Kesäextra: toinen matkapäivä Kööpenhaminaan

Ensimmäinen asia, jonka olisin halunnut laivassa tehdä, olisi ollut käydä hakemassa vauvansänky infosta. Ensimmäinen asia, jonka Pius-poika halusi tehdä, oli imeskellä pakkauksista löytynyttä Prisman muovikassia. Ei siinä mitää, ei ole kiire. Pitää vaan hyväksyä jo varhaisessa vaiheessa, että tämän ikäiselle lapselle on ihan sama, mikä maa ja mikä valuutta: Piuksen suosikkeja tältä päivältä olivat Tukholman metron hissi ja ehdottomasti perille pääsy Kööpenhaminaan hotelliin, jossa hän nauroi ilosta päästessään vaippasilteen huoneen kokolattiamatolle.

Laivamatka oli aika no-brainer. Saimme pyytämällä vauvasängyn, joka tuotiin hyttiin valmiiksi pedattuna. Kävimme buffetissa ja osallistuimme tietovisaan. Pius simahti kuin saunakynttilä (heräsi tosin pari kertaa yöllä, ehkä uuden sängyn erilaisiin ääniin) ja minä luin kaikki kolme matkalukemiseksi varaamaani lehteä jo ensimmäisenä iltana.

Tänään tulimme suoralla bussilla satamasta City Terminalen – bussiasemalle, josta jatkoimme yhden pysäkinvälin maanalaisella lähijunalla Stockholm Södralle ja siitä nousimme vartin yli kahdentoista Kööpenhaminaan vievään junaan. Olisin varmaan saanut tajutessani käyttää reilikorttia Tukholman sisälläkin, kun kyseessä ei periaatteessa ollut metro. Reilikorttini on muuten minulle juuri sopiva uutuus, jolla saa matkustaa 10 päivää kahden kuukauden sisällä. Se maksoi alle 28-vuotiaalle 308 euroa ja varauksista tuli menomatkalle hinnaksi noin 30 – 40 euroa.

Matkalla hissi oli rikki, eikä pitkän matkan junaan nouseminen onnistunut vaunuilla itse. Apua pyytämällä pääsimme kuitenkin hyvin eteenpäin.

Tukholma-Kööpenhamina -välillä vaunuja ei saanut jättää kokoon, kuten Suomen Vr:ssa. Tämä on puute, sillä Pius nukkui vain lyhyitä pätkiä rintarepussa, ehkä tuli liian kuuma. Loppumatkaksi hän nukahti syliin, se oli ehkä parempi ratkaisu vaikka kädet ovatkin sitten melko lailla varatut. Junasta löytyi kuitenkin vaipanvaihtopöytä ja tuuletus toimi hyvin.

Matka oli pitkä, sillä tulimme perille 20 minuuttia myöhässä viiden ja puolen tunnin jälkeen. Viihtyminen oli välillä koetuksella, mutta kaikesta selvittiin ihan hyvin. Kävimme katsomassa maisemia ja istuskelemassa ravintolavaunussa. Lelujen lisäksi viihdykettä löytyi vesipullon ravistelusta, pomppimisesta, ”seisomisesta” sekä erityisesti leveistä hymyistä kaikille niille, joiden kanssa poika sai katsekontaktin aikaiseksi. Tässä kävi niinkuin arvasin ja mistä olen todella iloinen: Piuksen myötä olen jutellut tähän mennessä jo noin tusinan ihmisen kanssa ja löytänyt kahvi- ja matkaseuraa pidemmäksiskin toviksi.

Hotellille päästyämme en enää raaskinut lähteä viemään perillepääsystä ikionnellista lasta minnekään. Puolitoista tuntia hengailtuamme käväisimme nopeasti lähikaupassa ostamassa iltapalaa. Mikään sightseeing-reissu tästä ei siis luultavasti ole tulossa. Huomenna meidän pitäisi kuitenkin olla vähän varhaisemmassa perillä niin katsotaan kuinka käy!

Katastblogin kesäextra: reilaamaan vauvan kanssa

Tässä blogissa ei ole aiemmin juuri ollut henkilökohtaisia asioita. Nyt kuitenkin uskon tekeväni jotakin sellaista, jota moni saattaa olla harkinnut ja josta voisi olla hyödyllistä jakaa vinkkejä. Lähdemme nimittäin tänään kuusikuisen poikani kanssa maata pitkin Italiaan. Kuinka matkustaminen vauvan kanssa toimii ja mitä asioita pitää ottaa huomioon? Tervetuloa seuraamaan matkaamme!

Olen reilannut kahdesti aiemmin ja lisäksi matkustanut Trans-Siperian junalla Mongoliaan mieheni kanssa. Ensinnäkin haluaisin siis lämpimästi suositella maata pitkin matkustamista. Ensimmäinen ajatus, kun päätimme luopua lentämisestä oli, että voi, eihän sitä pääse enää minnekään. Todellisuudessa junalla, bussilla ja laivalla pääsee vaikka minne. Eurooppa on pieni maanosa ja Venäjä ja sitä kautta Aasia on aivan vieressämme. Vaikka aikaa ei olisi viikkokausia, mahdollisuuksia on silti monia. Kaikkialle ei maata pitkin toki pääse, ellei aikaa ole aivan rajattomasti. Aivan tarpeeksi moneen paikkaan kuitenkin, että niistä riittää koettavaa ja nähtävää yltäkylläisesti eliniäksi. Maata pitkin matkustaessa on myös erityistä matkustamisen tunnelmaa. Se on seikkailu. Matka itsessään ei ole vain välttämätön paha kohteen tiellä, vaan se on juuri se juttu – lähteä matkaan.

Aiemmin olemme reissanneet niinkin, että olemme päättäneet reittiä sen mukaan mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä. Se on ihanaa, reilaamista täydellisimmillään. Nyt vauvan kanssa olen kuitenkin suunnitellut reitin tarkasti. Matka taittuu päivisin ja yöt nukutaan hotelleissa, jotka löytyvät asemien läheisyydestä, joissa on vastaanotto yömyöhään auki varmuuden vuoksi ja joista saa vauvansängyn vuokrattua. Kaikki junat on aikataulutettu reippailla, vähintään reilun tunnin mittaisilla vaihdoilla ja varaukset on tehty niihin juniin, joihin varaukset vaaditaan. Tässä on auttanut ilmainen Railplanner -sovellus, joka näyttää kaikki Euroopan junayhteydet ja laskee reitin kohteiden välille tarvittaessa myös offline-tilassa (havaitsin kuitenkin puutteita Italian-yhteyksissä, eli aina kannattaa tsekata jos alkaa epäilyttää!)

Pakkaustakin olen suunnitellut tarkkaan, sillä kaiken pitää mahtua kärryjen alaosaan niin, että kädet jäävät työntämistä varten vapaiksi. Periaatteessa vaatteet riittävät nyt perille saakka, mutta varasin pyykinpesuainetta varmuuden vuoksi, koska sotkulta ei voi vauvan kanssa välttyä. Viihdykkeeksi löysin kirpputorilta pieniä, litteitä leluja, jotka saa sidottua narulla johonkin niin, etteivät ne putoa junan lattialle. Olen säästänyt ne piilossa tähän asti, jotta uutuudenviehätys säilyy. Lisäksi olen ihastunut maistelututtiin, jonka saa myös narulla kiinni. Siitä puolivuotias osaa itse syödä turvallisesti, sisään voi laittaa mitä vain ja puuhassa kuluu mukavasti tovi. Mukana on muutenkin tarpeeksi ruokaa loppuun saakka vauvalle ja varaenergiaa myös minulle, sekä puolentoista litran vesipullo. Pienempi loppuisi takuulla pidemmillä matkoilla kesken ja panttipullon voi tarvittaessa myös kierrättää, jos täyttö ei onnistu, ja ostaa uuden. Ostin Torista myös imetyskorun, jonka olisi tarkoitus auttaa pitämään huomio syömisessä ja välttää kiusallisia tilanteita, joissa lapsi alkaa kesken kaiken hymyillä vastapäätä istuville. Muutenhan tämä on tietysti mitä viehättävin tapa, jolla saamme varmasti tutustuttua uusiin ihmisiin matkalla!

