Julkaistu

Tämä on suuri askel Orpolle, mutta pieni ihmiskunnalle.

”Ennen kuin menen verotukseen niin nostaisin yhden kokonaisuuden – liittyy Itämereen, huoleen ilmastonmuutoksesta, huoleen kestävästä kehityksestä. Tällä saralla teimme mielestämme aika paljon. Varmasti paljon enemmänkin pitäisi tehdä mutta nämä tehdään askel kerrallaan ja minusta otetaan tärkeitä askeleita.”

Petteri Orpo tiivisti budjettiriihen tiedotustilaisuudessa tämän hetken suurimman ongelman – mennään askel kerrallaan, vaikka ilmastotuho on jo päällä. Kesän heikko sato ja ennätyksellinen sinilevätilanne oli budjetissa huomioitu, sillä lisärahaa osoitettiin maatalouden kriisiin ja Itämeren suojeluun. Sen sijaan näidenkin ongelmien pääsyyllinen jäi aivan liian vähälle huomiolle. Ilmastonmuutoksen torjumisesta Orpo nosti esiin energiaverojen 40 miljoonan kiristykset. Nämä ovat toki hyvä asia. Samassa budjetissa kuitenkin todettiin, että osana viljelijöiden tukipakettia maatalouden energiaveroja palautetaan korotetusti 20 miljoonaa euroa vuodelta 2018 sen lisäksi että niitä palautetaan vuosittain joka tapauksessa kymmenillä miljoonilla. Ei ole sama, millainen auttava käsi viljelijöille ojennetaan – toisilla menetelmillä on suotuisaa ohjausvaikutusta, tällaisella verotuella varmastikaan ei. Eikä maatalouden energiaveron palautus edes ole energiatukien mittakaavassa suuri tekijä. Esimerkiksi energiaintensiivisten yritysten veronpalautus tulee olemaan ensi vuonna noin 230 miljoonaa euroa. Tätä mittakaavaa vasten nyt tehtyjä veronkiristyksiä ei voi pitää merkittävinä.

Kummallisin juttu on, että 40 miljoonan kiristyksistä turpeeseen kohdistuu neljäsosa. Tästä huolimatta se, että turpeella on keskimääräistä energiaverotusta alhaisempi verokanta, tuottaa sille edelleen vähintään lähes 170 miljoonan euron verotuen. Tässä ei ole ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta mitään järkeä. Turve on täysin fossiilisiin verrattavissa oleva polttoaine, jonka päästöt ovat itse asiassa jopa kivihiiltä pahemmat. 10 000 vuoden uusiutumisjänteellä turvetta ei voi myöskään laskea uusiutuvaksi energiaksi, varsinkaan kun sitä ei enää muodostu turpeenkaivun kuivattamille soille.

Askel kerrallaanhan meidän on tietysti edettävä, mutta millaisilla askelilla? 60-luvulla herra Armstrong totesi: ”Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle.” Kuun valloittaminen oli ihmiskunnan kunnianhimoisimpia projekteja, johon panostettiin valtavia summia rahaa. Se muutti käsitystämme maailmasta ja ihmisen mahdollisuuksista. Nyt 50 vuotta myöhemmin Ryan Gosling esittää Hollywood-elokuvassa Armstrongia, sankaria.

Kuulentojen kunnianhimoa tarvitsemme tänäkin aikana. Ilmaston pelastamisen tavoite on nähtävä niin kirkkaana ja arvokkaana, että se ylittää tavanomaisen. Tarvitsemme sankareita, jotka ovat valmiita antamaan kaikkensa ja uskaltavat yrittää, vaikka lopputuloksesta ei ole varmuutta.

Valitettavasti Orpon ja muun hallituksen askelista kukaan ei tule tekemään elokuvaa.

Julkaistu

Helpoin eettinen valinta on sellainen, jota ei tarvitse tehdä

Armeija alkoi tällä viikolla tarjota kaksi vain kasvisruokaa sisältävää ateriaa viikossa. Syinä olivat terveellisyys ja ilmastonmuutos. Tämä on jämptiä meininkiä Puolustusvoimilta! Päätös osoittaa yhteiskunnallisten riskien ymmärrystä. Poikas valveil´ on myös ilmastonmuutoksen uhatessa.

Ilmastonmuutos on yhteiskunnan ongelma – silloin yhteiskunnan tarjoaman ruoan onkin hyvä olla ongelman kanssa yhteensopivaa. Julkisen ruoan tarjonta on myös  määrältään merkittävää. Esimerkiksi Jyväskylän liikelaitos Kylän kattaus tekee yli 20 000 annosta ruokaa kouluihin, vammais- ja vanhuspalveluille sekä sairaalaan ja ruokkii siis laskennallisesti päivittäin joka seitsemännen kaupunkilaisen, vauvasta vaariin. Tällaisen yhteisen ruokailun mahdollisuudet eettisiin valintoihin ovat merkittävät. Vai muistatko sinä kotikeittiössäsi panostaa kaikkiin seuraaviin tekijöihin: lähiruoka, kotimaisuus, satokausituotteet sekä biojätteen, energian ja veden kulutuksen seuranta? Suunnitellut ruokalistat ja ammattilaisten osaaminen mahdollistavat parhaimmillaan ekologisuuden tason johon harva arkikokkaaja yltää. Kylän kattaus on onnistunut esimerkiksi luomaan reseptejä särjestä, jota järvissä riittää mutta joka usein päätyy lähinnä turkiseläinten rehuksi.

