Kuluttaminen on vastuutonta

Finnwatch on julkaissut vetoomuksen, jossa se vaatii yrityksiä selvittämään valmistamiensa tuotteiden hiilijalanjäljen ja pienentämään sitä. Järjestö nostaa esiin tärkeän asian. Yrityksillä on mahdollisuus toteuttaa suuria päästövähennyksiä toiminnassaan ja niille tuleekin luoda tähän painetta. Lisäksi yritysten hiilijalanjälkeen vaikuttaa, että niiden tuotteita markkinoidaan ja myydään holtittomasti. Aivan liian moni yritys koettaa tarjouksilla houkutella heräteostoksiin tänään Black Fridayn nimissä. Tämän ilmiön kasvu ei sovi aikaamme lainkaan ja ahdistaa. Se osoittaa, että suurimmalla osalla yhtiöistä ei ole edes yritystä ymmärtää, missä ekokriisissä ollaan menossa.

Finnwatchin kampanja nostaa myös esille niin merkittävän seikan, että sitä on lähes vaikea uskoa todeksi: suomalaisten kulutusperustaiset päästöt ovat Suomen ympäristökeskus Syken laskelmien mukaan 30 % suuremmat kuin maamme sisällä syntyvät päästöt. Siis korostan: niiden laskeminen mukaan ei kasvattaisi Suomen päästöjä 30 prosentilla, vaan 130 prosentilla. Ja tässä ongelma mitä suurimmassa määrin on: ulkomailla valmistettujen tuotteiden kulutuksen hiilijalanjälkeä ei lasketa Suomen päästöihin eikä sen laskeminen ole siis myöskään mukana hiilineutraalisuustavoitteissamme. Valtio ei ota vastuuta suomalaisten päästöistä niin kauan, kuin ne eivät synny Suomessa.

Ymmärrän, että kun hiilipäästöjä lasketaan globaalisti, niin kaksinkertaiselta laskennalta vältytään, kun kaikki maat laskevat vain omalla alueellaan syntyvät päästöt. Niinpä suomalaisten esimerkiksi Kiinasta, Kambodzasta tai Nepalista ostamat tuotteet lasketaan näiden maiden hiilitaseisiin ja ne ovat osana kyseisten maiden päästövähennystavoitteita. Tässä on kuitenkin merkittävä eettinen ongelma. Suomalaisen kulutuksen päästöt johtuvat suomalaisten elintasosta ja -tavasta ja koituvat suomalaisten hyödyksi. Vauraana maana siis pystymme ostamaan tuotteita halvalla kiitos valmistajien heikomman elintason ja työehtojen ja jätämme tämän lisäksi tuotannosta syntyvät päästöt, saasteet ja luonnonvarojen ylikulutuksen näiden köyhempien maiden vastuulle. Kyse on mitä arkipäiväisimmistä tuotteista ja ajassamme täysin normaaleista globaaleista tuotantoketjuista, joita on tällä hetkellä aivan liian helppo olla ajattelematta. Tämän on muututtava. 

Mielestäni parasta olisi, jos Suomi ottaisi kulutuksen hiilipäästöt osaksi hiilineutraaliustavoitettaan. Tämä ei olisi mahdotonta – kulutuksesta syntyvät päästöt on mahdollista laskea siinä missä muutkin päästöt. Kaksinkertaisen laskennan ongelmaan ehkä yksinkertaisin ratkaisu olisi olla näkemättä sitä ongelmana. Jos päästöt vähennettäisiin tuplasti, mitä haittaa siitä olisi? Hiilineutraaliushan ei joka tapauksessa ole Suomelle sen paremmin kuin muillekaan maille mikään riittävä tavoite, vaan tarvitsemme kipeästi hiilinegatiivisuutta. Muutenkin paljon työtä vaativa hiilineutraaliustavoitteemme tietysti hankaloituisi entisestään. Kriisin aikana syyksi olla tekemättä asioita ei kuitenkaan riitä se, että ne ovat hankalia.

Mihin kategoriaan kulutuksen päästöt sitten lasketaankaan, on joka tapauksessa välttämätöntä ottaa niiden vähentämisestä vastuuta yhteiskunnan tasolla. Kulutuksen päästöt on jo aivan liian pitkään jätetty yksilöiden vastuun varaan. E. H. Kennedy ja D. Hauslik tuovat artikkelissa The Practice of Green Consumption (s. 187 – 206 Boströmin ja Davidsonin toimittamassa teoksessa Environment and Society, Palgrave 2018), esiin tähän liittyvät ongelmat. Vihreän kuluttamisen eetos uskoo liikaa siihen, että asiat jotka ilmenevät kuluttamisena olisivat lähtökohtaisesti yksilöiden valintaprosesseja. Ensinnäkin tämä häivyttää suurten instituutioiden kuten julkisen sektorin ja yritysten vastuuta kulutusperustaisista päästöistä, vaikka nämä ovat yksilöitä merkittävämpiä päästöjen tuottajia. Toisekseen ihmiset tekevät empiiristen tutkimusten mukaan päätöksiä usein kulttuurin ja tavan kautta ja mikäli ekologisuus on näiden kanssa ristiriidassa, se häviää ”taistelun” helposti. Lisäksi Kennedy ja Hauslik korostavat, että elleivät yhteiskunnan rakenteet tue kestävää elämäntapaa, siihen ei voi vain kuluttamalla riittävästi ryhtyä. Yksilöllisen käyttäytymisen sijaan ostaminen tulisi heidän mielestään nähdä sosiaalisena käytäntönä, johon yhteiskunnalla kulttuurin ja rakenteiden kautta on merkittävä valta vaikuttaa.

