Monimuotoisuustavoitetta siirrettiin kymmenellä vuodella kuin huomaamatta

Tavoite ei ole sama asia kuin toteutus. Se on toteutuksen edellytys, mutta ei itsessään riittävä. Asetettua tavoitetta kohti on määrätietoisesti edettävä. Tätä ei saa pitää itsestäänselvyytenä, sillä sitä se ei ole. Tuore esimerkki epäonnistumisesta on Suomen tavoite pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen vuoteen 2020 mennessä.

”Vuoteen 2020 mennessä Suomen luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on pysäytetty.” Näin lausutaan vuonna 2013 luodussa Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön toimintaohjelmassa. Satasivuisessa ohjelmassa käsittellään kattavasti eri luontotyyppejä ja luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavia tekijöitä ja arvioidaan tarvittavia toimenpiteitä. Tavoitteenasettelu perustui Kataisen hallituksen edellisenä vuonna hyväksymään strategiaan. Nyt vuonna 2019 on kuitenkin tunnustettu, että tavoitteeseen ei päästä.

Minua kiusaa tapa jolla vanha tavoite korvattiin uudella. Nykyiseen hallitusohjelmaan on kirjattu ”Pysäytetään luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen Suomessa” ilman aikarajaa. Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen toi kuitenkin aikarajan esiin ainakin viime kuussa Maaseudun tulevaisuuden kolumnissa: ” – -monimuotoisuuden heikkeneminen pysäytetään Suomessa vuoteen 2030 mennessä.” Täysin samaa tavoitetta on nyt siis siirretty kymmenellä vuodella eteenpäin. Miksi? Jos alkuperäinen tavoite kerran oli jo ensi vuonna ja sen eteen ollaan tehty töitä, niin kuvittelisi, että lisäaikaa ei tarvittaisi näin ruhtinaallisesti. Nythän kunnianhimon taso on laskenut lähtötilanteestakin – vuonna 2012 vuoteen 2020 ei ollut aikaa kymmentä vuotta.

Kysymys ei tietysti ole yksinkertaisista asioista. Luonnon monimuotoisuuden suojelu vaatii moninaisia toimia ja panostuksia. Lopulta kysymys on kuitenkin tahtotilasta ja priorisoinnista. Ylen haastatteleman ekologian professori Janne Kotiaho peräänkuuluttaa erityisesti kunnollista rahoitusta. Muuten tavoite karkaa hänen mukaansa jälleen käsistä: ”[hallitus]ohjelman mittakaava ei ole riittävä, jotta ensi vuonna saavutettavaksi sovitut kansainväliset monimuotoisuustavoitteet voidaan saavuttaa vuoteen 2030, 2040 tai 2050 mennessä.”

Kotiaho haluaisi parlamentaarisen komitean huolehtimaan monimuotoisuustavoitteiden saavuttamisesta, jotta työ jatkuisi pitkäjänteisesti myös hallitusten vaihtuessa. Tämä on varmasti hyvä ajatus. Lisäksi on mielestäni tärkeää korostaa nykyisen hallituksen vastuuta sen asettamien tavoitteiden saavuttamisessa. 10 ja 15 vuoden aikajänteiden lisäksi tarvitaan konkreettisia lupauksia siitä, mitä hallitus tekee luonnon monimuotoisuuden ja hiilineutraaliuden eteen omalla kaudellaan vuoteen 2023 mennessä. Kansalaisyhteiskunta ei siis saa tuudittautua siihen, että tärkeät uudistukset on luvattu reippaalla aikataululla. Tavoitteita tulee seurata valppaana ja edellyttää tehokkuutta ja konkretiaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.