Armeijan ohella kasvisruokapäivä on tullut monen koulun ruokalistoille. Myös Jyväskylän kouluissa kasvisruokapäivää vietetään ja vuodesta 2017 asti kasvisruokaa on ollut tarjolla myös niille, jotka eivät ole erikseen ilmoittautuneet kokoaikaisiksi kasvissyöjiksi. Valtion kouluruokasuosituksissakin toivotaan, että joka aterialla olisi kaikille tarjolla kasvisruokavaihtoehto tai jollei tämä ole mahdollista, niin kasvisruokapäivä. On hienoa, että käytössä ovat molemmat. Kouluissa voisi vielä olla kasvisruoka jokaisen linjaston alussa – tällöin sen valitseminen voi käydä täysin huomaamatta.

Lopulta kysymys on kuitenkin siitä, kannattaako yhteiskuntamme lainkaan kustantaa liharuokia? Lihansyönnin ilmastopäästöt ovat huomattavat. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön mukaan lihantuotanto vastaa lähes 15% ihmisten tuottamista kasvihuonekaasupäästöistä. Kasvisruoka ja runsaina kasvavat kotimaiset kalat ovat ilmastoystävällisyytensä lisäksi terveellisempi ja pitkällä aikavälillä väistämättä edullisempi vaihtoehto, kun niiden tarjonta kehittyy nykyisestä. Armeijan ruokkiva Leijona Catering tutkii parhaillaan Jyväskylän yliopiston kanssa, mistä se voisi saada käyttöönsä kotimaista kasviproteiinia.

On hyvä jos lapset kasvavat jo suoraan koulussa ja päiväkodissa siihen, että kasviruoka on kiva ja normaali asia. Ruotuväki-lehti oli tutkinut varusmiesten kasvissyöntiä ja tullut tulokseen, että heidän joukossaan kasvisruoka on kaukana tästä, kun kasvissyöjiä on vain 0,5%. Lehden haastattelema professori Mikael Fogelholm arvioi koko väestön kohdalla luvun olevan 4-5% ja toteaa, että kasvissyönti on erityisesti eettisiä asioita pohdiskelevien korkeakoulutettujen kaupunkilaisnaisten juttu. Tehokkaan ekologisen kehityksen kannalta siis kasvisruoan tuominen suoraan nenän eteen vaihtoehdoksi tai ainoaksi vaihtoehdoksi onkin paljon varmempi polku kuin sen odottaminen, että varusmiehet ja koululaiset tekevät yksilöllisen valinnan sitoutua kasvisruokaan ja saavat sen sitten syödäkseen. Helpoin eettinen valinta on sellainen, jota ei tarvitse tehdä.

Julkaistu

”Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun”

Ilmastonmutoksessa on kyse kaikesta, mikä minulle on tärkeää. Siinä on kyse omasta, perheeni ja maamme turvallisuudesta. Riittäähän meille ruokaa, varaudummehan riittävästi siihen, että satoamme kohtasi katovuosi jo toisena vuonna peräkkäin? Myös minulle jo rippikouluiästä lähtien sydämenasiana ollut globaali oikeudenmukaisuus on aivan ongelman keskiössä. Ilmastonmuutos uhkaa erityisen vakavasti niitä, jotka jo ovat heikoimmassa asemassa. Jos itse olen huolissani ruokaturvasta ja sään ääri-ilmiöistä, niin hyvin monelle maailmassa tämä huoli on jo konkretisoitunut todellisuudeksi, arjessa näkyväksi kurjuudeksi. Ilmastonmuutos on globaalin maailman testi. Se on meidän kaikkien ongelma, joka ihmiskunnan tulisi ratkaista yhdessä.

Mietin näitä asioita joka päivä, enkä ole yksin. Ilmastoahdistus ei ole harvinaista ja sitä kokevat erityisesti nuoret. Turhan helposti se kuitenkin johtaa meidät kiertämään ympyrää sen ajatuksen kanssa, mitä voisimme itse tehdä toisin. On toki arvokasta pyrkiä elämään kestävästi ja se on ensimmäinen askel tiellä pois ahdistuksesta. Yksilön mahdollisuus vaikuttaa vain omien elämänvalintojensa kautta on kuitenkin hyvin rajallinen. Ilmastonmuutos on valtavimpia ja monisyisimpiä ongelmia koskaan. Sen juuret ovat kulttuurissa, teollisuuden ja kaupan rakenteissa sekä yhteiskunnan järjestäytymisessä. Ongelma on siis läpeensä poliittinen ja myös sen ratkaisujen on oltava poliittisia.

Joten tässä blogissa en aio keskittyä siihen, mitä sinun tai minun tulisi henkilökohtaisesti tehdä. Keskityn siihen, mitä yhteiskunnallisesti tulisi tapahtua niin paikallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. Positiivinen asia on, että valtavan monet ratkaisut on jo keksitty. Siksi voin tässä blogissa olla toiveikas. Tarvitsemme kuitenkin nykyistä enemmän kriisimentaliteettia ja tahtoa toimia heti eikä huomenna. Tarvitsemme myös taitoa nähdä ilmastonmuutos asiana, jossa on kyse kaikesta, mikä on meille tärkeää.

Vielä yksi teema, joka on minulle päivä päivältä yhä merkityksellisempi. Meidän ei tule olla oikeudenmukaisia vain maailmanlaajuisesti, vaan myös tuleville sukupolville. Elämässä ei ole paljonkaan mieltä, jos pyrkimys ei ole jättää maailmaa eteenpäin niin elinkelpoisena kuin mahdollista. Olemme mieheni kanssa saamassa lapsen loppuvuodesta. Näinä katastblogin perustamisen aikoina tuleva lapsi edustaa minulle toivoa, että onnistumme.