Lähdemme tänään liikkeelle Viking Linella Helsingistä. Vasta matkan varaamisen jälkeen luin Vihreästä Langasta laivamatkailun päästöistä ja siitä, miten Turun-laiva olisi perustellumpi valinta, sillä sitä reittiä käytetään myös rahdin kuljettamiseen. Paluun sain varattua sitten sinne. Perustelluin ratkaisu olisi tietysti ollut kiertää junalla Tornion kautta, mutta jotenkin olisi tuntunut kohtuuttomalta aloittaa matka väärään suuntaan. Viking Line lupaili 50 % alennuksia reilaajille, jonka saisi soittamalla asiakaspalveluun. Jostain syystä asiakaspalvelusta tarjottiin kuitenkin kalliimpia, ei halvempia matkoja, kuin mitä netistä oli varattavissa. Koetan vielä selvittää asiaa, mutta tuohon alennusprosenttiin ei kannata luottaa.

Perhoset lentävät vatsassa, sillä laiva lähtee pian ja pitkään valmistellun ja odotetun matkan aika on koittanut. Koetan kirjoittaa taas huomenna illalla ja kertoa, miten matka on lähtenyt käyntiin!

Kemin sellutehdas olisi mittaluokaltaan valtava virhe

Hallitusohjelman jälkeen on edelleen keskusteltu metsästä. Antti Rinteeltä vaadittiin kurinpalautusta ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkoselle, joka oli todennut, että kaikkiin nyt vireillä oleviin sellutehdashankkeisiin ei riitä puuta. Rinne ei kuitenkaan suostunut tähän vaan päinvastoin totesi Keskisuomalaiselle Mikkosen lausunnon olevan fakta. Kaikille puuta ei riitä. 

Puuta ei todellisuudessa kuitenkaan riitä enää yhdellekään uudelle sellutehdashankkeelle. Kysymys on äärimmäisen vakavasta asiasta. Seuraavassa vastaan usein kuultujen väitteiden ja Kemin tehdashankkeen kautta, miksi.

”Puuta kyllä riittää nieluiksi ja teollisuuden käyttöön.”

Kemiin suunniteltu sellutehdas on mittaluokaltaan valtava. Se on niin valtava, että sen tarvitsema puumäärä riittäisi yksistään kaventamaan Suomen nykyisiä hiilinieluja noin kolmasosalla. Näin totesi Suomen ympäristökeskuksen tutkija Sampo Soimakallio Ylelle huhtikuussa. Tuntuu typerältä edes sanoa seuraavaa, mutta kolmasosa on paljon. Se on järkyttävän paljon. Samaisessa jutussa todetaan, että Suomen hiilinielut kattavat tällä hetkellä puolet Suomen päästöistä. Puolet päästöistämme siis sitoutuu tällä hetkellä metsiimme, mutta mikäli Kemin tehdashanke toteutuisi, enää kolmasosa. 

Tämä olisi valtava taka-askel hallitusohjelman tuoreessa tavoitteessa olla hiilineutraali vuonna 2035. Paljon puhutaan siitä, että hiilinielut voitaisiin löytää muualta: metsän nykyistä paremmasta kasvusta sekä peltojen ja maaperän hiilensidonnan kehittämisestä. Kuitenkin: jos tälläkin hetkellä vasta puolet Suomen päästöistä sitoutuu nieluihin, niin merkittäviä nielun vahvistamistoimia tarvitaan joka tapauksessa päästövähennysten lisäksi, jotta päästään hiilineutraaliin sataan prosenttiin. 

Päästövähennysten tekeminen ei nimittäin ole helppoa. Talouselämälle Soimakallio on verrannut, että esimerkiksi liikenteen päästöjä pitäisi leikata 80 %:lla vain Kemin tehtaan vaikutuksen korvaamiseksi. On hyvä pysähtyä hetki tämänkin luvun äärelle ja miettiä, mikä määrä kevyen liikenteen infran kehittämistä, joukkoliikenteen aseman vahvistamista, sähkö- ja biokaasulatausverkoston kehittämistä, kimppakyytisovellusten tukemista ja autoilun verottamista korottavia ratkaisuja tarvitaan, jotta tällaiset päästövähennykset liikenteeseen saadaan aikaiseksi. Tämän jälkeen on syytä uudestaan pohtia seuraavaa: Kemin tehtaan toteutuessa mikään tästä ei veisi meitä hiilineutraaliustavoitteessa eteenpäin, vaan ainoastaan samaan pisteeseen missä olemme nyt. 

Hiilinielun kasvattaminenkaan ei ole millään muotoa ongelmatonta. Pitäisi muun muassa kiireen vilkkaa keksiä, miten saada isossa mittakaavassa maatalous päästölähteestä hiilinieluksi. Hiilineutraalisuus on aivan tarpeeksi kunnianhimoinen tavoite saavuttaa ilman, että sitä lähtökuopissa vaikeutettaisiin näin raskaasti.

”Maailma tarvitsee kestävästi kasvatettua suomalaista sellua ja uusia selluinnovaatioitamme.”

Käytän sanaa sellutehdas. Metsä Group käyttää Kemin hankeesta itse nimitystä biotuotetehdas, kuten Äänekosken laitoksestakin. Kuitenkin esimerkiksi paljon puhuttua tekstiilikuitua tullaan valmistamaan Äänekoskella vain 1/2600 osa sellun määrästä, mikäli sitä valmistava koelaitos toteutuu suunnitellusti. Muut ”biotuotteet” ovat lähinnä energiaa ja raaka-aineita tehtaan omaan käyttöön tai sellunkeitossa joka tapauksessa syntyviä mäntyöljyä ja tärpättiä. Kyseessä on siis nimenomaisesti sellutehdas, jonka tuotteista hiili lähtee keskimäärin muutaman vuoden sisällä takaisin kiertoon. 

Monesti perustellaan myös, että maailman selutuotteiden kysyntä kasvaa joka tapauksessa keskiluokkaistuvassa maailmassa. Jos puuta ei hakata Suomessa, se hakataan jossain muualla kestämättömämmissä olosuhteissa. Tämä perustelu nojaa kuitenkin tulevaisuudenkuvaan, jossa ekokriisi ei olisi kiihtyvässä määrin hallitseva yhteiskunnallinen kysymys kaikkialla maailmassa. Visio ei ole realistinen. Mikäli ekokriisiä ei saada hallintaan, mitään keskiluokkaistumista ei tapahdu vaan maailma ajautuu kaaokseen. Luonnonvaroista piittaamatonta keskiluokkaistumista ei voi tapahtua. 

Sen sijaan keskiluokkaistuminen on mahdollista ilman sellun räjähdysmäistä kysynnän kasvua. Vessapaperin voi korvata suihkuttavilla ja kuivaavilla wc-istuimilla tai ihan vain pidee-suihkulla – suuressa osassa maailmaa sitä ei edes tarvitse korvata koska sitä ei ole koskaan otettu käyttöön. Pakkauskartonkien kasvua on mahdollista korvata Repack-tyyppisen kuljetuksen kehittämisellä ja ylipakkaamisen lopettamisella. Esimerkiksi talouspaperia taas ei tarvitse korvata yhtään millään. Kaikki tällainen kehitys kuitenkin vaatii sen, että oikeille teille lähdetään systemaattisesti tilanteessa, jossa sellun saatavuus ymmärretään rajalliseksi. Tulevaisuus ei siis ole laskettavissa kaavalla keskiluokkaistuminen —> lisää sellua. Tulevaisuus on politiikkaa ja luonnon kantokyvyn rajoja. 

”Valtio ei päätä metsien hakkuumääriä.”

