Sarjassamme väitteitä, joita en jaksaisi enää kuulla: ”Kuluttajan valinnoilla on väliä”

Yleltä ilmestyi eilen juttu siitä, millaisin keinoin yksilö voi vaikuttaa oman elämänsä päästöihin. Tällaisella erittelyllä on ansionsa siinä, että se kuvaa, mistä päästöt syntyvät. Jutun pääpointti siitä, että yksilöiden vastuulla olisi 70 prosenttia Suomen ilmastopäästöistä on kuitenkin harhaanjohtava ja näin vaalien alla myös vaarallinen. Seuraavassa neljä syytä, miksi.

  1. Ihmiset eivät muuta käyttäytymistään ollenkaan tai tarpeeksi nopeasti.

Ilmastonmuutoksen torjuntaan on noin kymmenen vuotta aikaa. Se ei ole juuri mitään. Silti  ehkä eniten yksilönäkökulmasta käsitellyt lihansyönti ja lentomatkailu – mitä niille on käynyt? Lihankulutus ei vähentynyt Suomessa vuonna 2018 edelliseen vuoteen verrattuna. Lentomatkailu taas on lisääntynyt rajusti viime vuosikymmeninä ja sille povataan edelleen huimaa kasvua maailmanlaajuisesti. On selvää, että olemattomalla muutosnopeudella tai väärään suuntaan kehittymisellä ilmastonmuutoksen torjunnasta ei tule kerta kaikkiaan yhtään mitään. Yksilöiden ilmastotekoihin ei ole luottamista. Sillä ei ole väliä, kenen vastuulla asian pitäisi kunkin mielestä olla – jos jokin ei toimi, se ei vain toimi.

2. Ihmisellä ei ole intressiä toimia yhteiseksi hyväksi ilman varmuutta siitä, että toisetkin tekevät niin. 

Tämä ei tietysti ole näin mustavalkoista, uskon kyllä pyyteettömään hyvään. Argumentti ”miksi mun pitäisi kun muutkaan ei tee” on kuitenkin yhteiskunnallisesti ihan pätevä. On päättäjien tehtävä asettaa normit ja kannustimet niin, että jokainen voi luottaa kaikkien olevan samassa veneessä.

Suomalaiset totesivat tuoreessa Helsingin Sanomien  galluptutkimuksessa kannattavansa sellaisia ilmastotekoja, jotka eivät osu heihin itseensä. Tästä syystä on olennaista, että kun erilaisia ilmastotoimia tehdään, niitä kohdistetaan tasaisesti koko väestöön, jotta kitkaa syntyisi mahdollisimman vähän.

3. Yksilön mahdollisuus vaikuttaa päästöihinsä on erittäin rajallinen

Kun asumme kaupungeissa ja kaukolämmön piirissä, yhteiskunnalla on suurimman osan meistä kohdalla päätäntävalta siitä, paljonko asumisemme tuottaa päästöjä. Asuminen on merkittävin suomalaisen hiilijalanjälkeen vaikuttava tekijä. Yhteiskunnalla on myös valta vaikuttaa joukkoliikenteeseen, kaavoituksen kautta asuinpaikkoihin ja siten siihen, tarvitaanko autoa vai ei. Yhteiskunta vaikuttaa siihen, onko sähköautoille latauspistokkeita vai ei. Yhteiskunta vaikuttaa siihen, onko tuulivoimalle kaavoitettu tilaa eli kuinka paljon siten tuotettua sähköä on saatavilla…listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Yhteiskunnassa asioita hoidetaan yhdessä juuri siksi, että niitä on vaikea tai mahdoton hoitaa yksin. Ilmastonmuutos on tästä erinomainen esimerkki.

