Kulutuksesta kieltäytyminen on luonnon suuri voitto

Zero waste -syyskuu on alkanut. Kuun ideana on haastaa osallistujat vähentämään elämisestään syntyvän jätteen määrää ja pohtimaan samalla järjestävän yhdistyksen perimmäistä sanomaa: kuinka luomme elämäntavan, josta jätettä ei enää synny? Zero waste -ajattelu perustuu viiden k:n muistisääntöön. Kieltäydy, karsi, käytä uudelleen, kierrätä ja kompostoi. Tämän viikon teemana on kieltäytyminen.

Kieltäytyminen viittaa siihen, että jätetään jotakin kokonaan hankkimatta, jolloin jätettäkään ei missään vaiheessa synny. Mielestäni on arvokasta, että zero waste -ajattelu nostaa kulutuksen vähentämisen kärkeen, ensisijaiseksi keinoksi välttää jätteen syntymistä. Kieltäytyminen on luonnon suuri voitto. Jätteettömyyden lisäksi kieltäytyessä ei synny päästöjä, maa-alaa ei tarvitse käyttää eikä luonnonresursseja tarvitse kuluttaa. Kieltäytyminen on ekotekojen ylivoimaisia ykkösiä.

Kieltäytymisestä tulee ehkä ensimmäisenä mieleen vegaanius ja lentolakko. Mutta kieltäytymistä on myös jokainen kerta, kun jättää oikeastaan minkä tahansa tavaran hankkimatta. Ei ostakaan uutta vaatetta vaikka se kuinka alennusrekissä houkuttelee. Jättää limsapullon kauppaan ja juo kotona kraanavettä. Malttaa selata Torin läpi ja ostaa käytetyn sen sijaan, että vain astuisi sisään Prismaan.

Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisi viime kuussa galluptutkimuksen, jossa suomalaisilta kysyttiin, millaisia tekoja nämä olisivat valmiit tekemään ilmaston hyväksi. Kaksi kolmasosaa vastaajista ilmoitti olevansa valmis karsimaan kulutustaan. Tämä osoittaa ymmärrystä ekologisen kriisimme syistä ja ratkaisuista. Suomalaiset ovat tajunneet, että emme voi jatkaa nykyisellä tahdillamme luonnonvarojen kulutusta. Suuri osa ihmisistä on valmis kieltäytymään jostakin ylimääräisestä yhteiseksi hyväksi. Tämä on erittäin positiivista.

Tässä vaiheessa suurin kysymys kuitenkin kuuluu, onko valtio valmis osoittamaan samaa ymmärrystä? Kulutuksen vähentäminen onnistuu omaehtoisesti, kuten Zero waste -syyskuu osoittaa. Jotta kuitenkin saamme kaikki tarpeeksi tehokkaasti mukaan, tarvitsemme valtion ohjausta ja kannusteita. Liian usein kuitenkin vaikuttaa siltä, ettei valtiolla ole tähän tarvittavaa tahtoa. Niin laajasti talouskasvusta puhutaan itsetarkoituksellisena tavoitteena, kaiken hyvän synonyyminä. Kulutuksen väheneminen vain sopii huonosti yhteen kasvun pakon kanssa, sillä se on kehityskulkuna hyvin päinvastainen. Ei kaikilta osin, mutta yleislinjaltaan, sillä sen sanoma on vähemmän — ei enemmän.

Viisasta politiikkaa olisi nyt ottaa kulutuksen vähentäminen sellaisena kuin se on: yhtenä tehokkaimmista tavoista pienentää kaikkea ihmisen luontoon kohdistuvaa rasitusta. Valtion on syytä varautua turvaamaan kansalaistensa hyvinvointi kasvuttakin näinä kriittisinä aikoina, jolloin säästeliäisyydestä ja vähemmällä pärjäämisestä on jälleen tullut hyveitä.

Suomen on julistettava ilmastohätätila

Puhuin kevättalvella Ilmastolakossa. ”On uhkana, että mennään yli jostain sellaisesta pisteestä, josta meillä ei ole enää paluuta ja sitä ei melkein edes kehtaa ajatella, mitä sitten tapahtuu.

Emme voi koskaan varmaksi tietää, milloin ylittäisimme tuollaisen pisteen. On kuitenkin selvää, että ilmastonmuutos ruokkii jo itse itseään. Metsät palavat ympäri maailmaa ja kuolevat pystyyn, ikirouta ja jäätiköt sulavat olettamatonta vauhtia. Meidän on välttämätöntä toimia välittömästi, sillä hetkeäkään ei ole hukattavaksi. 

Ilta-Sanomat uutisoi presidentti Niinistön todenneen puheessaan suurlähettiläspäivillä, että Suomen kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden tueksi aletaan varsin pian vaatimaan näyttöä. Lehti pyysi pääministeri Rinteeltä kommenttia: ”Tässä on vielä ollut aika vähän aikaa pistää täytäntöön niitä toimenpiteitä. Uskon, että tasavallan presidentti niin kuin kaikki muutkin voi odottaa noin vuoden verran, että sitten alkaa tulla konkreettisia toimia.”

Rinne on sikäli oikeassa, että normaalisti vuosi ei ole pitkä aika politiikassa. Rakenteellisten uudistusten tekeminen vie usein aikaa. Nyt ei kuitenkaan eletä normaaleja aikoja, eikä aikaa ole. Emme voi odottaa hetkeäkään. Vuoden 2030 sijaan on tutkijoiden keskuudessa ja kansainvälisillä areenoilla on alettu puhua puolestatoista vuodesta, joiden aikana ilmastokriisi on saatava hallintaan. Päästöt on saatava vähenemään välittömästi. 

Siksi tarvitsemmekin ilmastohätätilan. Hätätilan aikana on laitettava täytäntöön fossiilisia polttoaineita koskevia rajoituksia 1970-luvun öljykriisin tapaan. Ylen elävä arkisto kuvaa öljykriisin aikaisia toimia: ”Yleiseksi kattonopeudeksi määrättiin 80 kilometriä tunnissa, mainosvalot tuli sammuttaa yöksi, huonelämpötiloja laskettiin ja autojen lämmittämistä rajoitettiin. Asuntojen lisälämmittimet, moottoriteiden valaistus, harrasteilmailu ja moottoriajoneuvokilpailut kiellettiin kokonaan.” Radioäänitteessä kerrotaan, että Iso-Britanniassa, johon öljypula on iskenyt Suomea pahemmin, on siirrytty kolmipäiväiseen työviikkoon.