Monesti perustellaan, että metsänomistajat ja teollisuus päättävät metsien hakkuumäärän markkinoilla, eikä valtio voi siihen vaikuttaa. Tämä ei pidä paikkaansa. Verotuksella ja valtion omia metsiä koskevilla linjauksilla valtiolla olisi mahdollisuus vaikuttaa halutessaan puukauppaan, minkä myös Rinne totesi Keskisuomalaisen haastattelussa. Lisäksi esimerkiksi hallitusohjelmassakin oleva selvityskirjaus ilmastovaikutusten lisäämisestä ympäristövaikutusarviointiin olisi valtiolle tehokas ohjauskeino.

Hiilineutraaliustavoite koskee kaikkia Suomen metsiä ja Suomi valtiona on kansainvälisesti vastuussa ilmastotavoitteidensa saavuttamisesta. Valtiolla on siis mahdollisuuksien lisäksi myös vastuu ohjata hakkuumääriä niin, että ne vastaavat yhteisiin tavoitteisiin. Tärkein tällainen tavoite on ilmastonmuutoksen torjunta.

Tarvitsemme hiilinieluja, jotta maailma säilyy elinkelpoisena. Mistään vähemmästä ei ilmastoasioissa ole kyse. Kemin sellutehdas olisi mittaluokaltaan valtava harha-askel, jota meillä ei ole varaa ottaa.

Hallitusohjelman helmiä

On syytä juhlaan! Eilen julkaistussa hallitusohjelmassa on runsaasti niitä ilmastoasioita, joita kansalaiset ennen vaaleja vaativat. Kestävä kehitys on huomioitu, ei ainoastaan ympäristö-otsikon alla vaan laajasti kautta linjan. Ennennäkemätön kansalaisyhteiskunnan puristus ennen vaaleja ei mennyt hukkaan! Näistä tuli ilmastovaalit ja hallitusneuvotteluistakin ilmastohallitusneuvottelut.

Seuraavassa poimintoja, silmääni osuneita hallitusohjelman helmiä. Kaikki on tietysti kiinni siitä, että nämä toteutuvat ja että ne toteutuvat kunnianhimoisesti. Kansalaisia siis edelleen kaivataan – kirittäminen ei tähän lopu! Hallitusohjelma on kuitenkin selkeä vastaus IPCC:n raportin aloittamalle uudelle aikakaudelle. Se osoittaa monella tavalla ymmärrystä ongelman kiireellisyydestä sekä tarvittavien ratkaisujen kattavuudesta. Nyt on mahdollisuus alkaa yrittää ratkaisua ihan tosissaan, niin kuin kriisin keskellä kuuluukin.

Yleisinä tavoitteina 1,5 -astetta ja hiilineutraalius

”Hallitus toimii tavalla, jonka seurauksena Suomi on hiilineutraali vuonna 2035 ja hiili- negatiivinen nopeasti sen jälkeen. Tämä tehdään nopeuttamalla päästövähennystoimia ja vahvistamalla hiilinieluja.”

”Hallitus sitoutuu uudistamaan Euroopan unionin ja Suomen ilmastopolitiikkaa siten, että teemme oman osamme maailman keskilämpötilan nousun rajoittamiseksi 1,5 asteeseen.”

”Hallitus päättää tarvittavista lisätoimista, joilla päästövähennyspolku saadaan vastaamaan tavoitetta 2035 hiilineutraliuudesta.”

Nämä tavoitteet ovat erittäin kunnianhimoisia ja pitkälti sitä, mitä kansalaiset sankoin joukoin ennen vaaleja vaativat. Näihin ei kuitenkaan vielä nykyisillä hallitusohjelman tavoitteilla päästä ja mukana on lisäksi ristiriitaisia kirjauksia, kuten löysä suhtautuminen turpeeseen. Siksi onkin tärkeää, mitä lisätoimia hallitus tulee päättämään. Lisäksi on varmistettava, että kun eri tavoitteet ovat ristiriidassa keskenään, hiilineutraalius ja 1,5 -astetta pysyvät aina prioriteettilistan ehdottomassa kärjessä. 

Hiilinieluja lisätään

”Hallitus laatii osana ilmasto- ja energiapolitiikan suunnittelujärjestelmän kokonaisuutta kokonaisvaltaisen maankäyttösektorin ilmasto-ohjelman. Ohjelman tehtävänä on selvittää keinot, joilla maankäyttösektorin päästöjä vähennetään ja Suomen hiilinieluja vahvistetaan lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Tavoitteena on, että Suomen nettonielu kasvaa.”

”Metsähallituksen vuotuisessa tuloutusvaatimuksessa otetaan nykyistä vahvemmin huomioon vaikutukset hiilinieluun ja luonnon monimuotoisuuteen metsätalouden ja teollisuuden puuntarpeen rinnalla. Asetetaan Metsähallitukselle nielutavoite.” 

”Vähennetään turvemaiden raivausta lisäämällä lannan prosessointia ja tuotteistusta. Edistään peltojen hiilensidontaa lisäämällä jatkuvaa kasvipeitteisyyttä ja säätösalaojitusta.”

” Selvitetään mahdollisuus ottaa ilmastovaikutusten arviointi osaksi ympäristölupamenettelyä.”

Nielujen vahvistaminen sekä pitkällä että lyhyellä aikavälillä on uuden hiilineutraaliustavoitteen ehdoton edellytys. Peltojen potentiaali muuttua päästölähteestä nieluksi on ohjelmassa: olisi huisi juttu, jos voisimme muuttaa tämän saastuttavan asian ei vain saastuttamattomaksi, vaan nieluksi! 

Metsähallituksen nielutavoite on yksi konkreettisimmista askeleista nettonielun kasvattamiseksi. Jos ilmastovaikutusten arviointi otetaan osaksi ympäristölupamenettelyä, on se myös erittäin konkreettinen keino välttää nielulle tuhoista sellutehdashankkeet. Tästä on edelleen puhuttava voimakkaasti, jotta uudistus lupamenettelyyn saadaan!

Puusta fiksusti

”Kaksinkertaistetaan puun käyttö rakentamisessa hallituskauden aikana. Puun käyttö lisää niin suomalaista työtä kuin positiivisia ilmastovaikutuksia.” 

”Osoitetaan puurakentamiselle tavoitteet julkisessa rakentamisessa.” 

”Nostetaan puutuotteiden jalostusastetta, edistetään puurakentamista sekä puutuotevientiä.”

Puusta saa muutakin kuin sellua. Tämä tulee esiin useissa kohdissa hallitusohjelmaa ja se on valtavan tärkeä asia, sillä metsänomistajille ja teollisuudelle on oltava vaihtoehtoja tilanteessa, jossa hiilinielutavoitteiden tulee estää selluteollisuuden kasvuhaaveet. On tärkeää muistaa, että emme ole turmion tiellä tässä yhteiskunnassa, jos käytämmekin puuta fiksusti pitkäaikaisiin, korkean jalostusasteen paremman arvon tuotteisiin. 

Hyvää EU-puheenjohtajuuskautta!

”Markkinoille tulevia päästöoikeuksia vähennetään vuosittain nykyistä 2,2 prosentin vähennystä selvästi enemmän, käyttämättä jääviä päästöoikeuksia mitätöidään ja päästökauppaa laajennetaan kattamaan esimerkiksi kiinteistökohtainen lämmitys ja jäähdytys. EU:n päästökauppaa kehitetään pidemmällä aikavälillä niin, että päästöoikeuksien määrä sovitetaan EU:n osuuteen jäljellä olevasta globaalista 1,5 asteen mukaisesta hiilibudjetista. ”

Kun lisäksi 1,5 -asteen mukaisia toimia ja päästövähennystavoitteiden kiristyksiä ollaan yleisesti valmiita edistämään EU:ssa, voivat erityisesti kaikki Ilmastoveivi -kampanjassa mukana olleet onnitella itseään – tavoite saavutettu ja nyt pidetään asiaa esillä edelleen kun Suomen pj-kausi alkaa!

Energiamurrosta tuetaan

”Energiatukijärjestelmää kehitetään siten, että painopistettä siirretään tuotantotuista kohti uuden energiateknologian investointi- ja demonstraatiotukia.”

