Ilmastonmuutos voi olla lapsuuden loppu

Vuoden vaihtuminen on aina otollista aikaa muutoksille, joskus suurillekin. Vanhempainvapaani vaihtui työelämään, kun aloitin viime viikolla Planin vapaaehtoistoiminnan ja kouluyhteistyön koordinaattorina.

Olen lukenut viime päivinä paljon erilaisia materiaaleja Planin toiminnasta. Yksi niistä on ”Ilmastonmuutos uhkaa tyttöjen oikeuksia” -julkaisu viime vuodelta. Se on painavaa asiaa. Ilmastonmuutoksen eteneminen uhkaa vesittää vuosikymmenten työllä saavutettuja kestävän kehityksen tuloksia. Se heikentää ruokaturvaa ja nälkäisten määrä on jälleen kääntynyt nousuun. Luonnonkatastrofien määrä on moninkertaistunut muutamassa kymmenessä vuodessa. Vaikutus lapsiin ja erityisesti tyttöihin on usein karu. Kun elämä ympärillä alkaa käydä mahdottomaksi, ei lapsuudelle jää sijaa. Esimerkiksi Mosambikissa kuivuus on ajanut perheitä surullisiin ratkaisuihin. Koulupoissaolot ovat lisääntyneet vedenhakumatkan pidennyttyä kuusituntiseksi ja lapsiavioliittojen määrän on arvioitu lisääntyvän merkittävästi maan kuivuudesta kärsivillä alueilla.

Tiedämme, että ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat kovimmat kehitysmaissa, joissa ei ole samanlaista varautumisen mahdollisuutta kuin rikkaissa maissa on. Mutta sitä en tiennyt ennen, että vielä 90 % luonnonkatastrofeistakin tapahtuu kehitysmaissa. Tämä on häkellyttävän väärin. Plan vaatii Suomea lisäämään ilmastorahoitusta nykyisestä ja kohdistamaan sitä kehitysmaiden sopeutumistoimien tukemiseen, sillä tämä on juuri se rahoitusmuoto joka auttaa heikoimmassa asemassa olevia selviytymään ilmastokriiseistä. Lisäksi Plan, kuten muutkin Suomen kehitysjärjestöt, vaatii edelleen samaa kuin aina ennenkin: kehitysmäärärahat on viimein nostettava 0,7 %:iin. Lisäksi ilmastorahoitus on lisättävä tähän päälle. Elämme yhteisen kriisin aikaa ja meidän on kyettävä toimimaan globaalisti niin, että pidämme kaikista huolta. Lapsilla on oikeus elää elämää, jossa heillä on ruokaa syödäkseen, koulu käytävänä, turvallinen olo ja tulevaisuus. Mikä olisi tärkeämpää, enemmän rahoituksen arvoista?

Olen niin iloinen, että saan nyt alkaa tehdä työtä järjestössä, joka ottaa ilmastonmuutoksen vakavasti ja jolle kestävä kehitys on kaikki kaikessa. Jos haluat tulla myös mukaan Planin toimintaan, ole ilman muuta yhteydessä. Vapaaehtoistoimia on monenlaisia ja kerron mielelläni lisää.

Aseissa palaa hiiltä ja rahaa

Olisi vaikka mitä mistä kirjoittaa. EU:n Green Deal -kehitys, COP25 epäonnistuminen, Suomen kokonaispäästöjen hälyttävä kasvu ja tänään vielä Finnpulpin jättimäisen sellutehdashankkeen kaatuminen! Kirjoitan kuitenkin tällä kertaa aseteollisuudesta. Osallistuin viime viikolla Brysselissä konferenssiin, jossa käsiteltiin ydinase- ja asevalvonnan ajankohtaisia kysymyksiä. Tilaisuudessa vallitsi huoli pitkään voimassa olleiden kansainvälisten sopimusten tulevaisuudesta Yhdysvaltojen ja Venäjän nokitellessa ja Kiinan edustajan todetessa, että heillä on ydinaseita juuri oikea määrä eikä mitään tarvetta lähteä keskustelemaan niiden vähentämisestä. Samalla uhkaa aiheuttavat uudet asejärjestelmät, esimerkiksi ulkoavaruuteen leviävä asevarustelu. Mielenkiintoista todella, mutta ei erityisen mieltä huojentavaa. 