Öljykriisi on esimerkki – elämme eri aikoja ja tehokkaimmat toimet voivat olla eri näköisiä. Tärkeintä kuitenkin on, että päästöjä saadaan vähennettyä välittömästi, jo ennen kuin rakenteellisia uudistuksia saadaan voimaan. Hätätila on myös merkkinä kansalaisille: jokaisen on osallistuttava ilmastotoimiin oman turvallisuutensa tähden. Onhan tilanteemme monin verroin vakavampi kuin mitä se oli öljykriisin aikaan – kysymys on nyt planeetan elinkelpoisuudesta. Suomen on syytä puhua hätätilatoimien puolesta myös EU:n puheenjohtajamaana.

Aloitin tämän blogin pitämisen viime vuoden elokuussa. Valtavan paljon on tapahtunut vain yhden vuoden aikana. Ilmastonmuutos on todella noussut asialistalla, mutta se on myös kiihtynyt hirvittävää tahtia. Maailman ylikulutuspäivä oli jälleen edellisvuotta varhaisemmin – emme siis ole aiempaa lähempänä ratkaisua vaan jälleen kiihdyttäneet kohti tuhoa. Seuraava vuosi tulee olemaan ihmiskunnan merkittävimpiä – saammeko käännettyä suuntaa? Tulevana vuonna tulen puhumaan entistä vahvemmin kulutuksen vähentämisen puolesta. Alan myös todella puhua – aloitan videoiden tekemisen Instagramiin blogitekstieni teemoista.

Seuraavaksi ilmasto ja sää

Ylen puoli yhdeksän uutislähetys koostuu kolmesta osasta: uutisista, säästä ja urheilusta. Näin se on aina ollut ja aina oleva. Paitsi että eipä olekaan – nopea Wikipedia tuottaa tuloksen, että Urheiluruutua alettiin lähettämään päivittäin vasta vuonna 1993. Siihen asti ohjelmaa oli esitetty ensin vain kerran viikossa, sitten kaksi ja kolme.

Muutokset ovat siis mahdollisia ja nyt olisi aika tehdä seuraava uudistus. Ehdotan nimittäin, että säätiedotus laajennettaisiin kattamaan ilmasto ja sää.

Säätiedotus on päivittäinen muistutus luonnosta kotisohvalla televisiota katsoville ihmisille. Se kiinnostaa meitä, sillä säällä on vaikutusta. Pelkkä tulevien päivien kelin kertominen on kuitenkin näin ekologisen kriisin aikana varsin ohut kuva säästä. Pidemmän aikavälin muutokset vaikuttavat meihin yhä enemmän ja muuttuvat päivä päivältä tärkeämmiksi. Säätiedotus olisikin luonteva paikka kertoa säätilan paikallisten vaihtelujen lisäksi laajemmin ilmastosta, ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista elämäämme.

Näin erityisesti siksi, että Ylen säätiedot toimittaa Ilmatieteen laitos, joka on ilmastoa ja ilmastonmuutosta koskevan tiedon tärkeimpiä asiantuntijalähteitä maassamme. Laitos tekee laaja-alaista ilmastotutkimusta ja tilastointia. Samalla taholla joka toimittaa seuraavien päivien sääennusteet on siis hyvin paljon laajemmin tietoa kuin mitä säätiedotuksissa tuodaan tällä hetkellä esiin.

Ilmatieteen laitoksella olisi myös varmasti mielenkiintoa laajentaa kuvaamme säästä ilmastoon. Sen sivuilla todetaan, että ”Ilmatieteen laitoksen tehtävänä on paitsi tutkia ilmastonmuutosta, myös viestiä siitä päättäjille ja kansalaisille mahdollisimman selkeästi.” Sillä olisi varmasti myös osaamista luoda uudesta konseptista mielenkiintoinen. Itselleni tulee mieleen, että ilmastotiedotus voisi sisältää esimerkiksi uusimpia hiilidioksidipitoisuuksien mittaustuloksia ja muita tutkimustuloksia, vuodenajan tärkeimpiä vinkkejä päästöjen vähentämiseen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin varautumiseen sekä tiedotusta poikkeusoloista meillä ja maailmalla. 

Ilmastoasioita ei tietysti sovi ulkoistaa niin, etteivätkö ne olisi osa myös pääuutisia. Niille olisi kuitenkin tärkeä osoittaa oma, institutionalisoitu paikkansa jokapäiväisessä uutislähetyksessä. Kysymys on lopulta kriisiajan valtiollisesta viestinnästä. 

Kesäextra: olemme perillä

Pääsimme eilen perille tasan 11 tunnin matkapäivän jälkeen, kun vanhempani tulivat hakemaan meidät Anconan asemalta. Aika puristus, mutta olisi tuntunut hölmöltä jäädä parin tunnin matka-ajan päähän Bolognaan, mitä ensin mietin. Jaksoin hyvin sen tiedon voimalla, että loppu häämöttää. En tiedä millä voimalla Pius jaksoi, mutta oli niin reipas loppuun asti, että äidille tuli tippa linssiin. Miten hieno reissukaveri.

Tämä pullo oli kestosuosikki.

Reitti Münchenistä Bolognaan oli kaunis Baijerin ja Tirolin vuoristomaisemissa. Laaksoja, rotkoja, lumihuippuja ja viiniköynnöspeltoja. Rata kulki Itävallan läpi, eli sielläkin tuli nyt käytyä. Matka oli lähes seitsentuntinen, sillä pysähdyimme lukuisilla asemilla. Paikkavarausta oli myös noudatettava ja vaunut laitettiin erilliseen matkatavaraosastoon säilöön. Pius kuitenkin viihtyi pääasiassa varsin hyvin. Kävimme syömässä ja kahvilla tyylikkäässä valkoisten pöytäliinojen ravintolavaunussa, jossa oli edulliset hinnat, hyvät vegevaihtoehdot ja ystävällinen palvelu. Istumapaikallamme saimme heikkoina hetkinä apua erittäin ystävällisistä kanssamatkustajista. Veronan oopperajuhlille matkalla ollut venäläisturisti soitti Piukselle taikahuilua ja näytti hauskoja kissavideoita.

Loppumatka taittui paikallisjunalla. Vaunuja ei saanut mihinkään – alkuruuhkan seisoin niiden vierellä junan eteisessä ja loppumatkaksi istuimme niin, että vahdin niitä sivusilmällä. Ilmastointi paahtoi täysillä, mutta ulkolämpötilan pysyessä illallakin yli 30-asteessa tuli junan sisälläkin kuuma. Viilentelin poikaa puhaltamalla milloin minnekin. Siitä tuli hauska leikkikin joksikin aikaa.

