Rohkeutta, Rinne

On jännä olo, kun tuntuu, että vaalilupaukset on petetty jo ennen vaaleja. Katsoin eilisen Ylen Antti Rinteen tentin saadakseni selvää siitä, mikä on SDP:n lihaverokanta. Ja sieltä se nyt selvästi tuli – ei lihaverolle. SDP:n kanta on Rinteen kertomana muuttunut heikompaan niin tässä asiassa kuin alunperin iloitsemassani näkemyksessä hakkuumääristä. Eikä SDP ole yksin – Sipilä kutsui vasta syksyllä kaikki puolueet pyöreän pöydän ääreen sopimaan vahvemmista ilmastotoimista, joilla ”Suomella on mahdollisuus nousta ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun suurvallaksi.” Nyt kuitenkin Helsingin Sanomien kyselyssä Suomen tavoitteiden tiukentamisesta olivat pyöreän pöydän joukosta livenneet keskusta itse ja kristillisdemokraatit, joiden mielestä Suomen nykyistä päästövähennystavoitetta ei ole syytä kiristää. 

En haluaisi epäillä Rinteen rehellisyyttä eilen, kun hän sanoi SDP:n tavoittelevan puolentoista asteen maailmaa. En epäile hänen aitoa huoltaan isoisänä ja kansalaisena, kun hän avasi puheenvuoronsa ilmastoteemalla. Uskon sen sijaan, että hänellä ei ole käsitystä siitä, kuinka merkittävistä toimista todella on kysymys puolentoista asteen politiikassa. Jos puolentoista asteen tavoitetta todella halutaan tavoitella, yhtään keinoa ei ole varaa jättää käyttämättä. Sen sijaan on luultavaa, että kristillisdemokraatit ja keskusta ovat mittakaavasta paremmin perillä ja alkavat siksi pakittaa aiemmin puhutusta ilmastotoimien kirittämisestä. Niin tai näin, tämä on täysin vastuutonta.

Nyt poliitikoilta vaaditaan ensinnäkin perehtyneisyyttä. Heidän on syvällisesti ymmärrettävä, kuinka äärimmäisestä ongelmasta on kysymys. Poliitikkojen on uskallettava pohtia kaikkia mahdollisia kehityskulkuja ja tunnustettava, että pahin mahdollinen skenaario on mahdollinen.

Tämän lisäksi poliitikkojen on oltava poikkeuksellisen rohkeita. Heidän on hahmotettava roolinsa vastuullisina murroksen ajassa, jossa pelissä on enemmän kuin koskaan ja jossa paljon menee uusiksi. Ei ole juuri sellaisia elämän osa-alueita, jotka eivät vaikuttaisi ilmastonmuutokseen eikä ainuttakaan sellaista, johon se ei vaikuttaisi. 

On muistettava, että kansalaiset aivan todella ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja haluavat toimia. On muistettava lakkoilevien nuorten painava vaatimus tulevaisuudesta. Jotta tarpeelliset, kiireelliset muutokset saadaan tehtyä, olisi lisäksi syytä julistaa seuraavan hallituskauden aluksi ilmastohätätila. Tämä antaisi legitimiteettiä suurille politiikkamuutoksille ja yhteishenkeä kansalle lisääntyvien vaikeuksien keskellä.

Tärkeä kulma on kuitenkin myös, että toistaiseksi meillä täällä on vielä kaikki ihan hyvin. Rauhan ja kylläisyyden keskellä ilmastotoimista on myös mahdollisuus innostua. Antero Vartialla oli mielestäni viisautta, kun hän Ylen jutussa totesi perustamastaan Kompensäätiöstä: ”Töitä on paljon, ja edessä on kallis projekti, jonka seurauksista ei ole varmuutta. Mutta samaan aikaan en ole koskaan iloinnut elämästä yhtä paljon kuin nyt. Olen sitä mieltä, että sosiaalisena eläimenä meihin on leivottu sisään se, että haluamme hyvää muille. Elän nyt ylivoimaisesti elämäni parasta aikaa.”

Siis rohkeutta, Rinne ja kaikki muut. 

Kirkosta mallia ja hiilineutraaliksi!

Viime kuussa saimme ilahduttavan uutisen: kirkko tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2030. Päästövähennykset muodostavat 80 % tavoitteesta, loput on tarkoitus kompensoida.