Poistetaan tuulivoiman rakentamisen hallinnollisia, kaavoitukseen liittyviä ja muita esteitä.” 

Otetaan käyttöön erityisesti taloyhtiöille suunnattu energia-avustusjärjestelmä, jolla tuetaan energiatehokkuuden parantamiseen sekä älykkääseen ja joustavaan energian- kulutukseen tähtääviä toimenpiteitä.” 

”Selvitetään energiaremonttien suunnittelukustannusten ottaminen kotitalousvähennyk-
sen piiriin, vähennyksen mahdollistaminen taloyhtiöiden osakkaille sekä korkeamman vähennysprosentin soveltaminen energiatehokkuuden parantamiseen tai fossiilisesta lämmitysjärjestelmästä luopumiseen tehtävien korjaustöiden osalta.” 

”Ilmastonmuutoksen torjunta otetaan huomioon niin kaavoituksessa, rakentamisessa kuin rakennuskannan ylläpidossa. Yhdyskuntarakenteen tulee tukea ilmastonmuutokseen sopeutumista sekä suosia kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä erityisesti kaupunkiseuduilla.”

Ohjelmassa tunnistetaan asumisen ja lämmityksen korkea ilmastovaikutus sekä kaavoituksen ja kaupunkien merkitys. Tuulivoiman tukeminen esteitä poistamalla on erittäin tärkeää. Tuskaista kuultavaa oli erään maakuntatason työntekijän seminaariesitelmä viime vuonna: hän kuvasi vuosien taisteluaan tuulivoimakaavojen puolesta ja totesi, että jos olisi tiennyt mihin ryhtyi, ei olisi siihen luultavasti ryhtynyt. Energiatukijärjestelmän painopisteen voimakkaan siirtämisen puolesta on tärkeää puhua edelleen.

Kulutuksen vaikutukset huomioidaan

”Hankintalakia muutetaan siten, että hiili- ja ympäristöjalanjälki sisällytetään hankintakriteereihin ympäristövaikutuksiltaan merkittävissä hankinnoissa.” 

”Lisätään julkisissa hankinnoissa ja ruokapalveluissa kasvispainotteisen ruoan osuutta.” 

”Tehdään selvitys, jonka tavoitteena on yritysvastuulain säätäminen. Laki perustuu yrityksille asetettavaan niin kotimaista kuin ulkomaista toimintaa koskevaan huolellisuusvelvoitteeseen.”

”Selvitetään lisämekanismien, esimerkiksi hiilitullien, kehittämistä EU:n ja sen ulkopuolisten maiden väliseen kauppaan, jotta hiilidioksidin hinta kohdistuu tasapuolisesti sekä EU:ssa että sen ulkopuolella valmistettuihin tuotteisiin.”

Näiden lisäksi EU:n ulkopuolelta tulevan pienenkin kulutustavaran verottaminen on osa samaa ajattelutapaa, jossa ostosten ihmisoikeus- ja ympäristövaikutukset halutaan tunnustaa silloinkin, kun ne kohdistuvat Suomen rajojen ulkopuolelle. Tämä on mitä tärkein asia. Ilmastonmuutos on vain yksi esimerkki siitä, miten globaalissa maailmassa tekojemme vaikutukset ovat globaalit. Tältä on tähän asti voinut ummistaa silmänsä, mutta enää siihen ei ole varaa, eikä se ole oikein. Se, että tämä asia on näin laajasti hallitusohjelmassa esillä, tekee minut globaalia oikeudenmukaisuutta ajavan Changemaker -verkoston pitkäaikaisena aktiivina erityisen onnelliseksi. 

Tätä kehitystä on syytä varjella ja vahvistaa. Toivoisin, että suomalaisten kulutus laskettaisiin osaksi maamme päästöjä kokonaisuudessaan niin, että se tulisi myös osaksi hiilineutraaliustavoitetta. 

Ymmärrys liikenteestä kokonaisuutena

”Liikenteen päästövähennystavoitteiden tulee vastata Suomen hiilineutraaliustavoitteeseen. Suomi vähintään puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon. Tämä on askel kohti hiiletöntä liikennettä. Liikenteen päästöjen vähentämiseksi tehdään toimia, jotka vähentävät liikennesuoritteita ja edesauttavat siirtymää kokonaisuutena kestävämpään tapaan liikkua ja vapautua fossiilisista polttoaineista. ”

”Ohjataan kestävästi tuotettuja nestemäisiä biopolttoaineita erityisesti raskaan liikenteen ja lentoliikenteen käyttöön.”

”Arvioidaan kestävästi tuotettujen biopolttoaineiden riittävyys maantieliikenteessä.”

”Tuetaan biokaasuinvestointeja ja uusia lannankäsittelytekniikoita.” 

”Otetaan käyttöön ravinnekiertoon perustuva biokaasun tuotantotuki.” 

”Latausinfrastruktuurin edistämiseksi asetetaan rakennusten energiatehokkuusdirektiivin
mukainen kansallinen velvoite rakentaa sähköautojen latausinfrastruktuuri taloyhtiöi-
den ja liikehuoneistojen suurten remonttien yhteydessä.”

”Säädetään velvoite huoltoasemaketjuille tarjota tietty määrä sähköautojen latauspisteitä
huoltoasemien yhteyteen.”

Liikenne on monimutkainen kokonaisuus, mutta hallitusohjelmassa tämä ymmärretään. Huomioidaan, että biopolttoaineet eivät riitä kaikkeen liikenteeseen ja siksi halutaan edistää myös sähköautoilua ja – mikä tärkeintä – ”liikennesuoritteiden” vähenemistä eli ajamisen vähenemistä ylipäätään. 

+ Kalat

”Päivitetään vesilaki ulottamaan kalatalousvelvoitteet niin sanoittuihin nollavelvoitelaitoksiin.”

Lisätään kotimaisen kalan tarjontaa ja osuutta kulutuksesta kestävästi laatimalla kotimaisen kalan edistämisohjelma.”

Tarkoittaako ensimmäinen sitä, että vesivoimayhtiöt velvoitetaan huolehtimaan vaelluskalojen kalatiet kuntoon? Hienoa! Kala on ekologinen ruoka-aine ja suomalainen kala tällä hetkellä typerän vähällä käytöllä. Nämä kirjaukset ovat kuin kirsikka kakun päällä!

Helpoin tapa vähentää päästöjä on jättää päästämättä

Kirjoitin viime viikolla, että ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden ongelmat ovat perustavanlaatuisia ja että kaikkien tahojen tulisi keskittyä pohtimaan syvällisesti ratkaisuja. Näin teki tänään Sitra julkistamalla selvityksen ”1,5 -asteen elämäntavat – Miten voimme pienentää hiilijalanjälkemme ilmastotavoitteiden mukaiseksi?” Selvityksen mukaan suomalaisten hiilijalanjäljen tulisi pienentyä 58–76 % vuoteen 2030 mennessä ja 80–93 % vuoteen 2050 mennessä nykyiseen verrattuna. Ruoka, asuminen ja liikkuminen muodostavat kolme neljäsosaa päästöistä ja näihin liittyen selvityksessä esitetäänkin tehokkaimmat ratkaisut: mitä vegaanisempi ruokavalio ja mitä vähemmän fossiilienergiaa kuluu liikkumiseen ja asumiseen, sitä parempi. 

Selvityksessä korostetaan, että muutoksen suuruus ja kiireellisyys ovat hurjia ja haaste on valtava. Juuri muutoksen perustavanlaatuisuus nousee jälleen esiin: ”Suositusten täytäntöönpano edellyttää yksittäisten ratkaisujen lisäksi koko tuotanto- ja kulutusjärjestelmän laajuisia muutoksia – – pitää muuttaa niitä ajattelutapoja, joihin taloutemme, infrastruktuurimme ja kulutusperusteinen elämäntapamme perustuvat. Tämä edellyttää radikaalia uudelleenajattelua niin politiikassa ja hallinnossa kuin myös liiketoimintamalleissa ja yksilöiden elämässä.”