Tuntui ihanalta päästä perille. Vanhemmat tulivat laiturille saakka vastaan, meitä oli odotettu. Me teimme sen, reilasimme halki Euroopan! Nukahdimme illalla molemmat hyvin, mutta sellaista ”nyt se on vihdoin ohi” -väsymystä ei tullut. Matka oli pitkä, mutta se sujui hyvin. Jos ”perillä” olisi ollut kauempana, olisimme päässeet sinnekin. Pius selvästi tottui reissaamiseen viidessä päivässä ja itse huomasin saavuttaneeni poikkeuksellisen rauhantunteen. Matkustaessa tekemistä on rajallisesti ja erityisesti netti toimii huonosti. Aiemmilla reissuilla se on saanut minut ja mieheni pelaamaan tunnista toiseen ”arvaa kuka” -peliä, lukemaan kirjoja (Siperian-junassa sain jopa luettua pakollisen ruotsinkielisen kurssikirjan joka oli odottanut vuoden päivät aikaansa) ja lyömään korttia niin kauan, että ajatustyötä ei enää vaadita. Tällä matkalla taas ajanvietettä oli leikkiminen, pomppiminen, jutteleminen ja syöminen. Sain keskittyä niihin täysillä ilman, että koko ajan olisi jokin ”oikea homma” odottamassa.

Väitän, että tällainen tylsistyminen on avain zen-tilaan, hyvään lomamoodiin. Matkustaminen on sinänsä varsin yksinkertaista hommaa. Varmistetaan, että noustiin oikeaan junaan ja sitten vain istutaan ja viihdytään kaikessa rauhassa.

Niille, joille olen kertonut tästä reissusta ja blogista, olen luvannut olla rehellinen. Jos reissaaminen vauvan kanssa ei toimisi, sanoisin sen suoraan. Niin ei kuitenkaan tarvitse sanoa. Olen aivan hyvillä mielin lähdössä myös takaisinpäin vajaan kuukauden kuluttua. Perilläolo on kuitenkin tärkeä osa tätä reissua. Sitä, että vain lähtisin reilikortilla kiertämään, en luultavasti vauvan kanssa tekisi. Olisiko tilanne eri, jos saisimme aikuisen ystävän mukaan reissuun? Ehkä.

Meidänhän piti alunperin lähteä perheenä niin, että mieheni olisi tullut samaa matkaa. Töiden takia hän kuitenkin pääsi lähtemään vasta torstaina. Ikävä kuitenkin jo on, ja yksin matkatessaan hän voi kiitää perille pikavauhtia – käymme hakemassa hänet samaiselta asemalta jo tänä iltana! Kova suoritus sisältää kaksi yöbussia Baltian ja Puolaan halki, mutta maksoi kuulemma kokonaisuudessaan vain 150€. Maata pitkin pääsee siis tarvittaessa matkustamaan sekä nopeasti että edullisesti niin halutessaan.

Vaihtoehdot lentämiselle ovat siis moninaiset – ja vauvan kanssa junalla lähteminen on niistä yksi! Jos päätät lähteä matkaan, niin vastaan mielelläni myöhemminkin kysymyksiin. Voin myös antaa kapeiden lelujen matkasarjan kiertoon jollekin halukkaalle.

On siis aika päättää kesäextra – Katastblogi palaa poliittisten aiheiden pariin, kun palaamme Suomeen. Kiitos, kun seurasitte matkaamme!

Kesäextra: avulla yli esteiden ja Saksaan

En ole päässyt kirjoittamaan pariin päivään heikon netin takia. Nyt siis päivitystä eiliseltä ja toissapäivältä!

Lähtiessäni Kööpenhaminasta meinasi tulla kiire asemalle, sillä hotellin hissi oli mennyt yön aikana rikki. Kävin äkkiä pyytämässä aulasta apua ja saimme kannettuna pakaasit, vaunut ja Piuksen alas. Reippaalla kävelyllä kööpenhaminalaisessa aamuruuhkassa saimme onneksi ajan kiinni. Alla video: suuri arvostus tanskalaista pyöräilykulttuuria kohtaan!

VID-20190627-WA0033

Asemalle päästyämme selvisi, että myös juna oli ilmeisesti rikki, sillä reitille Roedby Faergeen oli järjestetty korvaava bussikuljetus. Kääk. Bussi on vauvan kanssa paljon heikompi vaihtoehto kuin juna.

Suomessa olisin ottanut bussiin turvaistuimen, nyt valitsin paikan selkä menosuuntaan ja laitoin pojan kiinni kantoreppuun. Liikkumisen rajoituttua sain ottaa kaikki viihdytyskeinot käyttöön. Kävimme läpi lelun toisen perään ja joukon lastenlauluja. Pius nukahti onneksi myös toviksi, kun pidin käsivartta niskatyynynä.

Roedby Faerge on yksi mahdollinen vaihtopiste matkalla Hampuriin. Hauska sattuma: kohtasimme siellä jälleen tiistaina Kööpenhaminan junassa tapaamamme toisen äiti/poika -reissuparin (erotuksena meihin poika jo melkein aikuinen) joka oli pitkän keskustelun päätteeksi paljastunut olevan samalta paikkakunnaltakin! Lisäksi olimme tehneet saman virheen ja varanneet tälle asemalle reilusti vaihtoaikaa. Roedby Faerge ei kuitenkaan ole asema. Se on satamassa sijaitseva vaihtolaituri kaukana palveluista. Ja nyt meillä olisi aikaa viettää tuolla laiturilla kaksi tuntia. 

Uusi ystäväni onnistui kuitenkin puhumaan meidät sisään aiempaan junaan, vaikka paikkavarauksia ei oltukaan tehty. Mahduimme jopa istumaan ja saimme matkaseuraa vielä festareille matkaamassa olleesta brittimiehestä. Matkasta tuli oikein hauska!

Satamasta juna ajoi ensin lauttaan, jossa vietimme 40 minuuttia katsoen merta ja juoden viiden euron kahvia. Saksan puolella junaan palattuamme Pius nukkui koko kaksituntisen vaunuissa, sillä niillekin oli onneksi koottuna tilaa.

Hampurissa en ollut huomannut tarkistaa hotellin esteettömyyttä. Hissiä ei ollut ja ulko-ovellakin oli korkeat portaat. Vaunut oli nostettava avun kanssa sisään ja jätettävä aamiaishuoneeseen varastoon. Muutenkin esteettömyys ontui, kun lähdimme vielä nähtävyyskierrokselle Piuksen jumpattua lattialla tunnin verran. Lähdimme katsomaan Hampurin satamaa lähijunilla. Hissejä oli pääasemslla niukasti ja ne oli huonosti merkitty. Lisäksi yksi oli rikki eikä laiturilta päässyt muulla pois. Paitsi että pääsikin: eräs nainen lupasi näyttää miten ja työnsi Piuksen rullaportaisiin ja minut perään. Ylöspäin rullatessamme hän huusi vielä alhaalta ohjeeksi, että ylhäällä työnnät sitten vaan reippaasti kynnyksen yli! Näin tein ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Suomalainen vaunujen kanssa suurkaupungissa on varmasti kömpelö näky. Kukaan ei väistä ja väkijoukossa tarvitaan päättäväisyyttä ja hiukan kyynärpäätaktiikkaa päästä eteenpäin. Maanalaisessa mietin ihan tosissaan, että pääsenkö kymmenen ihmisen ohi ovesta pois. Kuljenko sitten pääteasemalle ja otan taksin? Miksi ajauduin perimmäiseen nurkkaan? Lopulta tilaa syntyi kuitenkin näppärästi. Paikalliset hallitsivat homman, vaikka minä en.

