”Ennen kuin menen verotukseen niin nostaisin yhden kokonaisuuden – liittyy Itämereen, huoleen ilmastonmuutoksesta, huoleen kestävästä kehityksestä. Tällä saralla teimme mielestämme aika paljon. Varmasti paljon enemmänkin pitäisi tehdä mutta nämä tehdään askel kerrallaan ja minusta otetaan tärkeitä askeleita.”
Petteri Orpo tiivisti budjettiriihen tiedotustilaisuudessa tämän hetken suurimman ongelman – mennään askel kerrallaan, vaikka ilmastotuho on jo päällä. Kesän heikko sato ja ennätyksellinen sinilevätilanne oli budjetissa huomioitu, sillä lisärahaa osoitettiin maatalouden kriisiin ja Itämeren suojeluun. Sen sijaan näidenkin ongelmien pääsyyllinen jäi aivan liian vähälle huomiolle. Ilmastonmuutoksen torjumisesta Orpo nosti esiin energiaverojen 40 miljoonan kiristykset. Nämä ovat toki hyvä asia. Samassa budjetissa kuitenkin todettiin, että osana viljelijöiden tukipakettia maatalouden energiaveroja palautetaan korotetusti 20 miljoonaa euroa vuodelta 2018 sen lisäksi että niitä palautetaan vuosittain joka tapauksessa kymmenillä miljoonilla. Ei ole sama, millainen auttava käsi viljelijöille ojennetaan – toisilla menetelmillä on suotuisaa ohjausvaikutusta, tällaisella verotuella varmastikaan ei. Eikä maatalouden energiaveron palautus edes ole energiatukien mittakaavassa suuri tekijä. Esimerkiksi energiaintensiivisten yritysten veronpalautus tulee olemaan ensi vuonna noin 230 miljoonaa euroa. Tätä mittakaavaa vasten nyt tehtyjä veronkiristyksiä ei voi pitää merkittävinä.
Kummallisin juttu on, että 40 miljoonan kiristyksistä turpeeseen kohdistuu neljäsosa. Tästä huolimatta se, että turpeella on keskimääräistä energiaverotusta alhaisempi verokanta, tuottaa sille edelleen vähintään lähes 170 miljoonan euron verotuen. Tässä ei ole ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta mitään järkeä. Turve on täysin fossiilisiin verrattavissa oleva polttoaine, jonka päästöt ovat itse asiassa jopa kivihiiltä pahemmat. 10 000 vuoden uusiutumisjänteellä turvetta ei voi myöskään laskea uusiutuvaksi energiaksi, varsinkaan kun sitä ei enää muodostu turpeenkaivun kuivattamille soille.
Askel kerrallaanhan meidän on tietysti edettävä, mutta millaisilla askelilla? 60-luvulla herra Armstrong totesi: ”Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle.” Kuun valloittaminen oli ihmiskunnan kunnianhimoisimpia projekteja, johon panostettiin valtavia summia rahaa. Se muutti käsitystämme maailmasta ja ihmisen mahdollisuuksista. Nyt 50 vuotta myöhemmin Ryan Gosling esittää Hollywood-elokuvassa Armstrongia, sankaria.
Kuulentojen kunnianhimoa tarvitsemme tänäkin aikana. Ilmaston pelastamisen tavoite on nähtävä niin kirkkaana ja arvokkaana, että se ylittää tavanomaisen. Tarvitsemme sankareita, jotka ovat valmiita antamaan kaikkensa ja uskaltavat yrittää, vaikka lopputuloksesta ei ole varmuutta.
Valitettavasti Orpon ja muun hallituksen askelista kukaan ei tule tekemään elokuvaa.