4. Hiilinielujen kysymys korostaa ilmastonmuutoksen yhteiskunnallista luonnetta

Ne valinnat, joita yksilö voi ilmaston eteen tehdä, ovat yleensä vaihtoehtoja pahan ja vielä pahemman väliltä. Miten hyvin ikinä valitsenkaan esimerkiksi ruokani tai liikkumiseni, niin siitä syntyy vielä toistaiseksi ainakin jonkin verran päästöjä. Olemmekin ilmastonmuutoksen torjunnassa niin myöhässä, että hiilinieluja tarvitaan tätä korvaamaan. Olisiko siis yksilötason ratkaisu se, että jokaisen pitää itse omin pikku kätösin istuttaa puita omia päästöjään korvaamaan?

Erilaisia kompensaatiomalleja toki löytyy ja ahdistunut ihminen voi niiden kautta laittaa rahansa tekemään ilmastonmuutoksen vastaista työtä. Pointtini kuitenkin on, että hiilinielukysymys osoittaa ongelman mittakaavan, tarvittavien ratkaisujen systeemisen laajuuden ja yhteiskunnallisen luonteen – ehkä paremmin kuin mikään muu seikka. 

Toivoisinkin, että media luopuisi puhumasta ilmastonmuutoksesta yksilöiden ilmastotekoja korostaen. Varsinkin näin vaalikevään aikana olisi erittäin olennaista korostaa, että ongelma on yhteiskuntamme rakenteisiin perustuva, maailmanlaajuinen, äärimmäisen akuutti ja hirvittävän vaarallinen. Vastuuta tällaisesta ei voi vierittää yksilöiden harteille. Silloin emme koskaan onnistu ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä.

Puurakentaminen on valopilkku, josta kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä

Olin viime viikolla kuuntelemassa Suomen luonnonsuojeluliiton tilaisuudessa asiaa metsien hiilinieluista. Olen jo aiemmin käsitellyt sitä, kuinka tärkeä aihe on kysymyksessä – ilman nieluja emme tästä selviä. Mutta eikö kuitenkin tärkeintä ole korvata fossiilisia? Suojeluasiantuntija Otto Bruun kertoi, että aina ei edes näin. Esimerkiksi biopolttoaineiden kohdalla fossiilisten korvaaminen ei välttämättä kannata: kun niiden heikomman hyötysuhteen päälle lasketaan se, että ne eivät enää ole metsässä hiilinieluina, niin ilmastolle olisikin parempi käyttää fossiilisia. 

Tämä ristiriitaisen kuuloinen tieto kertoo kaksi asiaa. Ensinnäkin se kertoo, kuinka pahasti olemme myöhässä. Olisimmeko vaikkapa kaksikymmentä vuotta sitten voineet korvata öljypohjaisia tuotteita biotuotteilla kaikessa rauhassa, kun nielujen tarpeesta ei olisi vielä ollut näin kauhea hätä? Varmasti monia mahdollisuuksia järkeviin, asteittain eteneviin systeemisiin muutoksiin on hukattu, kun ei ole toimittu ajoissa.

Toinen asia on, että puukysymyksiin on keskityttävä tarkoin, jotta saamme nielut parhain mahdollisin keinoin käyttöön. Lähtökohta on kuitenkin selvä. Metsässä, jota ei hakata, hiilivarasto säilyy ja puiden kasvu toimii vuosittain hiilinieluna. Tästä ei ole järkevää kysymystä, vaikka metsäteollisuuden intressissä onkin koettaa hämmentää asetelmaa. Lisähakkuut eivät ole kestävä ratkaisu.

On kuitenkin valopilkku, josta kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä – nimittäin puurakentaminen! Rakennuksessa vanhan puun hiili säilyy tallessa samalla kun sen tilalle metsässä kasvaa uusi. Puurakentamisesta toivotaan Suomelle vientialaa ja se resonoi hyvin myös homekoulukeskustelun kanssa. Kyseessä on siis lähtökohdiltaan kestävä, hyvin Suomelle sopiva bisnes. Alalla on suuri potentiaali esimerkiksi puukerrostalojen rakentamisessa. Valmistustekniikat ovat kehittyneet ja esimerkkitalojakin löytyy jo eri puolilta Suomea. Ilmaston muuttuessa joudumme yhä useammin vaikeiden valintojen ja eturistiriitojen tielle. Tällaisesta konsensuksen lähteestä onkin siis syytä nauttia ja tehdä sen eteen mahdollisimman paljon! 