Hampurin satama on vaikuttava näky. Ihminen pystyy ihmeellisiin asioihin.

Palatessamme satamasta Pius oli loistotuulella. Hän alkoi nauraa muille metroa odottaville – käänteli vaan päätään ja hymyili ja käkätti joka suuntaan! Kaikki tulivat hyvälle tuulelle. On hauska kuljettaa tällaista iloa eteenpäin, matkallamme pitkin Eurooppaa.

Eilen taas oli leppoisa päivä, jona asiat sujuivat rauhallisessa tahdissa ja odotetusti. Junamme Muncheniin lähti vasta puoli kahdeltatoista, joten aamu oli rauhallinen. Laiturilla oli oppaita, joilta kysyin lastenrattaille sopivaa vaunua. Sellainen löytyi, perhevaunu. Rattaat sai jätettyä pystyyn, tilava hoitopöytä löytyi, ilmastointi toimi täydellisesti Euroopan helteissä ja kaikki oli siistiä. Juna tosin myöhästyi vajaan puoli tuntia, eli matka kesti lähes kuusi ja puoli tuntia.

Halusin istua niin, että näen vaunut, joten pyysin päästä kahden pukumiehen pöytäryhmään. Heillä oli valtavat kansiot jotain papereita, joita he yhdessä tutkiskelivat. Toin sitten vauvan mukaan bisnesneuvotteluihin. Pius istui pöydän ääreen selkä suorana, hymyili herroille ja paukutti pöytää että aloitetaan! Myöhemmin herrat lähtivät ja tilalle tuli muita vauvoja. Pius ja samanikäinen poika saivatkin hetkeksi seuraa toisistaan. Muuten matka meni nukkuessa, syödessä, pomppiessa ja lelujen kanssa. Välillä meinasi tulla kriisi, mutta kaikkeen keksittiin jotakin. Mietinkin, että perusasetelma ei lopulta eroa juurikaan siitä, millaista elämäämme kotona arjessakin on: kriisinhallintaa ja hetkessä eläimistä.

Olimme vasta kuuden jälkeen perillä, joten suurempia nähtävyyskiertueita emme kerenneet tekemään. Pius nukahti matkalla hotellille ja käytin tilaisuuden hyväkseni pysähtymällä syömään hauskannäköiseen ravintolaan. Hotellin lähellä oli onneksi komea Pyhän Paulin uusgoottilainen kirkko, jonne teimme iltalenkin kantorepun kanssa. Aivan hauska ilta, siis!

Tänään onkin sitten matkamme viimeinen päivä! Kirjoitan huomenna, miten se sujui 

😊

Kesäextra: toinen matkapäivä Kööpenhaminaan

Ensimmäinen asia, jonka olisin halunnut laivassa tehdä, olisi ollut käydä hakemassa vauvansänky infosta. Ensimmäinen asia, jonka Pius-poika halusi tehdä, oli imeskellä pakkauksista löytynyttä Prisman muovikassia. Ei siinä mitää, ei ole kiire. Pitää vaan hyväksyä jo varhaisessa vaiheessa, että tämän ikäiselle lapselle on ihan sama, mikä maa ja mikä valuutta: Piuksen suosikkeja tältä päivältä olivat Tukholman metron hissi ja ehdottomasti perille pääsy Kööpenhaminaan hotelliin, jossa hän nauroi ilosta päästessään vaippasilteen huoneen kokolattiamatolle.

Laivamatka oli aika no-brainer. Saimme pyytämällä vauvasängyn, joka tuotiin hyttiin valmiiksi pedattuna. Kävimme buffetissa ja osallistuimme tietovisaan. Pius simahti kuin saunakynttilä (heräsi tosin pari kertaa yöllä, ehkä uuden sängyn erilaisiin ääniin) ja minä luin kaikki kolme matkalukemiseksi varaamaani lehteä jo ensimmäisenä iltana.

Tänään tulimme suoralla bussilla satamasta City Terminalen – bussiasemalle, josta jatkoimme yhden pysäkinvälin maanalaisella lähijunalla Stockholm Södralle ja siitä nousimme vartin yli kahdentoista Kööpenhaminaan vievään junaan. Olisin varmaan saanut tajutessani käyttää reilikorttia Tukholman sisälläkin, kun kyseessä ei periaatteessa ollut metro. Reilikorttini on muuten minulle juuri sopiva uutuus, jolla saa matkustaa 10 päivää kahden kuukauden sisällä. Se maksoi alle 28-vuotiaalle 308 euroa ja varauksista tuli menomatkalle hinnaksi noin 30 – 40 euroa.

Matkalla hissi oli rikki, eikä pitkän matkan junaan nouseminen onnistunut vaunuilla itse. Apua pyytämällä pääsimme kuitenkin hyvin eteenpäin.

Tukholma-Kööpenhamina -välillä vaunuja ei saanut jättää kokoon, kuten Suomen Vr:ssa. Tämä on puute, sillä Pius nukkui vain lyhyitä pätkiä rintarepussa, ehkä tuli liian kuuma. Loppumatkaksi hän nukahti syliin, se oli ehkä parempi ratkaisu vaikka kädet ovatkin sitten melko lailla varatut. Junasta löytyi kuitenkin vaipanvaihtopöytä ja tuuletus toimi hyvin.

Matka oli pitkä, sillä tulimme perille 20 minuuttia myöhässä viiden ja puolen tunnin jälkeen. Viihtyminen oli välillä koetuksella, mutta kaikesta selvittiin ihan hyvin. Kävimme katsomassa maisemia ja istuskelemassa ravintolavaunussa. Lelujen lisäksi viihdykettä löytyi vesipullon ravistelusta, pomppimisesta, ”seisomisesta” sekä erityisesti leveistä hymyistä kaikille niille, joiden kanssa poika sai katsekontaktin aikaiseksi. Tässä kävi niinkuin arvasin ja mistä olen todella iloinen: Piuksen myötä olen jutellut tähän mennessä jo noin tusinan ihmisen kanssa ja löytänyt kahvi- ja matkaseuraa pidemmäksiskin toviksi.

