäinen tärkein ongelma on tämä !

  2. On hyvä muistaa, että blogikirjoituksessa mainittu EUn GMO politiikka ei perustu juuri mihinkään muuhun kuin pelotteluun. Jotta aihetta ymmärtäisi paremmin, kannattaa tutustua Mark Lynasin viimeiseen kirjaan (joka on saanut hyvää palautetta) https://www.bloomsbury.com/uk/seeds-of-science-9781472946959/.

    Mark on siis tunnettu ympäristö- ja ilmastoihminen, kirjoittanut aikaisemmin mm. Six Degrees kirjan, toiminut Malediivinen presidentin ilmastonneuvonantajana. Mutta se mikä Markista tekee erittäin mielenkiintoisen persoonan, hän on muuttanut mieltään ns. vaikeissa asioissa. Aikanaan Mark tuhosi Euroopassa GMO peltoja. Kirjoittaessaa ilmasto-asioista hän huomasi että tiede ei tukenut hänen GMO kantojaan ja jos hän kuuntelee tiedettä ilmasto asiassa, hänen pitää kuunnella sitä myös GMOssa. Lopulta hän pyysi julkisesti anteeksi aiempaa toimintaansa ja nykyään edistää GMOta. Mark ymmärsi, että ihminen voi muuttaa mieltään ja jos faktat muuttuu niin on hyve muuttaa mielipiteitään. Lisäksi on tärkeää pystyä muuttamaan mieltään jos toimii tieteen vastaisesti – uuden oppiminen on hyvä asia.

    Ilmastonmuutoksen torjunnassa faktat ovat tärkeitä. Koska nyt tarvimme myös vaikeita toimia, on hyvin todennäkäistä että poliitikkojen ja ihmisten pitää muuttaa mielipiteitään/kantojaan. Tämän takia on tärkeää tutustua Markin uusimpaan kirjaan.

    Mark oli tänä syksynä mukana myös Suomen Ekomodernistien (ekomodernismi.fi) food. changed. ruokaseminaarissa ja Markin puheen voi katsoa linkin videosta. https://youtu.be/ughmNQvJGOs

    Voin suositella myös Hans Roslingin kirjaa, jossa käydään läpi ihmisten vaistoja ja miten ne vaikuttavat ajatteluumme. Mikäli blogin kirjoittajalla on suositella kirjoja, niin kuulen mielelläni niistä.

    Ystävällisin terveisin

    Mikko

  3. Hans Roslingin kirja kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta – olen myös miettinyt että olisi kiva lukea tämä hänen uusi kirjansa Faktojen maailma, jossa on kuulemma hyvin tulevaisuusmyönteinen pohjavire! Ja Lynasinkin kirjaan olisi varmasti mielenkiintoinen. Ilmastonmuutosaiheisia kirjoja ei itse asiassa tule kovin montaa mieleeni, mutta hieman aihetta sivuten rauhannobelisti Wangari Maathain elämäkerta Taipumaton on erityisen painavasti mieleeni jäänyt teos, jossa tehdään työtä paremman tulevaisuuden eteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.