Konferenssissa oli esillä myös ilmasto, lähinnä tosin tilaisuusteknisenä kysymyksenä. Suurin osa tulijoista kun lensi seminaariin ja tämä mietitytti järjestävän tahon puheenjohtajaa Sibylle Baueria loppupuheenvuorossa. Hän pohti, että syntyneet päästöt kuitenkin hyvittyvät siinä, että osallistujat kykenevät konferenssista inspiroituneina estämään asevarustelusta syntyviä päästöjä.

Kyseessä oli toki lähteetön heitto mielten huojennukseksi, mutta itse asiassa kyse on oikeasti erittäin merkittävästä asiasta. Alia Dannenberg on journalistisella otteella laskeskellut, että armeijoiden päästöt olisivat noin 10 prosenttia maailman päästöistä ilman sotimisen aiheuttamia päästöjä. Tässä toisessa löyhässä arviossa on päästy erittäin epävarmaan viiteen prosenttiin. Tarkka laskeminen on ilmeisen vaikeaa. Kesällä ilmestyneessä Brownin yliopiston tutkimuksessa yritettiin arvioida Yhdysvaltain armeijan päästöt niin huolellisesti kuin  puolustusministeriön puutteellisella statistiikalla on mahdollista. Arvion mukaan päästöt olivat vuonna 2017 59 miljoonaa tonnia, mikä on hiukan enemmän kuin esimerkiksi koko Suomen vuotuiset päästöt. Suomessa taas on vuonna laskettu tarkkaan koko puolustushallinnon päästöt: 382 000 tonnia vuonna 2006. Suurin osa niistä syntyi kiinteistöjen lämmityksestä ja polttoaineen kulutuksesta erityisesti ilmavoimissa. Määrä vastasi puolta prosenttia Suomen päästöistä samana vuonna. 

Armeijoiden merkittävien päästöjen lisäksi toinen jopa olennaisempi näkökulma on raha. Asejärjestelmät ovat valtavan kalliita. Rauhantutkimuskeskus SIPRI on laskenut, että maailmanlaajuisesta BKT:sta 2,3 % meni puolustusmenoihin. Vastaavasti ilmastorahoituksen määrä vuonna 2018 oli 546 miljardia, ja globaalin BKT:n ollessa 86 000 miljardia, on tämä suhdeluku siis laskuni mukaan 0,63 %. IPCC:n 1,5 -asteen raportin mukaan globaaleihin energiajärjestelmiin tulisi sijoittaa 2,5 % vuotuisesta BKT:sta vuoteen 2035 saakka. 

Nyt on tärkeää nopeasti ymmärtää, että ilmastonmuutos ei ole uhka muiden joukossa. Se ei edes ole uhka siinä mielessä, että sen riski tapahtua olisi tietyn kokoinen: sen tiedetään varmasti tapahtuvan, ellei mitään tehdä. Varaudumme siis suuremmilla summalla uhkiin, jotka eivät välttämättä realisoidu kuin siihen, joka realisoituu takuuvarmasti ellei sitä estetä. Suomessa tärkeintä olisi todella pohtia uudelleen hävittäjähankintoja. Miljardeille olisi nyt käyttöä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

Kiitos lukijoille kuluneesta vuodesta. Palaan tammikuussa uuden vuosikymmenen toivottavasti uudistuksellisissa tunnelmissa. Sitä ennen, rauhallista joulua!

Ilmastopakolaisuus pitää palauttaa Suomen lakiin

1,5 -asteen tavoitteen kohdalla on tärkeää muistaa, että vaikka se on paljon parempi kuin kaksi astetta, sekään ei ole hyvä. Sään ääri-ilmiöt lisääntyvät, ruoantuotanto vaikeutuu ja lajeja kuolee sukupuuttoon. Vaikutukset osuvat erityisesti maailman köyhimpiin ihmisiin.

Olin mukana järjestämässä ruokaturvateemaista seminaaria toissa viikolla Jyväskylässä. Puhujavieraanamme oli muun muassa Kaisa Karttunen, ruokaturvaa tutkinut maatalous- ja metsätieteiden tohtori. Hän puhui maailman kroonisesta nälästä. Yli 800 miljoonaa ihmistä ei saa tarpeeksi energiaa ruoastaan ja 2 miljardia ei saa ruoasta tarpeeksi ravintoaineita.