Hotellille päästyämme en enää raaskinut lähteä viemään perillepääsystä ikionnellista lasta minnekään. Puolitoista tuntia hengailtuamme käväisimme nopeasti lähikaupassa ostamassa iltapalaa. Mikään sightseeing-reissu tästä ei siis luultavasti ole tulossa. Huomenna meidän pitäisi kuitenkin olla vähän varhaisemmassa perillä niin katsotaan kuinka käy!

Katastblogin kesäextra: reilaamaan vauvan kanssa

Tässä blogissa ei ole aiemmin juuri ollut henkilökohtaisia asioita. Nyt kuitenkin uskon tekeväni jotakin sellaista, jota moni saattaa olla harkinnut ja josta voisi olla hyödyllistä jakaa vinkkejä. Lähdemme nimittäin tänään kuusikuisen poikani kanssa maata pitkin Italiaan. Kuinka matkustaminen vauvan kanssa toimii ja mitä asioita pitää ottaa huomioon? Tervetuloa seuraamaan matkaamme!

Olen reilannut kahdesti aiemmin ja lisäksi matkustanut Trans-Siperian junalla Mongoliaan mieheni kanssa. Ensinnäkin haluaisin siis lämpimästi suositella maata pitkin matkustamista. Ensimmäinen ajatus, kun päätimme luopua lentämisestä oli, että voi, eihän sitä pääse enää minnekään. Todellisuudessa junalla, bussilla ja laivalla pääsee vaikka minne. Eurooppa on pieni maanosa ja Venäjä ja sitä kautta Aasia on aivan vieressämme. Vaikka aikaa ei olisi viikkokausia, mahdollisuuksia on silti monia. Kaikkialle ei maata pitkin toki pääse, ellei aikaa ole aivan rajattomasti. Aivan tarpeeksi moneen paikkaan kuitenkin, että niistä riittää koettavaa ja nähtävää yltäkylläisesti eliniäksi. Maata pitkin matkustaessa on myös erityistä matkustamisen tunnelmaa. Se on seikkailu. Matka itsessään ei ole vain välttämätön paha kohteen tiellä, vaan se on juuri se juttu – lähteä matkaan.

Aiemmin olemme reissanneet niinkin, että olemme päättäneet reittiä sen mukaan mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä. Se on ihanaa, reilaamista täydellisimmillään. Nyt vauvan kanssa olen kuitenkin suunnitellut reitin tarkasti. Matka taittuu päivisin ja yöt nukutaan hotelleissa, jotka löytyvät asemien läheisyydestä, joissa on vastaanotto yömyöhään auki varmuuden vuoksi ja joista saa vauvansängyn vuokrattua. Kaikki junat on aikataulutettu reippailla, vähintään reilun tunnin mittaisilla vaihdoilla ja varaukset on tehty niihin juniin, joihin varaukset vaaditaan. Tässä on auttanut ilmainen Railplanner -sovellus, joka näyttää kaikki Euroopan junayhteydet ja laskee reitin kohteiden välille tarvittaessa myös offline-tilassa (havaitsin kuitenkin puutteita Italian-yhteyksissä, eli aina kannattaa tsekata jos alkaa epäilyttää!)

Pakkaustakin olen suunnitellut tarkkaan, sillä kaiken pitää mahtua kärryjen alaosaan niin, että kädet jäävät työntämistä varten vapaiksi. Periaatteessa vaatteet riittävät nyt perille saakka, mutta varasin pyykinpesuainetta varmuuden vuoksi, koska sotkulta ei voi vauvan kanssa välttyä. Viihdykkeeksi löysin kirpputorilta pieniä, litteitä leluja, jotka saa sidottua narulla johonkin niin, etteivät ne putoa junan lattialle. Olen säästänyt ne piilossa tähän asti, jotta uutuudenviehätys säilyy. Lisäksi olen ihastunut maistelututtiin, jonka saa myös narulla kiinni. Siitä puolivuotias osaa itse syödä turvallisesti, sisään voi laittaa mitä vain ja puuhassa kuluu mukavasti tovi. Mukana on muutenkin tarpeeksi ruokaa loppuun saakka vauvalle ja varaenergiaa myös minulle, sekä puolentoista litran vesipullo. Pienempi loppuisi takuulla pidemmillä matkoilla kesken ja panttipullon voi tarvittaessa myös kierrättää, jos täyttö ei onnistu, ja ostaa uuden. Ostin Torista myös imetyskorun, jonka olisi tarkoitus auttaa pitämään huomio syömisessä ja välttää kiusallisia tilanteita, joissa lapsi alkaa kesken kaiken hymyillä vastapäätä istuville. Muutenhan tämä on tietysti mitä viehättävin tapa, jolla saamme varmasti tutustuttua uusiin ihmisiin matkalla!

Lähdemme tänään liikkeelle Viking Linella Helsingistä. Vasta matkan varaamisen jälkeen luin Vihreästä Langasta laivamatkailun päästöistä ja siitä, miten Turun-laiva olisi perustellumpi valinta, sillä sitä reittiä käytetään myös rahdin kuljettamiseen. Paluun sain varattua sitten sinne. Perustelluin ratkaisu olisi tietysti ollut kiertää junalla Tornion kautta, mutta jotenkin olisi tuntunut kohtuuttomalta aloittaa matka väärään suuntaan. Viking Line lupaili 50 % alennuksia reilaajille, jonka saisi soittamalla asiakaspalveluun. Jostain syystä asiakaspalvelusta tarjottiin kuitenkin kalliimpia, ei halvempia matkoja, kuin mitä netistä oli varattavissa. Koetan vielä selvittää asiaa, mutta tuohon alennusprosenttiin ei kannata luottaa.

Perhoset lentävät vatsassa, sillä laiva lähtee pian ja pitkään valmistellun ja odotetun matkan aika on koittanut. Koetan kirjoittaa taas huomenna illalla ja kertoa, miten matka on lähtenyt käyntiin!

Kemin sellutehdas olisi mittaluokaltaan valtava virhe

Hallitusohjelman jälkeen on edelleen keskusteltu metsästä. Antti Rinteeltä vaadittiin kurinpalautusta ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkoselle, joka oli todennut, että kaikkiin nyt vireillä oleviin sellutehdashankkeisiin ei riitä puuta. Rinne ei kuitenkaan suostunut tähän vaan päinvastoin totesi Keskisuomalaiselle Mikkosen lausunnon olevan fakta. Kaikille puuta ei riitä. 

Puuta ei todellisuudessa kuitenkaan riitä enää yhdellekään uudelle sellutehdashankkeelle. Kysymys on äärimmäisen vakavasta asiasta. Seuraavassa vastaan usein kuultujen väitteiden ja Kemin tehdashankkeen kautta, miksi.

