Ensimmäinen asia, jonka olisin halunnut laivassa tehdä, olisi ollut käydä hakemassa vauvansänky infosta. Ensimmäinen asia, jonka Pius-poika halusi tehdä, oli imeskellä pakkauksista löytynyttä Prisman muovikassia. Ei siinä mitää, ei ole kiire. Pitää vaan hyväksyä jo varhaisessa vaiheessa, että tämän ikäiselle lapselle on ihan sama, mikä maa ja mikä valuutta: Piuksen suosikkeja tältä päivältä olivat Tukholman metron hissi ja ehdottomasti perille pääsy Kööpenhaminaan hotelliin, jossa hän nauroi ilosta päästessään vaippasilteen huoneen kokolattiamatolle.
Laivamatka oli aika no-brainer. Saimme pyytämällä vauvasängyn, joka tuotiin hyttiin valmiiksi pedattuna. Kävimme buffetissa ja osallistuimme tietovisaan. Pius simahti kuin saunakynttilä (heräsi tosin pari kertaa yöllä, ehkä uuden sängyn erilaisiin ääniin) ja minä luin kaikki kolme matkalukemiseksi varaamaani lehteä jo ensimmäisenä iltana.
Tänään tulimme suoralla bussilla satamasta City Terminalen – bussiasemalle, josta jatkoimme yhden pysäkinvälin maanalaisella lähijunalla Stockholm Södralle ja siitä nousimme vartin yli kahdentoista Kööpenhaminaan vievään junaan. Olisin varmaan saanut tajutessani käyttää reilikorttia Tukholman sisälläkin, kun kyseessä ei periaatteessa ollut metro. Reilikorttini on muuten minulle juuri sopiva uutuus, jolla saa matkustaa 10 päivää kahden kuukauden sisällä. Se maksoi alle 28-vuotiaalle 308 euroa ja varauksista tuli menomatkalle hinnaksi noin 30 – 40 euroa.
Matkalla hissi oli rikki, eikä pitkän matkan junaan nouseminen onnistunut vaunuilla itse. Apua pyytämällä pääsimme kuitenkin hyvin eteenpäin.
Tukholma-Kööpenhamina -välillä vaunuja ei saanut jättää kokoon, kuten Suomen Vr:ssa. Tämä on puute, sillä Pius nukkui vain lyhyitä pätkiä rintarepussa, ehkä tuli liian kuuma. Loppumatkaksi hän nukahti syliin, se oli ehkä parempi ratkaisu vaikka kädet ovatkin sitten melko lailla varatut. Junasta löytyi kuitenkin vaipanvaihtopöytä ja tuuletus toimi hyvin.
Matka oli pitkä, sillä tulimme perille 20 minuuttia myöhässä viiden ja puolen tunnin jälkeen. Viihtyminen oli välillä koetuksella, mutta kaikesta selvittiin ihan hyvin. Kävimme katsomassa maisemia ja istuskelemassa ravintolavaunussa. Lelujen lisäksi viihdykettä löytyi vesipullon ravistelusta, pomppimisesta, ”seisomisesta” sekä erityisesti leveistä hymyistä kaikille niille, joiden kanssa poika sai katsekontaktin aikaiseksi. Tässä kävi niinkuin arvasin ja mistä olen todella iloinen: Piuksen myötä olen jutellut tähän mennessä jo noin tusinan ihmisen kanssa ja löytänyt kahvi- ja matkaseuraa pidemmäksiskin toviksi.
Hotellille päästyämme en enää raaskinut lähteä viemään perillepääsystä ikionnellista lasta minnekään. Puolitoista tuntia hengailtuamme käväisimme nopeasti lähikaupassa ostamassa iltapalaa. Mikään sightseeing-reissu tästä ei siis luultavasti ole tulossa. Huomenna meidän pitäisi kuitenkin olla vähän varhaisemmassa perillä niin katsotaan kuinka käy!