Valtiolla on jo nyt puurakentamisen strategia, jonka tavoitteena on vauhdittaa alan kasvua.  Strategia sisältää kuitenkin saman ongelman jota olen jo aiemmin blogissani valtion ilmastotoimien osalta kritisoinut: se perustuu pehmeisiin keinoihin ja on vaatimattomasti rahoitettu. 2,5 miljoonan euron budjetilla pyritään ”aktivoimaan sidosryhmiä” ja ”kannustamaan uusia toimijoita.” Tämä on toki hieno ja kannatettava asia, mutta ilmastonmuutoksen kiireellisyys kuitenkin edellyttää myös normeihin perustuvaa asian edistämistä.

Hyvä avaus oli Juha Sipilän twiitissään ehdottama puurakentamisen asettaminen etusijalle julkisissa rakennushankkeissa. Lisäksi kuntien kaavoituksessa tulisi kaavoittaa uusia asuinalueita ekoalueiksi ja puurakentamisen edellyttäminen olisi tässä hyvä keino, kuten kirjoitin tällä viikolla Keskisuomalaisen mielipidepalstalla. Puurakentamiselle soisi myös ohjattavan tarvittaessa valtiontukea, joka olisi summaltaan hiukan enemmän kuin puolikkaan puukoulun rakentamiseen riittävä summa.

Kiusallista ja käsittämätöntä – ilmastonmuutos ohitettiin vaalitentissä

On käsittämättömän noloa, että vielä tänä päivänä onnistutaan käymään korkean tason poliitikkojen puolitoistatuntinen, nettilähetyksenä maanlaajuisesti julkaistava keskustelu, jossa ilmastonmuutos ei ole käsittelyssä! Aivan viime hetkellä tänään käydyssä Jyväskylän talven suuressa vaalipaneelissa yleisöstä huudetaan ilmastonmuutoskysymys. Puoluejohtajat nyökyttelevät, että tärkeä aihe, mutta kukaan ei enää ehdi vastata. Ilmastokriisi ei todellakaan ole teema, jonka käsittelyn tulisi olla yksittäisten kansalaisten siviilirohkeuden varassa. Kerrataanko vielä, miksi kyse on maailman tärkeimmästä asiasta?

  1. Ilmastonmuutos uhkaa koko sivilisaatiotamme, ihmiselämän edellytykset tällä maapallolla ovat vakavassa vaarassa.
  2. Ilmastonmuutos koskettaa jo nyt jokaista meistä. Miljoonien ihmisten mahdollisuudet ruokaan, terveyteen ja elämään rauhassa ovat vakavasti kärsineet.
  3. Ilmastonmuutos on koko yhteiskuntajärjestelmämme rakenteita koskeva kysymys ja liittyy aivan jokaiseen aiheeseen.
  4. Ongelman ratkaisemisella on aivan valtava kiire – puhutaan kymmenestä vuodesta! Todellisuudessa olemme jo vakavasti myöhässä, sillä ilmasto muuttui jo.

Paneelissa puhuttiin vanhustenhoidosta, työstä ja näihin liittyen talouskasvusta, joka on monen poliitikon vakioratkaisu yhteiskunnan ongelmiin. Ilmastonmuutoksen poisjääminen ei ole vain yhden asian jättämistä pois – jos muita asioita käsitellään ilman sen läsnäoloa, niistä jää erittäin tärkeitä asioita käsittelemättä. Miten yhteiskunta huolehtii kaikista, kuten vanhuksista silloin, kun todetaan, että talouden kokonaiskasvu ei ole kestävän kehityksen ratkaisu? Mikä on työn rooli ilmastokriisin aikakaudella?

Politiikan business as usual -aika on jo loppunut. Kaikella tulisi nähdä uudet, ilmaston reunaehdot. Kiitos sinulle joka – tällä kertaa yksin – puhuit tästä tärkeimmästä asiasta.