”Puuta kyllä riittää nieluiksi ja teollisuuden käyttöön.”

Kemiin suunniteltu sellutehdas on mittaluokaltaan valtava. Se on niin valtava, että sen tarvitsema puumäärä riittäisi yksistään kaventamaan Suomen nykyisiä hiilinieluja noin kolmasosalla. Näin totesi Suomen ympäristökeskuksen tutkija Sampo Soimakallio Ylelle huhtikuussa. Tuntuu typerältä edes sanoa seuraavaa, mutta kolmasosa on paljon. Se on järkyttävän paljon. Samaisessa jutussa todetaan, että Suomen hiilinielut kattavat tällä hetkellä puolet Suomen päästöistä. Puolet päästöistämme siis sitoutuu tällä hetkellä metsiimme, mutta mikäli Kemin tehdashanke toteutuisi, enää kolmasosa. 

Tämä olisi valtava taka-askel hallitusohjelman tuoreessa tavoitteessa olla hiilineutraali vuonna 2035. Paljon puhutaan siitä, että hiilinielut voitaisiin löytää muualta: metsän nykyistä paremmasta kasvusta sekä peltojen ja maaperän hiilensidonnan kehittämisestä. Kuitenkin: jos tälläkin hetkellä vasta puolet Suomen päästöistä sitoutuu nieluihin, niin merkittäviä nielun vahvistamistoimia tarvitaan joka tapauksessa päästövähennysten lisäksi, jotta päästään hiilineutraaliin sataan prosenttiin. 

Päästövähennysten tekeminen ei nimittäin ole helppoa. Talouselämälle Soimakallio on verrannut, että esimerkiksi liikenteen päästöjä pitäisi leikata 80 %:lla vain Kemin tehtaan vaikutuksen korvaamiseksi. On hyvä pysähtyä hetki tämänkin luvun äärelle ja miettiä, mikä määrä kevyen liikenteen infran kehittämistä, joukkoliikenteen aseman vahvistamista, sähkö- ja biokaasulatausverkoston kehittämistä, kimppakyytisovellusten tukemista ja autoilun verottamista korottavia ratkaisuja tarvitaan, jotta tällaiset päästövähennykset liikenteeseen saadaan aikaiseksi. Tämän jälkeen on syytä uudestaan pohtia seuraavaa: Kemin tehtaan toteutuessa mikään tästä ei veisi meitä hiilineutraaliustavoitteessa eteenpäin, vaan ainoastaan samaan pisteeseen missä olemme nyt. 

Hiilinielun kasvattaminenkaan ei ole millään muotoa ongelmatonta. Pitäisi muun muassa kiireen vilkkaa keksiä, miten saada isossa mittakaavassa maatalous päästölähteestä hiilinieluksi. Hiilineutraalisuus on aivan tarpeeksi kunnianhimoinen tavoite saavuttaa ilman, että sitä lähtökuopissa vaikeutettaisiin näin raskaasti.

”Maailma tarvitsee kestävästi kasvatettua suomalaista sellua ja uusia selluinnovaatioitamme.”

Käytän sanaa sellutehdas. Metsä Group käyttää Kemin hankeesta itse nimitystä biotuotetehdas, kuten Äänekosken laitoksestakin. Kuitenkin esimerkiksi paljon puhuttua tekstiilikuitua tullaan valmistamaan Äänekoskella vain 1/2600 osa sellun määrästä, mikäli sitä valmistava koelaitos toteutuu suunnitellusti. Muut ”biotuotteet” ovat lähinnä energiaa ja raaka-aineita tehtaan omaan käyttöön tai sellunkeitossa joka tapauksessa syntyviä mäntyöljyä ja tärpättiä. Kyseessä on siis nimenomaisesti sellutehdas, jonka tuotteista hiili lähtee keskimäärin muutaman vuoden sisällä takaisin kiertoon. 

Monesti perustellaan myös, että maailman selutuotteiden kysyntä kasvaa joka tapauksessa keskiluokkaistuvassa maailmassa. Jos puuta ei hakata Suomessa, se hakataan jossain muualla kestämättömämmissä olosuhteissa. Tämä perustelu nojaa kuitenkin tulevaisuudenkuvaan, jossa ekokriisi ei olisi kiihtyvässä määrin hallitseva yhteiskunnallinen kysymys kaikkialla maailmassa. Visio ei ole realistinen. Mikäli ekokriisiä ei saada hallintaan, mitään keskiluokkaistumista ei tapahdu vaan maailma ajautuu kaaokseen. Luonnonvaroista piittaamatonta keskiluokkaistumista ei voi tapahtua. 

Sen sijaan keskiluokkaistuminen on mahdollista ilman sellun räjähdysmäistä kysynnän kasvua. Vessapaperin voi korvata suihkuttavilla ja kuivaavilla wc-istuimilla tai ihan vain pidee-suihkulla – suuressa osassa maailmaa sitä ei edes tarvitse korvata koska sitä ei ole koskaan otettu käyttöön. Pakkauskartonkien kasvua on mahdollista korvata Repack-tyyppisen kuljetuksen kehittämisellä ja ylipakkaamisen lopettamisella. Esimerkiksi talouspaperia taas ei tarvitse korvata yhtään millään. Kaikki tällainen kehitys kuitenkin vaatii sen, että oikeille teille lähdetään systemaattisesti tilanteessa, jossa sellun saatavuus ymmärretään rajalliseksi. Tulevaisuus ei siis ole laskettavissa kaavalla keskiluokkaistuminen —> lisää sellua. Tulevaisuus on politiikkaa ja luonnon kantokyvyn rajoja. 

”Valtio ei päätä metsien hakkuumääriä.”

Monesti perustellaan, että metsänomistajat ja teollisuus päättävät metsien hakkuumäärän markkinoilla, eikä valtio voi siihen vaikuttaa. Tämä ei pidä paikkaansa. Verotuksella ja valtion omia metsiä koskevilla linjauksilla valtiolla olisi mahdollisuus vaikuttaa halutessaan puukauppaan, minkä myös Rinne totesi Keskisuomalaisen haastattelussa. Lisäksi esimerkiksi hallitusohjelmassakin oleva selvityskirjaus ilmastovaikutusten lisäämisestä ympäristövaikutusarviointiin olisi valtiolle tehokas ohjauskeino.

Hiilineutraaliustavoite koskee kaikkia Suomen metsiä ja Suomi valtiona on kansainvälisesti vastuussa ilmastotavoitteidensa saavuttamisesta. Valtiolla on siis mahdollisuuksien lisäksi myös vastuu ohjata hakkuumääriä niin, että ne vastaavat yhteisiin tavoitteisiin. Tärkein tällainen tavoite on ilmastonmuutoksen torjunta.