Kuinka tämä sitten käytännössä voisi tapahtua? Esimerkiksi jo päätetty verovapauden poisto pieniltä EU-alueen ulkopuolelta tulevilta lähetyksiltä on keino oikeaan suuntaan. Laajemmassa mittakaavassa on syytä pohtia tarkkaan hiilitullien mahdollisuutta ja niiden EU:n laajuisia sovelluksia. Fingon viime kuussa järjestämän Beyond Growth -seminaarin pohjalta laadituissa politiikkasuosituksissa ehdotetaan myös, että EU-maat asettaisivat ylärajan kansalaista kohden lasketulle materiaalijalanjäljelle. Yksi tärkeä mahdollisuus on myös luoda yritysvastuulaki, joka velvoittaa ympäristön huomioimiseen. Yli 70 suomalaista kansalaisjärjestöä ja yritystä oli keväällä mukana yritysvastuulakia ajavassa kampanjassa. Kampanja onnistui saamaan lain valmisteluselvityksen osaksi hallitusohjelmaa – nyt toivotaan, että laki päätetään laittaa pikimmiten toimeen ja että että se kattaa sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, vero-oikeudenmukaisuuden että myös päästöjen vähentämiseen tähtääviä toimia. 

Turvetuotannon lähtölaskenta on alkanut

turpeentuotantoalaa

Osallistuin eilen uuden Climatemove -ilmastoliikkeen turve-iltaan. Miten Suomi pääsisi eroon omasta kivihiilestään?

Turve tuottaa hiilidioksidipäästöjä kahdella merkittävällä tavalla. Toinen niistä on sen tuotanto polttoon. Noin 20 % Suomen energiantuotannon päästöistä tulee turpeesta. Luonnonsuojeluliiton Hanna Ahon mukaan Suomen olisi välittömästi luovuttava turpeen verotuista. Hän korosti, että turvetuotanto loppuisi arvioiden mukaan käytännössä välittömästi, mikäli sen tuotantoa ei tuettaisi alemmalla verokannalla.

Likimain yhtä merkittävä päästölähde ovat kuitenkin myös turvepellot. Luken tutkija Liisa Maanavilja esitteli aihetta perjantaina julkaistujen hiilineutraalisuusskenaarioidenkin pohjalta. Turvepelloissa on verrattain helppo tapa vähentää merkittävä määrä maamme hiilidioksidipäästöjä. Uusien peltojen raivaus tulisi lopettaa ja jo käytössä olevia saattaa heikommiksi hiilen lähteiksi tai jopa hiilinieluiksi erilaisin teknisin keinoin, kuten metsityksellä, säätösalaojituksella ja vettämisellä. 

Vastaus siihen, miten turpeesta päästään eroon, näyttääkin olevan tiedossa. Sen tuotannon tukeminen tulee lopettaa ja säädellä turvepeltojen raivausta ja käsittelyä. Vaikeampi kysymys on kuitenkin, miten tämä toteutetaan reilusti? 

Tilaisuuteen oli kutsuttu eläköitynyt turvetuottaja Heimo Karjalainen. Myös Toholammin kunnallispolitiikassa mukana olleena hän kertoi pienen pohjanmaalaispaikkakunnan näkökulman. Ensinnäkin hän oli laskenut, että niillä 2000 hehtaarilla suota, jota Toholammilla oli, oli energia-arvoltaan 2 miljardin euron edestä energiaa. Summa on valtava. Lisäksi hän totesi, että jos ilmastotekojen nimissä alueelta ajettaisiin alas metsäteollisuus, eläintuotanto ja turvetuotanto, alueen voisi yhtä hyvin julistaa saman tien luonnonsuojelualueeksi. Niin suuri pohja jo valmiiksi talousvaikeuksissa olevan muuttotappiokunnan elinkeinoista tässä katoaisi. 