Kirkon suunnitelmat tavoitteeseen pääsemiseksi näyttävät hyvältä. Ensinnäkin kirkko haluaa tehdä kattavat statistiikat nykytilasta ja metsien hiilinielupotentiaalista laskeakseen tavoitteensa tarkasti ja arvioida tavoitteen etenemistä vuosittain. On lisäksi mielestäni aina vakuuttavaa, kun varsinaisen tavoitevuoden lisäksi on antaa myös konkreettisia välitavoitteita. Tällaisia ovat sähköauton latauspiste kaikissa tiekirkoissa 2021, öljylämmityksestä luopuminen seurakuntien kiinteistöissä 2025 mennessä sekä se, että jokaisella seurakunnalla on vuonna 2025 Kirkon ympäristödiplomi. Tavoitteen toteutumisen esteenä saattaa tosin olla se, että seurakunnat ovat päätöksenteossaan itsenäisiä – kirkkohallituksen päättämässä ilmastostrategiassa esitetty tavoite ei siis sido niitä. Toivon kuitenkin, että kirkko onnistuu olemaan asiassa yhtenäinen ja tuki sekä neuvonta saa seurakunnat innostumaan yhteiseen, tyylikkääseen tavoitteeseen. 

Kirkkoa voi toimijana ehkä parhaiten tässä verrata kaupunkeihin, joista esimerkiksi Turku tavoittelee hiilineutraaliutta 2029, Helsinki 2035, Oulu 2040 ja Jyväskylä 2050. Valtio on jo eri tason toimija, mutta kunnianhimoa voi silti vertailla: Suomella ei ole kansallista hiilineutraaliustavoitetta. Ilmastolaissa on määritelty, että päästöjä vähennetään vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990-tasosta 80 %, mutta hiilineutraaliudesta ei puhuta mitään. 

Nyt on hyvä hetki asettaa Suomelle hiilineutraaliustavoite heti tulevan eduskuntakauden aluksi ja muutenkin kiristää ilmastotavoitteiden tasoa huomattavasti nykyisestä Pariisin ilmastosopimuksen raportointia varten, joka alkaa 2020. 

Hiilineutraalius on tapa konkretisoida ilmastotavoitteita. Se ei kuitenkaan ole mittarina täydellinen. Hiilineutraaliudelle ei ole virallista laskentatapaa. Jos neutraaliuden saavuttamiseksi osa päästöistä kompensoidaan, ollaan kirjavien kompensointikäytäntöjen tiellä, eikä ilmastohyöty välttämättä ole todellinen. Lisäksi ongelmaksi muodostuu, mitkä päästöt lasketaan minkäkin instanssin alle – miltä osin kirkko on vastuussa työntekijöidensä liikkumisesta töihin? Miltä osin kaupungit ja valtio ovat vastuussa kansalaistensa kulutuksesta? 

Valtion kohdalla ei riitäkään hiilineutraaliustavoite, ainakaan mikäli se ei ota kansalaisten kulutuksesta aiheutuvia päästöjä huomioon. On laskettava, että yksittäisen suomalaisen hiilijalanjälki on maapallon kannalta kestävä. Tähän valtiolla on esimerkiksi verotuksen muodossa valtaa vaikuttaa toisella tapaa kuin vaikkapa kunnilla ja seurakunnilla. 

Hiilineutraalius on lisäksi Suomelle lopulliseksi tavoitteeksi liian helppo. Olemme valtavan suuri, metsäinen maa, jossa asuu vain vähän ihmisiä. Meidän ei tule saada kompensoida suuria päästöjä vain suurilla metsillä. Suomen metsät kuuluvat pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen, joka muodostaa Siperian metsien kanssa kokonaisuuden. Samalla tavalla kuin Brasilian sademetsistä puhutaan maailman keuhkoina, ei Brasilian keuhkoina, on rehellisesti käsiteltävä myös Suomen metsiä. Tästä johtuen Suomen tulee tavoitella hiilinettonegatiivisuutta. 