Tarvitsemme hiilinieluja, jotta maailma säilyy elinkelpoisena. Mistään vähemmästä ei ilmastoasioissa ole kyse. Kemin sellutehdas olisi mittaluokaltaan valtava harha-askel, jota meillä ei ole varaa ottaa.

Hallitusohjelman helmiä

On syytä juhlaan! Eilen julkaistussa hallitusohjelmassa on runsaasti niitä ilmastoasioita, joita kansalaiset ennen vaaleja vaativat. Kestävä kehitys on huomioitu, ei ainoastaan ympäristö-otsikon alla vaan laajasti kautta linjan. Ennennäkemätön kansalaisyhteiskunnan puristus ennen vaaleja ei mennyt hukkaan! Näistä tuli ilmastovaalit ja hallitusneuvotteluistakin ilmastohallitusneuvottelut.

Seuraavassa poimintoja, silmääni osuneita hallitusohjelman helmiä. Kaikki on tietysti kiinni siitä, että nämä toteutuvat ja että ne toteutuvat kunnianhimoisesti. Kansalaisia siis edelleen kaivataan – kirittäminen ei tähän lopu! Hallitusohjelma on kuitenkin selkeä vastaus IPCC:n raportin aloittamalle uudelle aikakaudelle. Se osoittaa monella tavalla ymmärrystä ongelman kiireellisyydestä sekä tarvittavien ratkaisujen kattavuudesta. Nyt on mahdollisuus alkaa yrittää ratkaisua ihan tosissaan, niin kuin kriisin keskellä kuuluukin.

Yleisinä tavoitteina 1,5 -astetta ja hiilineutraalius

”Hallitus toimii tavalla, jonka seurauksena Suomi on hiilineutraali vuonna 2035 ja hiili- negatiivinen nopeasti sen jälkeen. Tämä tehdään nopeuttamalla päästövähennystoimia ja vahvistamalla hiilinieluja.”

”Hallitus sitoutuu uudistamaan Euroopan unionin ja Suomen ilmastopolitiikkaa siten, että teemme oman osamme maailman keskilämpötilan nousun rajoittamiseksi 1,5 asteeseen.”

”Hallitus päättää tarvittavista lisätoimista, joilla päästövähennyspolku saadaan vastaamaan tavoitetta 2035 hiilineutraliuudesta.”

Nämä tavoitteet ovat erittäin kunnianhimoisia ja pitkälti sitä, mitä kansalaiset sankoin joukoin ennen vaaleja vaativat. Näihin ei kuitenkaan vielä nykyisillä hallitusohjelman tavoitteilla päästä ja mukana on lisäksi ristiriitaisia kirjauksia, kuten löysä suhtautuminen turpeeseen. Siksi onkin tärkeää, mitä lisätoimia hallitus tulee päättämään. Lisäksi on varmistettava, että kun eri tavoitteet ovat ristiriidassa keskenään, hiilineutraalius ja 1,5 -astetta pysyvät aina prioriteettilistan ehdottomassa kärjessä. 

Hiilinieluja lisätään

”Hallitus laatii osana ilmasto- ja energiapolitiikan suunnittelujärjestelmän kokonaisuutta kokonaisvaltaisen maankäyttösektorin ilmasto-ohjelman. Ohjelman tehtävänä on selvittää keinot, joilla maankäyttösektorin päästöjä vähennetään ja Suomen hiilinieluja vahvistetaan lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Tavoitteena on, että Suomen nettonielu kasvaa.”

”Metsähallituksen vuotuisessa tuloutusvaatimuksessa otetaan nykyistä vahvemmin huomioon vaikutukset hiilinieluun ja luonnon monimuotoisuuteen metsätalouden ja teollisuuden puuntarpeen rinnalla. Asetetaan Metsähallitukselle nielutavoite.” 

”Vähennetään turvemaiden raivausta lisäämällä lannan prosessointia ja tuotteistusta. Edistään peltojen hiilensidontaa lisäämällä jatkuvaa kasvipeitteisyyttä ja säätösalaojitusta.”

” Selvitetään mahdollisuus ottaa ilmastovaikutusten arviointi osaksi ympäristölupamenettelyä.”

Nielujen vahvistaminen sekä pitkällä että lyhyellä aikavälillä on uuden hiilineutraaliustavoitteen ehdoton edellytys. Peltojen potentiaali muuttua päästölähteestä nieluksi on ohjelmassa: olisi huisi juttu, jos voisimme muuttaa tämän saastuttavan asian ei vain saastuttamattomaksi, vaan nieluksi! 

Metsähallituksen nielutavoite on yksi konkreettisimmista askeleista nettonielun kasvattamiseksi. Jos ilmastovaikutusten arviointi otetaan osaksi ympäristölupamenettelyä, on se myös erittäin konkreettinen keino välttää nielulle tuhoista sellutehdashankkeet. Tästä on edelleen puhuttava voimakkaasti, jotta uudistus lupamenettelyyn saadaan!

Puusta fiksusti

”Kaksinkertaistetaan puun käyttö rakentamisessa hallituskauden aikana. Puun käyttö lisää niin suomalaista työtä kuin positiivisia ilmastovaikutuksia.” 

”Osoitetaan puurakentamiselle tavoitteet julkisessa rakentamisessa.” 

”Nostetaan puutuotteiden jalostusastetta, edistetään puurakentamista sekä puutuotevientiä.”

Puusta saa muutakin kuin sellua. Tämä tulee esiin useissa kohdissa hallitusohjelmaa ja se on valtavan tärkeä asia, sillä metsänomistajille ja teollisuudelle on oltava vaihtoehtoja tilanteessa, jossa hiilinielutavoitteiden tulee estää selluteollisuuden kasvuhaaveet. On tärkeää muistaa, että emme ole turmion tiellä tässä yhteiskunnassa, jos käytämmekin puuta fiksusti pitkäaikaisiin, korkean jalostusasteen paremman arvon tuotteisiin. 

Hyvää EU-puheenjohtajuuskautta!

”Markkinoille tulevia päästöoikeuksia vähennetään vuosittain nykyistä 2,2 prosentin vähennystä selvästi enemmän, käyttämättä jääviä päästöoikeuksia mitätöidään ja päästökauppaa laajennetaan kattamaan esimerkiksi kiinteistökohtainen lämmitys ja jäähdytys. EU:n päästökauppaa kehitetään pidemmällä aikavälillä niin, että päästöoikeuksien määrä sovitetaan EU:n osuuteen jäljellä olevasta globaalista 1,5 asteen mukaisesta hiilibudjetista. ”

Kun lisäksi 1,5 -asteen mukaisia toimia ja päästövähennystavoitteiden kiristyksiä ollaan yleisesti valmiita edistämään EU:ssa, voivat erityisesti kaikki Ilmastoveivi -kampanjassa mukana olleet onnitella itseään – tavoite saavutettu ja nyt pidetään asiaa esillä edelleen kun Suomen pj-kausi alkaa!

