Kirkosta mallia ja hiilineutraaliksi!

Viime kuussa saimme ilahduttavan uutisen: kirkko tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2030. Päästövähennykset muodostavat 80 % tavoitteesta, loput on tarkoitus kompensoida.

Kirkon suunnitelmat tavoitteeseen pääsemiseksi näyttävät hyvältä. Ensinnäkin kirkko haluaa tehdä kattavat statistiikat nykytilasta ja metsien hiilinielupotentiaalista laskeakseen tavoitteensa tarkasti ja arvioida tavoitteen etenemistä vuosittain. On lisäksi mielestäni aina vakuuttavaa, kun varsinaisen tavoitevuoden lisäksi on antaa myös konkreettisia välitavoitteita. Tällaisia ovat sähköauton latauspiste kaikissa tiekirkoissa 2021, öljylämmityksestä luopuminen seurakuntien kiinteistöissä 2025 mennessä sekä se, että jokaisella seurakunnalla on vuonna 2025 Kirkon ympäristödiplomi. Tavoitteen toteutumisen esteenä saattaa tosin olla se, että seurakunnat ovat päätöksenteossaan itsenäisiä – kirkkohallituksen päättämässä ilmastostrategiassa esitetty tavoite ei siis sido niitä. Toivon kuitenkin, että kirkko onnistuu olemaan asiassa yhtenäinen ja tuki sekä neuvonta saa seurakunnat innostumaan yhteiseen, tyylikkääseen tavoitteeseen. 

Kirkkoa voi toimijana ehkä parhaiten tässä verrata kaupunkeihin, joista esimerkiksi Turku tavoittelee hiilineutraaliutta 2029, Helsinki 2035, Oulu 2040 ja Jyväskylä 2050. Valtio on jo eri tason toimija, mutta kunnianhimoa voi silti vertailla: Suomella ei ole kansallista hiilineutraaliustavoitetta. Ilmastolaissa on määritelty, että päästöjä vähennetään vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990-tasosta 80 %, mutta hiilineutraaliudesta ei puhuta mitään. 

Nyt on hyvä hetki asettaa Suomelle hiilineutraaliustavoite heti tulevan eduskuntakauden aluksi ja muutenkin kiristää ilmastotavoitteiden tasoa huomattavasti nykyisestä Pariisin ilmastosopimuksen raportointia varten, joka alkaa 2020. 

Hiilineutraalius on tapa konkretisoida ilmastotavoitteita. Se ei kuitenkaan ole mittarina täydellinen. Hiilineutraaliudelle ei ole virallista laskentatapaa. Jos neutraaliuden saavuttamiseksi osa päästöistä kompensoidaan, ollaan kirjavien kompensointikäytäntöjen tiellä, eikä ilmastohyöty välttämättä ole todellinen. Lisäksi ongelmaksi muodostuu, mitkä päästöt lasketaan minkäkin instanssin alle – miltä osin kirkko on vastuussa työntekijöidensä liikkumisesta töihin? Miltä osin kaupungit ja valtio ovat vastuussa kansalaistensa kulutuksesta? 

Valtion kohdalla ei riitäkään hiilineutraaliustavoite, ainakaan mikäli se ei ota kansalaisten kulutuksesta aiheutuvia päästöjä huomioon. On laskettava, että yksittäisen suomalaisen hiilijalanjälki on maapallon kannalta kestävä. Tähän valtiolla on esimerkiksi verotuksen muodossa valtaa vaikuttaa toisella tapaa kuin vaikkapa kunnilla ja seurakunnilla. 

Hiilineutraalius on lisäksi Suomelle lopulliseksi tavoitteeksi liian helppo. Olemme valtavan suuri, metsäinen maa, jossa asuu vain vähän ihmisiä. Meidän ei tule saada kompensoida suuria päästöjä vain suurilla metsillä. Suomen metsät kuuluvat pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen, joka muodostaa Siperian metsien kanssa kokonaisuuden. Samalla tavalla kuin Brasilian sademetsistä puhutaan maailman keuhkoina, ei Brasilian keuhkoina, on rehellisesti käsiteltävä myös Suomen metsiä. Tästä johtuen Suomen tulee tavoitella hiilinettonegatiivisuutta. 

Tärkeintä on, että kansallisella tasolla sitoudutaan niihin tavoitteisiin, joilla ilmastonmuutos saadaan hillittyä 1,5 -asteeseen. Jotta tätä voidaan vertailla, tarvitaan kuitenkin asiantuntemusta ja selvitystyötä. Hiilineutraaliustavoitteet auttavat tiettyyn pisteeseen saakka kunnianhimon vertailussa helpommin. Tässä siis eri puolueiden hiilineutraaliustavoitteet: 

Vasemmistoliitto: hiilinegatiivinen 2030 -luvun alussa

Vihreät: 2030

RKP: 2035

SDP: 2035

Keskusta: 2045

Kokoomus: ainakin ennen vuotta 2050, mutta milloin?

Kristillisdemokraatit: –

Perussuomalaiset: – 

Siniset: –

Suomen ilmastopaneeli: viimeistään 2035

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.