Olen erittäin tyytyväinen, että Sitra tuo selvityksellä hiilijalanjäljen kysymyksen nyt vahvasti esille. Juuri hiilijalanjälkeen keskittyminen tuo esiin kaksi erittäin tärkeää seikkaa, joista olen aiemminkin blogissa kirjoittanut. Ensinnäkin se asettaa päästöistä vastuun niille, joiden hyödyksi päästöt tuotteina tai palveluina koituvat. Jos kahvi onkin kasvatettu toisella puolella maailmaa, juoja kantaa hiilivastuun. Tämä on ainoa oikeudenmukainen lähestymistapa päästövähennyksille globaalissa maailmassa. Kansalaisten hiilijalanjäljen arvioiminen ja siihen puuttuminen on lisäksi välttämätöntä, jos päästöjä halutaan todella vähentää, ei vain siirrellä paikasta toiseen. 

Toisekseen hiilijalanjälkeen keskittyminen tuo kirkkaasti esiin merkittävän päästövähennysmahdollisuuden, joka helposti jää huomiotta talouskasvuun nojaavassa keskustelussa. Nimittäin sen, että päästöjä voi vähentää jättämällä asioita tekemättä. Selvityksessä luetellaan kolme päästövähennyskategoriaa: kulutuksen vähentäminen, tehokkuuden parantaminen ja kulutusmuodon muutos. Niistä kulutuksen vähentämisestä todetaan seuraavasti: ” Kulutuksen vähentäminen, (Akenji et al. 2016) jota kutsutaan toisinaan ”kohtuullisuudeksi” (Figge, Young & Barkemeyer 2014), tarkoittaa tavaroiden tai palvelujen kulutuksen, kuten elintarvikkeiden, ajettujen kilometrien, energian käytön tai asuintilojen, fyysisen määrän vähentämistä.” 

Selvityksessä tuodaan esiin, että ”Ilmastonmuutoksen ratkaisuista käyty keskustelu on pitkälti liittynyt teknologioihin, vaikka käyttäytymistä ja infrastruktuuria koskevilla systeemisillä muutoksilla on myös suuri merkitys (Creutzig et al. 2016; Akenji & Chen 2016).” Tekniset ratkaisut kuitenkin sisältävät merkittäviä riskejä, mikä selvityksessäkin tuodaan ilmi. Lisäksi ne eivät vastaa luonnon monimuotoisuuden kysymykseen tai mikä hälyttävintä, eivät ole vielä ”kaupallisessa mittakaavassa” olemassa. Teknisiä ratkaisuja tarvitaan päästöjen vähentämiseksi varmasti, mutta ne eivät riitä.

Tätä kautta ajatellen kulutuksen vähentämisessä ja laajemmin myös kulutusmuodon muutoksessa on oikeastaan kyse mitä merkittävimmästä asiasta. Meidän ei tarvitse laittaa toivoamme epävarmoihin teknisiin innovaatioihin, vaan voimme valita täydellisen varman ratkaisun – luopua saastuttavista asioista. Kun muutos on tekemättä jättämistä, ei ole mitään reaalista estettä sille, miksei se voisi tapahtua nopeasti, jos niin yhteiskunnissa päätetään. Vaikka kaikki on näinä kriittisinä aikoina epävarmaa, mielestäni tässä on varmin perusta, mitä toivolle on tarjolla. 

IPBES:n maanantainen raportti on otettava yhtä vakavasti kuin IPCC:n lokakuinenkin

Maanantaina kansainvälisen luontopaneelin IPBES:n historian laajin raportti lajikadosta pysäytti minut aivan fyysisesti paikalleni. Olin kävelemässä, avasin puhelimen ja silmiini osui Ylen otsikko ”- – kolmannes maapallon luonnosta tuhoutuu vuoteen 2050 mennessä”. Maailman tilanne on katastrofaalinen. Ihan kuin ilmastonmuutoksessa ei olisi tarpeeksi, meillä on ongelmana myös luonnon monimuotoisuuden kysymys. Suomen luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho sanoo jutussa lisäksi, että se on vaikeammin ratkaistavissa kuin ilmastonmuutos. Lajeja katoaa ennennäkemätöntä vauhtia ja luonnon kyky ylläpitää elämää, myös ihmiselämää, heikkenee kiihtyen. 

Nyt torstaina pohdin täysin ymmälläni – mihin tämä tärkein uutinen on oikein kadonnut? Miten on mahdollista, että hallitusneuvottelut ja kuninkaallinen lapsi ovat syrjäyttäneet asiasta uutisoinnin? Miksi keskitymme muuhun, kun tämä järkyttävä uhka leijuu päidemme yllä? Missä on se IPCC:n 1,5-raportin jälkeinen huoli ja keskustelu, joka sai minut kirjoittamaan, että tuo raportti saattoi aloittaa uuden aikakauden?

Nyt nimittäin todella on uuden aikakauden aika. IPBES korostaa, että tarvitsemme koko järjestelmän muutoksen. Paneelin johtaja toteaa, että ”By transformative change, we mean a fundamental, system-wide reorganization across technological, economic and social factors, including paradigms, goals and values.” 

Ilmastonmuutoksen kohdalla moni vielä koettaa uskotella itselleen, että ratkaisu on tekninen ja odotamme vain uusien innovaatioiden korjaavan tilanteen. IPBES:n raportti kuitenkin osoittaa, että ilmastonmuutos on kuitenkin vain yksi osa laajempaa kuvaa – luonto ei kestä ihmiselämää sellaisena, kuin se tällä hetkellä on. Ongelma ei häviä tekemällä kuten tähänkin asti, mutta paremmin. Ongelma ei ratkea teknisillä ihmeillä, uusilla teknologioilla, ei edes fossiilisista luopumisella ja uusiutuvan energian käyttöönotolla. Ongelma on perustavanlaatuinen.

Lisäksi ongelma on eritoten moraalinen. Kotiaho toteaa: ”Me suomalaiset olemme ihan kärjessä koko maapallon tuhoamisessa. Meidän kulutuksemme, elämäntapamme ja valintamme aiheuttavat hirvittävän paljon haittaa ympäri maailmaa. Me olemme ulkoistaneet haitan muualle ja asumme sitten täällä lintukodossa.”

Koko elinaikani taloudellisen kasvun eetos on korostanut meille, että kasvun myötä hyvä lisääntyy, kaikki voittavat. Toiset ehkä enemmän kuin toiset, mutta yhtä kaikki, rikkaan hyvä ei ole köyhältä pois vaan hyvää valuu alaspäin. Talous ja ihmiselämä ei ole nollasummapeli. Luonnon kantokyvyn kiihtyvällä tahdilla ylittyessä eteemme kuitenkin avautuu maailma, jossa nollasummapeli pätee. Toisen hyvä on toiselta pois. Rikkaan ylittäessä kestävän hiilijalanjäljen tai maa-alan hän aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa luonnolle ja murentaa erityisesti köyhien elämän perusteita ruokaturvasta elinkeinoihin, terveyteen ja hyvään elämään. Ja me suomalaiset olemme niitä rikkaita.

Ehkä juuri ongelman perustavanlaatuisuus ja syyllisyytemme suuruus on se, joka saa mediankin hämilleen. Kuinka uutisoida ongelmasta, joka ei mahdu ihmisten arkikäsitykseen maailmasta mitenkään? Kun IPCC:n ja IPBES:n raportit ottaa yhdessä vakavasti, maailma ympärillä ei nimittäin näytä enää samalta. Se näyttäytyy monin tavoin tuhlaavana, itsekkäänä ja vieraana. Arkiset käytännöt kätkevät taakseen synkkyyttä, jonka tuntee vain uskaltamalla ajatella loogisesti. Tämä on helppo unohtaa jos hetkeksikään antaa periksi. On helppo jatkaa kuten ennenkin. 