Energiamurrosta tuetaan

”Energiatukijärjestelmää kehitetään siten, että painopistettä siirretään tuotantotuista kohti uuden energiateknologian investointi- ja demonstraatiotukia.”

Poistetaan tuulivoiman rakentamisen hallinnollisia, kaavoitukseen liittyviä ja muita esteitä.” 

Otetaan käyttöön erityisesti taloyhtiöille suunnattu energia-avustusjärjestelmä, jolla tuetaan energiatehokkuuden parantamiseen sekä älykkääseen ja joustavaan energian- kulutukseen tähtääviä toimenpiteitä.” 

”Selvitetään energiaremonttien suunnittelukustannusten ottaminen kotitalousvähennyk-
sen piiriin, vähennyksen mahdollistaminen taloyhtiöiden osakkaille sekä korkeamman vähennysprosentin soveltaminen energiatehokkuuden parantamiseen tai fossiilisesta lämmitysjärjestelmästä luopumiseen tehtävien korjaustöiden osalta.” 

”Ilmastonmuutoksen torjunta otetaan huomioon niin kaavoituksessa, rakentamisessa kuin rakennuskannan ylläpidossa. Yhdyskuntarakenteen tulee tukea ilmastonmuutokseen sopeutumista sekä suosia kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä erityisesti kaupunkiseuduilla.”

Ohjelmassa tunnistetaan asumisen ja lämmityksen korkea ilmastovaikutus sekä kaavoituksen ja kaupunkien merkitys. Tuulivoiman tukeminen esteitä poistamalla on erittäin tärkeää. Tuskaista kuultavaa oli erään maakuntatason työntekijän seminaariesitelmä viime vuonna: hän kuvasi vuosien taisteluaan tuulivoimakaavojen puolesta ja totesi, että jos olisi tiennyt mihin ryhtyi, ei olisi siihen luultavasti ryhtynyt. Energiatukijärjestelmän painopisteen voimakkaan siirtämisen puolesta on tärkeää puhua edelleen.

Kulutuksen vaikutukset huomioidaan

”Hankintalakia muutetaan siten, että hiili- ja ympäristöjalanjälki sisällytetään hankintakriteereihin ympäristövaikutuksiltaan merkittävissä hankinnoissa.” 

”Lisätään julkisissa hankinnoissa ja ruokapalveluissa kasvispainotteisen ruoan osuutta.” 

”Tehdään selvitys, jonka tavoitteena on yritysvastuulain säätäminen. Laki perustuu yrityksille asetettavaan niin kotimaista kuin ulkomaista toimintaa koskevaan huolellisuusvelvoitteeseen.”

”Selvitetään lisämekanismien, esimerkiksi hiilitullien, kehittämistä EU:n ja sen ulkopuolisten maiden väliseen kauppaan, jotta hiilidioksidin hinta kohdistuu tasapuolisesti sekä EU:ssa että sen ulkopuolella valmistettuihin tuotteisiin.”

Näiden lisäksi EU:n ulkopuolelta tulevan pienenkin kulutustavaran verottaminen on osa samaa ajattelutapaa, jossa ostosten ihmisoikeus- ja ympäristövaikutukset halutaan tunnustaa silloinkin, kun ne kohdistuvat Suomen rajojen ulkopuolelle. Tämä on mitä tärkein asia. Ilmastonmuutos on vain yksi esimerkki siitä, miten globaalissa maailmassa tekojemme vaikutukset ovat globaalit. Tältä on tähän asti voinut ummistaa silmänsä, mutta enää siihen ei ole varaa, eikä se ole oikein. Se, että tämä asia on näin laajasti hallitusohjelmassa esillä, tekee minut globaalia oikeudenmukaisuutta ajavan Changemaker -verkoston pitkäaikaisena aktiivina erityisen onnelliseksi. 

Tätä kehitystä on syytä varjella ja vahvistaa. Toivoisin, että suomalaisten kulutus laskettaisiin osaksi maamme päästöjä kokonaisuudessaan niin, että se tulisi myös osaksi hiilineutraaliustavoitetta. 

Ymmärrys liikenteestä kokonaisuutena

”Liikenteen päästövähennystavoitteiden tulee vastata Suomen hiilineutraaliustavoitteeseen. Suomi vähintään puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon. Tämä on askel kohti hiiletöntä liikennettä. Liikenteen päästöjen vähentämiseksi tehdään toimia, jotka vähentävät liikennesuoritteita ja edesauttavat siirtymää kokonaisuutena kestävämpään tapaan liikkua ja vapautua fossiilisista polttoaineista. ”

”Ohjataan kestävästi tuotettuja nestemäisiä biopolttoaineita erityisesti raskaan liikenteen ja lentoliikenteen käyttöön.”

”Arvioidaan kestävästi tuotettujen biopolttoaineiden riittävyys maantieliikenteessä.”

”Tuetaan biokaasuinvestointeja ja uusia lannankäsittelytekniikoita.” 

”Otetaan käyttöön ravinnekiertoon perustuva biokaasun tuotantotuki.” 

”Latausinfrastruktuurin edistämiseksi asetetaan rakennusten energiatehokkuusdirektiivin
mukainen kansallinen velvoite rakentaa sähköautojen latausinfrastruktuuri taloyhtiöi-
den ja liikehuoneistojen suurten remonttien yhteydessä.”

”Säädetään velvoite huoltoasemaketjuille tarjota tietty määrä sähköautojen latauspisteitä
huoltoasemien yhteyteen.”

Liikenne on monimutkainen kokonaisuus, mutta hallitusohjelmassa tämä ymmärretään. Huomioidaan, että biopolttoaineet eivät riitä kaikkeen liikenteeseen ja siksi halutaan edistää myös sähköautoilua ja – mikä tärkeintä – ”liikennesuoritteiden” vähenemistä eli ajamisen vähenemistä ylipäätään. 

+ Kalat

”Päivitetään vesilaki ulottamaan kalatalousvelvoitteet niin sanoittuihin nollavelvoitelaitoksiin.”

Lisätään kotimaisen kalan tarjontaa ja osuutta kulutuksesta kestävästi laatimalla kotimaisen kalan edistämisohjelma.”

Tarkoittaako ensimmäinen sitä, että vesivoimayhtiöt velvoitetaan huolehtimaan vaelluskalojen kalatiet kuntoon? Hienoa! Kala on ekologinen ruoka-aine ja suomalainen kala tällä hetkellä typerän vähällä käytöllä. Nämä kirjaukset ovat kuin kirsikka kakun päällä!