Tärkeintä on, että kansallisella tasolla sitoudutaan niihin tavoitteisiin, joilla ilmastonmuutos saadaan hillittyä 1,5 -asteeseen. Jotta tätä voidaan vertailla, tarvitaan kuitenkin asiantuntemusta ja selvitystyötä. Hiilineutraaliustavoitteet auttavat tiettyyn pisteeseen saakka kunnianhimon vertailussa helpommin. Tässä siis eri puolueiden hiilineutraaliustavoitteet: 

Vasemmistoliitto: hiilinegatiivinen 2030 -luvun alussa

Vihreät: 2030

RKP: 2035

SDP: 2035

Keskusta: 2045

Kokoomus: ainakin ennen vuotta 2050, mutta milloin?

Kristillisdemokraatit: –

Perussuomalaiset: – 

Siniset: –

Suomen ilmastopaneeli: viimeistään 2035

Ei uusille sellutehtaille

Suomessa yksi merkittävimmistä ilmastokeskusteluista liittyy metsien käyttöön ja hakkuumääriin. Mielestäni eräs tärkeä seikka on kuitenkin jäänyt liian vähälle huomiolle: uusien sellutehtaiden rakentamissuunnitelmat ja niiden estäminen.

Kun puhumme siitä, kuinka paljon metsää tulisi hakata, moni metsänomistaja ja metsäalan puolestapuhuja herää muistuttamaan, että metsät ovat pitkälti yksityisomistuksessa ja valtio ei voi hakkuumääristä päättää. Tietyllä tavalla näin tällä hetkellä onkin. Tarvitsisimme todella kovan hätätilamentaliteetin, jotta poliitikoilla riittäisi rohkeus sanella, mitä yksityiset omistajat saavat metsillään tehdä. Tällainen rajoittaminen ei myöskään olisi tietenkään järkevä lähtökohta politiikalle, jos muita keinoja on käytettävissä.

Valtiolla on kuitenkin keinoja vaikuttaa siihen, mitkä ovat puukaupan markkinat ja miten metsänomistajien kannattaa toimia. Valtion tulisikin hillitä markkinoita estämällä uusien sellutehtaiden rakentaminen Suomeen. Perusteena tälle on, että raaka-ainetta tehtaiden käyttöön ei ole kestävästi saatavilla. Tehtaista tehdään ympäristövaikutusten arviointi ja puun tarve olisi mitä suurimmassa määrin syytä ottaa huomioon, ennen kuin tehtaille annetaan rakennuslupa. 

Suomeen on suunnitteilla lukuisia sellutehtaita. Mikäli kaikki hankkeet toteutuisivat, ne vaatisivat 16 miljoonan kuutiometrin lisäyksen puun tarpeeseen vuosittain, kertoo Maaseudun tulevaisuus ja listaa käynnissä olevat hankkeet. 

  • Boreal Biorefin hanke Kemi­järvelle odottaa ympäristölupaa aivan lähiaikoina Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta. 
  • Finnpulp on saanut luvan maailman suurimman sellutehtaan perustamisesta Kuopioon. Hankkeesta on jätetty vielä valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
  • KaiCell Fibers on jättänyt ympäristölupahakemuksen Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle sellutehtaan perustamisesta Paltamoon. 
  • Metsä Group suunnittelee Kemin sellutehtaan uudistamista huomattavasti nykyistä suuremmaksi. 
  • Samoin Stora Enso suunnittelee merkittävää laajennusta Oulun tehtaaseensa.

Katsoin Finnpulpin hankkeen saamaa Itä-Suomen aluehallintoviraston myöntämää ympäristölupaa. Hankkeen ympäristövaikutuksia on arvioitu tarkasti vesistön, kalaston, tehtaan toiminnasta syntyvien päästöjen ja melusaasteen osalta, mutta ei sen perusteella, mitä raaka-aineen korjuu aiheuttaa ympäristölle siellä, mistä se korjataan. Näin, vaikka luvassa todetaan: ”tehdas käyttää vuosittain noin 6,7 miljoonaa kuutiota puuraaka-ainetta eli keskimäärin runsas 18 000 kuutiota päivässä. Noin 70–75 % tehtaan puuraaka-aineesta on arvioitu olevan kotimaasta hankittavaa pyöreää kuitupuuta. Sahahakkeen käytön on arvioitu olevan noin 10–15 % tehtaan puuraaka-aineen tarpeesta. Tuontipuun osuudeksi puunhankinnasta on arvioitu myös noin 10–15 %.”

Aluehallintovirastolla on siis hyvin tiedossa se, millaista puuta ja mistä on ajateltu hankittavan. Tästä huolimatta päätöksessä ei oteta kantaa toiminnan tämän puolen kestävyyteen. Voisiko näin kuitenkin tehdä?