Elämme kuitenkin valtavan, globaalin hätätilan aikaa. Kaiken on muututtava. Tarvitsemme median, poliitikot, yritykset, järjestöt, kunnat ja kaupungit, jokaisen kansalaisen pohtimaan maailmaa uusiksi. Pohtimaan perustavia kysymyksiä siitä, mitä hyvä elämä on ja mikä on ihmisen osa tässä maailmassa. Sillä nyt me emme elä hyvin, vaan tuhoten kerralla kaiken sen, minkä olemme menneiltä sukupolvilta perineet. IPBES:n raportti on otettava täydellisen vakavasti.

Miksi VTT:n ja SYKE:n selvitys ei todistanut, että talous voi kasvaa päästöjen vähetessä

Nykyisessä talousjärjestelmässämme jatkuva kasvu nähdään kestävän valtiontalouden perusedellytyksenä. Kuitenkin eduskuntapuolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta ovat sitoutuneet 1,5 -asteen päästövähennyspolkuun. Helmikuussa julkaistiin laaja selvitys Suomen päästövähennyspoluista. VTT:n ja SYKE:n selvityksessä katsottiin, että kasvun ja päästövähennysten tavoitteet ovat yhteensovitettavissa: Suomi voi saavuttaa hiilineutraaliuden jo ennen vuotta 2040 siten, että tällä on myönteinen vaikutus bruttokansantuotteeseen.

Tutkimus sai runsaasti huomiota mediassa ja eduskuntavaalien alla tuntui antavan vallitsevalle talousajattelulle oikeutuksen samaan aikaan, kun sen vastainen diskurssi on alkanut nostaa päätään: esimerkiksi Kohtuusliike-verkosto sai 170 kansanedustajaehdokasta sitoutumaan vaalitavoitteisiinsa, joihin kuului kulutuksen ja tuotannon asettaminen kohtuulliselle tasolle. Tämä jäi häiritsemään minua ja päätin tutustua tutkimukseen tarkemmin. Tämä kritiikki valmistui nyt ja oli samalla yhteiskuntapolitiikan kurssini loppuessee.

Kasvun ja ilmastotoimien yhteensovittaminen sisältää nimittäin ongelmia, joita SYKE:n ja VTT:n selvityksessä tuodaan esiin. Selvitys perustui vanhentuneille päästövähennystavoitteille ja sisältää riskejä hiilen talteenottotekniikan suhteen. Bioenergian laskentatapojen ei nähdä selvityksessä vastaavan sen todellisia päästöjä, minkä on katsottu auttavan päästövähennystavoitteiden saavuttamisessa – ilmaston kannalta ongelma ei kuitenkaan todellisuudessa tällöin poistu. Selvityksessä on todettu, että resurssien käyttö jatkuu kesätämättömällä tasolla myös selvitykseen luoduissa vähäpästöskenaarioissa. Vakavimpana ongelmana, joka selvityksestä ei käy ilmi, on kuitenkin se, että ilmastopäästöt lasketaan vain siltä osin, kuin ne syntyvät Suomessa. Tällöin merkittävä osa erityisesti yksityisen kulutuksen päästöistä jää huomiotta. Kun kasvun lisäksi katsotaan selvityksessä lisäävän yksityistä ostovoimaa, on ongelma merkittävä.

Arvioin tässä tarkemmin tutkimusta näiden kriittisten huomioiden pohjalta.

Tarkasteltava selvitys:

Pitkän aikavälin kokonaispäästökehitys (PITKO) -selvityksen toteuttivat Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ja Suomen ympäristökeskus SYKE 12 tutkijan voimin. Siinä oli tarkoitus selvittää, kuinka Suomi voisi vähentää päästöjään 85 – 90 % vuoden 1990 -tasoon verrattuna vuoteen 2050 mennessä. Samalla selvitettiin, että jos nielujen vaikutus otetaan mukaan, milloin Suomi voisi saavuttaa hiilineutraaliuden. Selvityksessä luotiin viisi  skenaariota päästövähennystavoitteiden toteuttamiseen, jotka perustuivat sekä laskennallisiin että laadullisiin arvoihin. Johtopäätöksissä todetaan, että Suomi voi saavuttaa hiilineutraaliuden jo ennen vuotta 2040 niin, että talous samalla kasvaa.

1. kritiikki: vanhentuneet lähtökohdat eivät johda 1,5 -asteen maailmaan

Tutkimuksen alustuksessa kerrotaan suoraan, että tutkimus on tehty tavoitteenasettelulla, joka oli määritelty ennen IPCC:n 1,5 -asteen raportin julkistamista lokakuussa – näin ollen tutkimuksessa esitetyt polut eivät ole tarpeeksi kunnianhimoisia 1,5 -asteen tavoitteen saavuttamiseksi. Tutkijat huomauttavat, että tämä vaikuttaa 2030 – 2040 päästövähennysten kunnianhimoisuuteen ja mahdollisesti myös lopullisen tavoitteenasettelun kunnianhimoisuuteen, joka on tutkimuksessa ollut EU:n 80 – 95 % päästövähennystavoite vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasosta. Tutkimuksen tavoitteenasettelut vastaavat tutkijoiden arvion mukaan pikemminkin 2 -asteen tavoitetta. (s. 133)

2. kritiikki: bioenergian määrä lisääntyy merkittävästi ja tähän liittyvät hiilinielujen laskennan ja hiilen talteenottomenetelmien ongelmat

Selvityksen lopussa esitellyissä riskeissä bioenergian rooli nousee vahvasti esiin. Selvityksessä tunnistetaan bioenergian ongelmallisuus sen todellisten päästöjen ja hiilen talteenoton osalta.

Selvityksessä huomioidaan, että bioenergia on päästötöntä ainoastaan laskennallisesti. Laskentatavat voivat kuitenkin muuttua ja tämä nähdään selvityksessä erityisenä riskinä, sillä kaikissa selvityksen luomissa skenaarioissa metsien käyttö kasvaa merkittävästi ja samoin sen poltosta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt, ellei päästöjä oteta talteen CCS -teknologialla. Selvityksessä todetaan:

”Toistaiseksi voimassa olevien päästöjen laskenta- ja raportointisääntöjen puitteissa biomassan polton CO2-päästöjä ei huomioida energiasektorilla, vaan biomassan hiilitaseet lasketaan ja raportoidaan varastonmuutoksina maankäyttösektorilla – – Jos biomassan CO2-päästöt laskettaisiin, kuten ne todellisuudessa tapahtuvat, muodostuisi energiantuotannon ja -kulutuksen dekarbonisoinnista haastavampaa.” (s. 108)

Kun selvityksessä jätetään hetkeksi bioenergian laskennallisuus sivuun, todetaan metsien käyttämisen energiana olevan ilmastolle erittäin haitallista: ”  – – nielun pienentyminen voi aiheuttaa tuotettua energiayksikköä kohden vuosikymmenten ajan jopa selvästi suuremman kasvihuonekaasuvaikutuksen kuin kivihiilen tai öljyn energiakäyttö.” (s. 108)

CCS teknologiakaan ei ole millään muotoa ongelmaton ratkaisu ja tämä selvityksessä tunnustetaan. Teknologian avulla on tarkoitus poistaa hiilidioksidia suoraan poltosta syntyvästä kaasusta. Teknologia vaatii kuitenkin toimiakseen runsaasti energiaa – 15 – 30 %  teknologiaan liitettävien voimalaitosten polttoainetarpeesta. Näin ollen hiilidioksidin talteenototekniikka lisää biomassan käyttöä ja siten sen korjuuseen liittyviä päästöjä sekä samalla pienentää hiilinieluja. (s. 107) Lisäksi selvityksessä todetaan riskiksi, että CCS -teknologia on vielä asteella, jossa sen kaupallistettavuudesta ei ole varmuutta, eikä myöskään talteenotetun hiilidioksidin varastoinnin toteuttamisesta. (s. 124)

3. kritiikki: kasvuoletuksista johtuvaa kulutuksen lisääntymistä ja sen aiheuttamia päästövaikutuksia muualla kuin Suomessa ei ole otettu huomioon

Selvityksessä on luotu kansantalousskenaarioita, joiden avulla arvioidaan eri päästövähennyspolkujen vaikutusta Suomen kansantalouteen FINAGE -mallin avulla. Skenaariot eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia, sillä ne perustuvat oletuksiin niin teknologian, tuotannon kuin politiikkatoimienkin suhteen, eli erot niissä eivät siis ainoastaan pohjaa erilaisiin mahdollisiin poliittisiin ratkaisuihin.

