Kesäextra: avulla yli esteiden ja Saksaan

En ole päässyt kirjoittamaan pariin päivään heikon netin takia. Nyt siis päivitystä eiliseltä ja toissapäivältä!

Lähtiessäni Kööpenhaminasta meinasi tulla kiire asemalle, sillä hotellin hissi oli mennyt yön aikana rikki. Kävin äkkiä pyytämässä aulasta apua ja saimme kannettuna pakaasit, vaunut ja Piuksen alas. Reippaalla kävelyllä kööpenhaminalaisessa aamuruuhkassa saimme onneksi ajan kiinni. Alla video: suuri arvostus tanskalaista pyöräilykulttuuria kohtaan!

VID-20190627-WA0033

Asemalle päästyämme selvisi, että myös juna oli ilmeisesti rikki, sillä reitille Roedby Faergeen oli järjestetty korvaava bussikuljetus. Kääk. Bussi on vauvan kanssa paljon heikompi vaihtoehto kuin juna.

Suomessa olisin ottanut bussiin turvaistuimen, nyt valitsin paikan selkä menosuuntaan ja laitoin pojan kiinni kantoreppuun. Liikkumisen rajoituttua sain ottaa kaikki viihdytyskeinot käyttöön. Kävimme läpi lelun toisen perään ja joukon lastenlauluja. Pius nukahti onneksi myös toviksi, kun pidin käsivartta niskatyynynä.

Roedby Faerge on yksi mahdollinen vaihtopiste matkalla Hampuriin. Hauska sattuma: kohtasimme siellä jälleen tiistaina Kööpenhaminan junassa tapaamamme toisen äiti/poika -reissuparin (erotuksena meihin poika jo melkein aikuinen) joka oli pitkän keskustelun päätteeksi paljastunut olevan samalta paikkakunnaltakin! Lisäksi olimme tehneet saman virheen ja varanneet tälle asemalle reilusti vaihtoaikaa. Roedby Faerge ei kuitenkaan ole asema. Se on satamassa sijaitseva vaihtolaituri kaukana palveluista. Ja nyt meillä olisi aikaa viettää tuolla laiturilla kaksi tuntia. 

Uusi ystäväni onnistui kuitenkin puhumaan meidät sisään aiempaan junaan, vaikka paikkavarauksia ei oltukaan tehty. Mahduimme jopa istumaan ja saimme matkaseuraa vielä festareille matkaamassa olleesta brittimiehestä. Matkasta tuli oikein hauska!

Satamasta juna ajoi ensin lauttaan, jossa vietimme 40 minuuttia katsoen merta ja juoden viiden euron kahvia. Saksan puolella junaan palattuamme Pius nukkui koko kaksituntisen vaunuissa, sillä niillekin oli onneksi koottuna tilaa.

Hampurissa en ollut huomannut tarkistaa hotellin esteettömyyttä. Hissiä ei ollut ja ulko-ovellakin oli korkeat portaat. Vaunut oli nostettava avun kanssa sisään ja jätettävä aamiaishuoneeseen varastoon. Muutenkin esteettömyys ontui, kun lähdimme vielä nähtävyyskierrokselle Piuksen jumpattua lattialla tunnin verran. Lähdimme katsomaan Hampurin satamaa lähijunilla. Hissejä oli pääasemslla niukasti ja ne oli huonosti merkitty. Lisäksi yksi oli rikki eikä laiturilta päässyt muulla pois. Paitsi että pääsikin: eräs nainen lupasi näyttää miten ja työnsi Piuksen rullaportaisiin ja minut perään. Ylöspäin rullatessamme hän huusi vielä alhaalta ohjeeksi, että ylhäällä työnnät sitten vaan reippaasti kynnyksen yli! Näin tein ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Suomalainen vaunujen kanssa suurkaupungissa on varmasti kömpelö näky. Kukaan ei väistä ja väkijoukossa tarvitaan päättäväisyyttä ja hiukan kyynärpäätaktiikkaa päästä eteenpäin. Maanalaisessa mietin ihan tosissaan, että pääsenkö kymmenen ihmisen ohi ovesta pois. Kuljenko sitten pääteasemalle ja otan taksin? Miksi ajauduin perimmäiseen nurkkaan? Lopulta tilaa syntyi kuitenkin näppärästi. Paikalliset hallitsivat homman, vaikka minä en.

Hampurin satama on vaikuttava näky. Ihminen pystyy ihmeellisiin asioihin.

Palatessamme satamasta Pius oli loistotuulella. Hän alkoi nauraa muille metroa odottaville – käänteli vaan päätään ja hymyili ja käkätti joka suuntaan! Kaikki tulivat hyvälle tuulelle. On hauska kuljettaa tällaista iloa eteenpäin, matkallamme pitkin Eurooppaa.

Eilen taas oli leppoisa päivä, jona asiat sujuivat rauhallisessa tahdissa ja odotetusti. Junamme Muncheniin lähti vasta puoli kahdeltatoista, joten aamu oli rauhallinen. Laiturilla oli oppaita, joilta kysyin lastenrattaille sopivaa vaunua. Sellainen löytyi, perhevaunu. Rattaat sai jätettyä pystyyn, tilava hoitopöytä löytyi, ilmastointi toimi täydellisesti Euroopan helteissä ja kaikki oli siistiä. Juna tosin myöhästyi vajaan puoli tuntia, eli matka kesti lähes kuusi ja puoli tuntia.

Halusin istua niin, että näen vaunut, joten pyysin päästä kahden pukumiehen pöytäryhmään. Heillä oli valtavat kansiot jotain papereita, joita he yhdessä tutkiskelivat. Toin sitten vauvan mukaan bisnesneuvotteluihin. Pius istui pöydän ääreen selkä suorana, hymyili herroille ja paukutti pöytää että aloitetaan! Myöhemmin herrat lähtivät ja tilalle tuli muita vauvoja. Pius ja samanikäinen poika saivatkin hetkeksi seuraa toisistaan. Muuten matka meni nukkuessa, syödessä, pomppiessa ja lelujen kanssa. Välillä meinasi tulla kriisi, mutta kaikkeen keksittiin jotakin. Mietinkin, että perusasetelma ei lopulta eroa juurikaan siitä, millaista elämäämme kotona arjessakin on: kriisinhallintaa ja hetkessä eläimistä.

Olimme vasta kuuden jälkeen perillä, joten suurempia nähtävyyskiertueita emme kerenneet tekemään. Pius nukahti matkalla hotellille ja käytin tilaisuuden hyväkseni pysähtymällä syömään hauskannäköiseen ravintolaan. Hotellin lähellä oli onneksi komea Pyhän Paulin uusgoottilainen kirkko, jonne teimme iltalenkin kantorepun kanssa. Aivan hauska ilta, siis!

Tänään onkin sitten matkamme viimeinen päivä! Kirjoitan huomenna, miten se sujui 

😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.