Hakkuumäärät ovat jo kasvaneet yli kestävän tason, pitkälle kiitos Äänekosken toissa vuonna avatun sellutehtaan, joka käyttää puuta yksin lähes 6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Silti jo nyt suunnitteilla tai prosessissa olevilla hankkeilla on mahdollisuus lähes kolminkertaistaa Äänekosken tarvitsema puumäärä. Vaikka osa puusta tulisikin naapurimaista, tällainen kehitys ei ole kestävää. 

Jos nämä tehtaat rakennetaan, on hakkuiden rajoittamiseen pyrkiminen entistä vaikeampaa. Tehdyt investoinnit edellyttäisivät puun saantia ja osakkeenomistajilla olisi sekä varaa että kannustin tehdä kaikkensa sen eteen, että poliitikot eivät uskalla puuttua heidän liiketoimintansa edellytyksiin.

Tilanne pahenee jokaisesta uudesta laitoksesta, joka käyttää puuta lähtökohtaisesti lyhytaikaisiin sellutuotteisiin. Näiden laitosten syntyminen on estettävä. Tästä puolesta on nyt puhuttava, ennen kuin laitokset saavat toteuttamisluvan. Aluehallintovirastojen ympäristöluvituksessa on otettava huomioon metsäluontomme kestävyys, hiilivarasto- ja nieluvaikutukset ja Suomen kansainväliset ilmastositoumukset.  

Jotta saamme hiilivarastot säilymään uskon, että metsänomistajia tulisi lisäksi palkita tästä. Metsänomistajille voisi olla järkevää maksaa korvausta metsän säilyttämisestä.

Jokaista tarvitaan tekemään ilmastovaalit

Mitä sinulle korvaamatonta ilmastonmuutos uhkaa?

Kysyimme tätä eilen ohikulkijoilta Jyväskylän keskustassa ja saimme paljon koskettavia vastauksia. Joku sanoikin hyvin, että eikö parempi kysymys olisi, mitä se ei uhkaa? Niinpä. 

Kysymys liittyy eilen alkaneeseen ympäristöjärjestöjen yhteiskampanjaan ilmastovaalien puolesta. Suomalaisista suurin osa on ilmastonmuutoksesta huolissaan. Se on suuri voima, joka tulee nyt näyttää näissä vaaleissa. 

Eduskuntaan tarvitaan ihmisiä, jotka tietävät ilmastonmuutoksesta tarpeeksi ymmärtääkseen, kuinka äärimmäisestä ongelmasta on kysymys. Valittavilta poliitikoilta vaaditaan myös suhteellisuudentajua. Jos tätä asiaa ei saada kuntoon, millään muulla ei ole merkitystä.

Ilmastovaaleja on tärkeää tehdä jo ennen äänestämistä. Mitä enemmän aiheesta puhutaan näin vaalien alla, sitä paremmin niin ehdokkaiden kuin puolueidenkin on pohdittava asiaa ja otettava kantaa. Puhetta, toimintaa ja kirjoituksia tarvitaan, jotta mikään vähemmän tärkeä ei pääse valtaamaan poliittisen keskustelun areenaa näinä kriittisinä kuukausina. Näin jo Twitterissä kuvan, jossa aikaa ilmastonmuutoksen torjuntaan laskettiin päivissä. Valitun eduskunnan on tunnettava, että heillä on heti kautensa alussa kansan vahva tuki aloittaa kaikki ne toimet, jotka ilmastonmuutokseen vastaamiseksi tarvitaan.

Jos ilmastonmuutos yhtään ahdistaa, kannattaa tulla mukaan ilmastotoimintaan! Kaikkialla tapahtuu paljon ja jokaista tarvitaan. Tulin juuri esimerkiksi Greta Thunbergin tueksi järjestetystä lakosta ja aion seuraavaksi twiitata häshtägeillä #korvaamaton, #ilmastovaalit ja #NytOnPakko. Istu Gretan kanssa -mielenosoituksia järjestetään useilla paikkakunnilla ja niihin voi mennä kuka vain mukaan. Ja häshtägejä käyttämällä saa sekä oman näkemyksensä esiin että itse asiasanat eteenpäin. Pidetään ääntä ja koitetaan tehdä se, mitä tehtävissä on!