Kaikissa viidessä erilaisessa skenaariossa oletetaan talouden kasvavan. Esimerkiksi WEM -skenaariossa kansantuotteen katsotaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä vuodesta 2017. WEM -skenaario perustuu oletukselle siitä, että EU saavuttaa nykyiset päästövähennystavoitteensa ja talous elpyy nykyisellä pohjalla niin, että sekä alkutuotanto, teollisuus, rakentaminen, palvelualat ja kotitalouksien kulutus kasvavat. (s. 77) Muissa skenaarioissa kasvu on vielä tätäkin merkittävämpää. (s. 82)

Selvityksessä sanotaan, että päästöjen vähentäminen edellyttää niiden hinnoittelua myös verotuksen avulla. Sen mukaan on selvää, että tämä heikentää merkittävästi kotitalouksien ostovoimaa, ellei vaikutusta kompensoida tulonsiirroilla. (s. 76) Esimerkiksi jatkuva kasvu -skenaariossa oletetaan, että ”Verotuksen painopiste siirtyy kulutuksen verottamista kohti muita skenaarioita selvemmin. Talouden ripeä kasvu mahdollistaa kuitenkin kotitalouksien kulutuksen kasvun.” (s. 77) Skenaarioita vertailtaessa todetaan myös, nimenomaan kotitalouksien kulutukseen viitaten, että ”On ehkä syytä korostaa, että taloudellinen hyvinvointi kasvaa, vaikka yhteiskunta muuttuu vähäpäästöiseksi.” (s. 82)

Tällainen lopputulos asettaa hyvin perimmäisen kysymyksen: mitä tarkoitetaan kulutuksella? Sanana kulutus ehkä viittaa siihen, että rahaa kuluu. Tämä ei ole sinänsä sama asia kuin luonnonvarojen kulutus. Käytännössä kysymys kuitenkin on samasta asiasta. Tutkimuksissa on vertailtu bruttokansantuotteen nousua ja sen vaikutusta kansakunnan hiilijalanjälkeen ja todettu, että nämä kulkevat käsi kädessä: tämä indikoi, että talouskasvu on avaintekijä globaalien ympäristöongelmien taustalla.

Hiilijalanjälki onkin juuri se tekijä, jota VTT:n ja SYKE:n selvityksessä ei ole huomioitu. Selvityksessä on määritelty hiilineutraalius vain globaalilla tasolla, (s. 21) vaikka olennaista olisi ollut määrittää se nimenomaan kansallisella tasolla josta olisi käynyt suoraan ilmi, että kansalaisten hiilijalanjälkeä ei ole huomioitu. Yhteenvedossa päästöpolkujen määrittelystä on otettu mukaan kansalaisia koskien arvot ja käyttäytyminen, asuminen ja liikkuminen. Arvot ja käyttäytyminen viittaisi kategoriana siihen, että kulutusta olisi otettu laajemminkin arvioon mukaan. Tarkastelumenetelmästä kerrottaessa kuitenkin todetaan, että laskennalliseen tarkasteluun on rajattu mukaan Suomen kasvihuonekaasujen päästölähteet ja lisäksi on karkeasti arvioitu maankäytön päästöjä ja nieluja. (s. 46)

Ei ole poikkeuksellista jättää päästövähennyksistä kulutuksen päästöjä huomiotta, sillä päästövähennystavoitteet perustuvat yleisesti ottaen maan rajojen sisäpuolella tapahtuvaan päästöjen vähentämiseen. Tästä huolimatta kysymys on erittäin merkittävästä asiasta. Mikäli yksityisen kulutuksen aiheuttamaa hiilijalanjälkeä ei lasketa osaksi valtion päästöjä, ei päästövähennystavoitteilla välttämättä päästä päästöjen alenemiseen vaan niiden siirtämiseen.

Kysymystä voi tarkastella myös seuraavaa kautta: jos halutaan kotitalouksien kuluttavan merkittävästi vähemmän tiettyihin, saastuttaviin asioihin, mitä kotitaloudet sitten saavat tulonsiirroilla ylläpidetyllä ostovoimallaan hankkia? Mikä on se ekologisesti kestävä kulutuskohde, joka korvaa nykyiset saastuttavat menoerät? On kuitenkin niin, että kaikki toiminta tuottaa jonkin verran päästöjä. Jos ostovoimaa halutaan ylläpitää ja talouden oletetaan kasvavan, niin todennäköisintä mielestäni on, että kasvu syö päästövähennykset – ei välttämättä Suomessa vaan siellä, minne kotitalouksien kasvava ostovoima suuntautuu. 

4. kritiikki: materiaalivirtojen käytölle ei anneta painoarvoa 

BIOS -tutkimusyksikkö on tehnyt arviota siitä, kuinka paljon rahamääräistä arvonlisäystä tuotetulla materiaalimäärällä tulisi saavuttaa, jotta materiaalivirtojen ja talouskasvun irtikytkentä olisi mahdollista. Tuloksena on, että tällainen historiallista näyttöä vailla oleva arvonlisäyksen määrä ei vaikuta mahdolliselta ja tutkijoiden mukaan todistustaakka onkin sellaisilla näkemyksillä, joiden mukaan talouskasvua tulee edistää. Tutkimusyksikkö on nimenomaisesti valinnut resurssien käytön tutkimuksensa aiheeksi siksi, että se on irtikytkennän kannalta kaikkein haastavin. Tästä syystä ilmastopäästöjen ja talouskasvun välisen yhtälön tutkiminen ei ole riittävää. Talous on saatava luonnon kanssa tasapainoon kaikilla eri mittareilla päästöistä resursseihin ja luonnon monimuotoisuuteen, jotta saavutamme kestävyyden, jolla maailman 10 miljardia kansalaista voivat elää täällä vuonna 2050. Mikään vähempi ei riitä. 

Onkin hyvä, että Syken ja VTT:n selvityksessä resurssien käyttö on otettu huomioon, sillä selvitys sisältää skenaarioiden ympäristövaikutusten arvioinnin. Tulos ei kuitenkaan ole positiivinen, sillä selvitykessä todetaan resurssien käytön lisääntyvän:

”Ehtyvien luonnonvarojen käyttö jatkuu vähäpäästöskenaarioissa. Säästö-skenaariossa raskaan teollisuuden (teräs, sellu, pakkaus, sementti) volyymien kasvu lisää ehtyvien luonnonvarojen käyttöä. Infrastruktuurin rakentaminen ja käytössä olevan teknologian, kuten autokannan, nopea uusiminen päästövähennysten toteuttamiseksi, etenkin Jatkuvan kasvun skenaariossa, lisää koneiden ja elektroniikan tuotantoa, mikä myös nopeuttaa mineraalivarantojen köyhtymistä. Uudis- ja korjausrakentaminen on korkeimmillaan Jatkuva kasvu ja Muutos -skenaarioissa. Massa- ja paperiteollisuuden volyymit ovat suurimpia Pysähdys- ja Säästö- skenaarioissa.” (s. 113)

Yhteenveto: 

Selvityksen ensisijainen tarkoitus oli selvittää Suomen ilmastopäästöjen kehitystä ja Suomelle sopivaa päästövähennystavoitetta. Taloudellisten mallinnusten avulla saatiin tulokseksi, että talouden kasvun jatkumiselle ei ole estettä ja tämä nostettiin keskeisenä tuloksena esiin selvityksen tiivistelmässä. Tämä puoli oli myös merkittävässä roolissa selvityksen uutisoinnissa.