Turpeesta elantonsa saavien huoli tulee ottaa vakavasti. Tämä ei saa kuitenkaan tarkoittaa sitä, että ilmastotekoja ei täysimääräisinä tehtäisi: on sen sijaan mietittävä, minkälaisia kohtuullisia ja reiluja toimia tehdään niiden rinnalla, jotta saadaan aikaiseksi reilu siirtymä. Turveala työllistää vakituisesti noin 1500 henkilöä, nostokaudella tuhansia. Määrä ei ole yletön. Aho korosti, että valtion on kuitenkin keksittävä ratkaisuja niiden varalle, keille siirtymä pois turpeesta on henkilökohtainen tragedia. Hänestä on lisäksi epäreilua, että edelleen uusia turvetuotantoalueita annetaan perustaa. Se luo turhaa toivoa alalle, jonka lähtölaskenta on hänen mukaansa jo alkanut. 

Tällä hetkellä tilanne on se, että ensi vuoden budjetissa energiaturpeen verotuki on kasvamassa lähes 200 miljoonaan euroon. Maaseudun tulevaisuus taas kirjoitti 30.10. turvepeltoihin liittyen, että ”viljelyn lopettaminen veisi viljelijältä peltoalan perusteella maksettavan perustuen ja viherryttämistuen sekä luonnonhaittakorvauksen ja ympäristökorvauksen.” Kannustinmet vievät siis nyt aivan väärään suuntaan. Ne vaativat pikaisen korjauksen, jotta turveasiassa päästään hallitusti eteenpäin. 

Hätkähdyttävä huominen

Yle kertoo, että huomenna perjantaina julkaistaan hallituksen tilaamat selvitykset Suomen poluista hiilineutraaliuteen 2035. Ylen mukaan, tiedot päästövähennysten tarvittavasta mittakaavasta ovat yllättäneet ja hätkähdyttäneet hallituspuolueiden jäseniä, kun tietoja on esitelty heille ennakkoon. Päästövähennysten radikaalius syntyy haastatellun tutkijan mukaan erityisesti siitä, että Luken päivitetty arvio nielujen koosta on tippumassa uudessa arviossa puoleen aikaisemmin arvioidusta.

On aivan käsittämätöntä, mitä Luke on aiemmin sählännyt nielulaskelmiensa kanssa. Ympäristöjärjestöt ovat kautta linjan arvostelleet Suomen metsäpolitiikkaa ja hakkuutavoitteita kestämättömiksi. Kirjoitin kesäkuussa, miten valtavan mittaluokan virheestä on kysymys, mikäli todella annamme lisääntyvän osan metsistämme selluteollisuuden käyttöön. Toinen käsittämätön asia on, että hallituspuolueiden jäsenet todella ovat yllättyneet siitä, että hiilineutraaliuden saavuttaminen vaatii valtavasti työtä, toimenpiteitä ja muutoksia. Nyt on aivan vihoviimeinen hetki päästä kartalle siitä, miten jättimäisen mittaluokan muutosten edessä olemme. BIOS-tutkimusyksikkö on alkanut puhua ekologisesta jälleenrakennuksesta. Termi viittaa siihen, että olemme vastaavan murroksen edessä kuin sotien jälkeisen jälleenrakennuksen vuosikymmeninä. Tilanteesta selviämiseen tarvitaan laajaa yhteiskunnallista koordinaatiota ja kaikkien fokusta ja panosta. Niille, jotka edelleen väittävät että ongelmistamme olisi helppo tie ulos, haluaisin todeta Kolmannen Naisen sanoin: ”Jos se ois helppoo oisin tehnyt sen jo.” Minkä maailman tähden ihmiskunta olisi päästänyt itsensä eksistentiaalisen uhan partaalle, jos ratkaisu olisi millään muotoa yksinkertainen? 

Tuhatjoukoin tuskastuneita luonnontutkijoita on tässä kuussa kokoontunut maailmanlaajuisesti tukemaan laajaa tiedeartikkelia, jonka mukaan elämme ilmastokriisin aikaa, joka on pahenemassa nopeammin kuin monet heistäkään ovat osanneet aavistaa. Artikkelissa kirjoitetaan: ”Varmistaaksemme kestävän tulevaisuuden, meidän on muutettava elämäntapaamme – – talouden ja väestömäärän kasvu ovat tärkeimpien hiilidoksidipäästöjä lisäävien tekijöiden joukossa – – siksi tarvitsemme voimakkaita ja äärimmäisiä muutoksia talous- ja väestöpolitiikkoihin.” Tutkijat vaativat välitöntä siirtymistä uusiutuvaan energiaan, perustavanlaatuista muutosta kasvisruokavalioon, talousjärjestelmien siirtämistä pois jatkuvan taloudellisen kasvun tavoittelusta ja väestönkasvun pysäyttämistä. Valtavia muutoksia, jotka eivät todellakaan ole helppoja. Ne on kuitenkin välttämätöntä tehdä. 

Toivon huomisesta Suomelle herättävää käännekohtaa, yhtä vaikuttavaa kuin IPCC:n viimevuotisen raportin julkistus. Hallituspuoleiden jäsenten ja kaikkien muidenkin on aivan totta syytä hätkähtää, sillä se on nyt tarpeeksi nopeaan toimintaan ryhtymisen edellytys.