Kuitenkin monet selvityksessä esiintuodut tiedot ovat tälle näkemykselle vastaisia. Erityisesti kasvun johtaminen uusiutumattomien luonnonvarojen lisääntyvään käyttöön on niin merkittävä asia, että se itsessään olisi tullut tuoda esiin kasvua vastaan puhuvana seikkana. Lisäksi se, että bioenergian osalta riski nähdään nimenomaisesti sen laskentatapojen muutoksissa on erittäin ongelmallista. Selvityksessä on siis tältä osin laskettu, kuinka Suomi saavuttaa päästövähennystavoitteet, ei kuinka se todellisuudessa vähentää päästöjä. Tätä ilmentää myös se, että kuluttajien kasvavan ostovoiman takia ulkomailla syntyviä päästöjä ei ole huomioitu. Nämä seikat huomioon ottaen selvityksen kasvumyönteisyys ja kasvumyönteinen julkituonti ei ole mielestäni perusteltua, vaan kasvu näyttäytyy päinvastoin ilmaston ja ympäristön kannalta ongelmallisena oletuksena.

Demokratian viimeinen mahdollisuus

Mitä sinulle korvaamatonta ilmastonmuutos uhkaa?

Palaan tähän kansalaisjärjestöjen ilmastovaalikampanjan kysymykseen jälleen näin ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä. Yksi niistä asioista nimittäin on demokratia.

Demokratia on sananakin sellainen, joka kaikuu pelkkää hyvää. Se on sivistyneen päätöksenteon itseisarvo, monet laskevat sen yhdeksi tärkeimpien arvojen joukkoon. 

Demokratia edustaa hyvää hallintoa, oikeudenmukaisuutta ja kansalaisten tasa-arvoa. Kaikki ovat yhdellä äänellään mukana ja politiikkojen on edistettävä yhteistä hyvää tai he menettävät valtansa. 

Demokratian tilanne maailmassa ei ole kuitenkaan niin hyvä, kuin se on aiemmin ollut. 13 vuotta demokratian tila on heikentynyt suuremmassa osassa maita kuin missä se on parantunut ja saman Freedom Housen raportin mukaan 39 % maailman ihmisistä elää vapaissa maissa. Vaikka demokratia on itseisarvo, se ei ole itsestäänselvyys. 

Demokratian on nyt puolustettava vahvasti paikkaansa. Aivan keskiössä tässä on ekologinen kriisi ja sen pysäyttäminen. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ovat ongelmia, joille ei ole laajuudessaan, kattavuudessaan eikä vakavuudessaan historiassa vertaista. Nyt aloitettu liha- lento- ja autokeskustelu todistaa siitä, kuinka länsimaisten ihmisten on luovuttava monesta saavutetusta edusta ja muutettava elämäänsä, jotta pääsemme jälleen luonnon kanssa tasapainotilaan. Esimerkiksi Korvaamaton -kampanjan esittämä keinovalikoima tulevalle hallitukselle osoittaa, mistä kaikesta on kysymys puolentoista asteen tavoitteen saavuttamiseksi. 

Olemme siis täysin uudenlaisessa tilanteessa eikä olekaan kaukaa haettua kysyä, kykeneekö demokratia selviytymään tällaisesta haasteesta. Ovatko kansalaiset valmiita äänestämään oman etunsa mukaisesti ja poliitikot toimimaan heti? Se selviää nyt. On aika osoittaa, että ymmärrämme mistä on kysymys ja ovat valmiita tekemään, mitä pitää. Ellemme onnistu, ei demokratian tilanne kiihtyvästi laajenevan puutteen, resurssisotien ja talouden romahtamisen tulevaisuudessa näytä tietenkään hyvältä.

Nämä ovat todella ilmastovaalit siksi, että nyt valittava on Suomessa viimeinen eduskunta, jolla on aikaa lopettaa nykyinen kurssimme kohti tuhoa ja kääntää se 1,5 -asteen polulle. Maailman päästöt ovat edelleen kasvussa. Meidän tulee nähdä käännös päästöjen vähenemiseen aivan tulevina vuosina – muuten alkaa olla monilla mittareilla liian myöhäistä pelastaa maailmaa ja sivilisaatiota tuholta.

Siksi päätän kliseisiin.

Nyt tai ei koskaan.

Äänestän. Äänestä.

Rohkeutta, Rinne

On jännä olo, kun tuntuu, että vaalilupaukset on petetty jo ennen vaaleja. Katsoin eilisen Ylen Antti Rinteen tentin saadakseni selvää siitä, mikä on SDP:n lihaverokanta. Ja sieltä se nyt selvästi tuli – ei lihaverolle. SDP:n kanta on Rinteen kertomana muuttunut heikompaan niin tässä asiassa kuin alunperin iloitsemassani näkemyksessä hakkuumääristä. Eikä SDP ole yksin – Sipilä kutsui vasta syksyllä kaikki puolueet pyöreän pöydän ääreen sopimaan vahvemmista ilmastotoimista, joilla ”Suomella on mahdollisuus nousta ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun suurvallaksi.” Nyt kuitenkin Helsingin Sanomien kyselyssä Suomen tavoitteiden tiukentamisesta olivat pyöreän pöydän joukosta livenneet keskusta itse ja kristillisdemokraatit, joiden mielestä Suomen nykyistä päästövähennystavoitetta ei ole syytä kiristää. 

En haluaisi epäillä Rinteen rehellisyyttä eilen, kun hän sanoi SDP:n tavoittelevan puolentoista asteen maailmaa. En epäile hänen aitoa huoltaan isoisänä ja kansalaisena, kun hän avasi puheenvuoronsa ilmastoteemalla. Uskon sen sijaan, että hänellä ei ole käsitystä siitä, kuinka merkittävistä toimista todella on kysymys puolentoista asteen politiikassa. Jos puolentoista asteen tavoitetta todella halutaan tavoitella, yhtään keinoa ei ole varaa jättää käyttämättä. Sen sijaan on luultavaa, että kristillisdemokraatit ja keskusta ovat mittakaavasta paremmin perillä ja alkavat siksi pakittaa aiemmin puhutusta ilmastotoimien kirittämisestä. Niin tai näin, tämä on täysin vastuutonta.

Nyt poliitikoilta vaaditaan ensinnäkin perehtyneisyyttä. Heidän on syvällisesti ymmärrettävä, kuinka äärimmäisestä ongelmasta on kysymys. Poliitikkojen on uskallettava pohtia kaikkia mahdollisia kehityskulkuja ja tunnustettava, että pahin mahdollinen skenaario on mahdollinen.

Tämän lisäksi poliitikkojen on oltava poikkeuksellisen rohkeita. Heidän on hahmotettava roolinsa vastuullisina murroksen ajassa, jossa pelissä on enemmän kuin koskaan ja jossa paljon menee uusiksi. Ei ole juuri sellaisia elämän osa-alueita, jotka eivät vaikuttaisi ilmastonmuutokseen eikä ainuttakaan sellaista, johon se ei vaikuttaisi. 

On muistettava, että kansalaiset aivan todella ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja haluavat toimia. On muistettava lakkoilevien nuorten painava vaatimus tulevaisuudesta. Jotta tarpeelliset, kiireelliset muutokset saadaan tehtyä, olisi lisäksi syytä julistaa seuraavan hallituskauden aluksi ilmastohätätila. Tämä antaisi legitimiteettiä suurille politiikkamuutoksille ja yhteishenkeä kansalle lisääntyvien vaikeuksien keskellä.

Tärkeä kulma on kuitenkin myös, että toistaiseksi meillä täällä on vielä kaikki ihan hyvin. Rauhan ja kylläisyyden keskellä ilmastotoimista on myös mahdollisuus innostua. Antero Vartialla oli mielestäni viisautta, kun hän Ylen jutussa totesi perustamastaan Kompensäätiöstä: ”Töitä on paljon, ja edessä on kallis projekti, jonka seurauksista ei ole varmuutta. Mutta samaan aikaan en ole koskaan iloinnut elämästä yhtä paljon kuin nyt. Olen sitä mieltä, että sosiaalisena eläimenä meihin on leivottu sisään se, että haluamme hyvää muille. Elän nyt ylivoimaisesti elämäni parasta aikaa.”

Siis rohkeutta, Rinne ja kaikki muut.