Lisäksi kuivuuden tai konfliktien vuoksi akuutista nälänhädästä kärsii yli 120 miljoonaa ihmistä. Nälkäisten määrä on viimeisessä mittauksessa kasvanut – siitä huolimatta, että YK:n Agenda2030 -tavoitteena on nälän poistaminen maailmasta.

On selvää, että ilmastonmuutos ei tule auttamaan tämän YK:n tavoitteen saavuttamisessa. Kuivuus, kuumuus ja äärisäät tulevat heikentämään ruoantuotannon ennustettavuutta. Lisäksi ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat vahvimmin sellaisille alueille, joilla nälästä kärsitään jo valmiiksi. 

Ruokaturvassa on kyse muustakin kuin ruoan määrästä. Merkittävää on myös onko ruokaan varaa, onko se turvallista ja riittävää ja onko sen saatavuus turvattu. Ilmastonmuutoksen vaikutukset heijastelevat kuitenkin koko ruokajärjestelmään.

On tärkeää, että kehitysmaita autetaan ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ilmastorahoituksella. Kehittyneet maat ovat luvanneet kasvattaa ilmastorahoituksen 100 miljardiin dollariin vuodessa vuoteen 2020 mennessä. Puolan joulukuisessa ilmastokokouksessa pitäisi tulla lisää tietoa siitä, kuinka tähän aiotaan päästä.

Hyvä uutinen on, että Suomen ilmastorahoitus kohosi hallituksen lisätalousarvioesityksessä 4,5 miljoonaa euroa toissapäivänä. Kokonaisuudessaan tilanne on kuitenkin se, että ilmastotoimiin kehitysyhteistyöstä arvioitu summa on tämän lisäyksen kanssa 184,5 miljoonaa, kun se vielä vuonna 2015 oli 245 miljoonaa. Nyt luvatun lisäyksen kanssakin tämän hallituskauden kokonaistulokseksi siis jää 60 miljoonan leikkaus ilmastorahoitukseen. Mikä vielä pahempaa, rahoitus on jo alunperinkin ollut väärässä paikassa. Suomi on sitoutunut antamaan ilmastonmuutoksen estämiseksi uutta ja lisäistä rahoitusta, eli ilmastotoimia ei edes pitäisi rahoittaa kehitysyhteistyöbudjetista. Käsittelin sitä, että Suomi antaa päästökauppadirektiivissä ilmastotoimiin sovitut päästökauppatulonsa saastuttavalle teollisuudelle jo aiemmassa blogissani.

Vaikka ilmastorahoituksen kautta kykenisimmekin auttamaan tilanteen hallinnassa, kuivuus, kuumuus ja tuhot tulevat aiheuttamaan ilmastopakolaisuutta. Tällöin on tärkeää muistaa se, että ilmiöllä ei ole tällä hetkellä mitään tunnustusta suomalaisessa lainsäädännössä. Turvapaikkajärjestelmämme ei vuoden 2015 pakolais”kriisin” aikana tehtyjen tiukennusten jälkeen tunne juuri muuta perustetta turvapaikalle kuin henkilöön liittyvän vainon, YK:n asiaa koskevien sopimusten perustan. Laista poistettiin 2016 mahdollisuus humanitaariseen suojeluun, jonka mukaan turvan olisi voinut saada esimerkiksi juuri ympäristökatastrofin vuoksi. Pidän tällaista kehitystä erittäin huolestuttavana. On kestämätöntä, että suojelua ilmastonmuutoksen tuhoilta ei voisi saada pakolaisena vain sen tähden, että ilmaston ei voi katsoa YK:n pakolaissopimuksen kriteerien mukaan kohdistavan ihmiseen henkilökohtaista uhkaa ja vainoa. EU on sulkemassa rajojaan turvaa hakevilta yhä tiukemmin, kun ilmastonmuutoksen vaikutukset iskevät rajuimmin alueemme ulkopuolelle.

Meidän on mahdollista tehdä paremmin: kasvattaa ilmastorahoituksen osuutta, tehdä siitä aidosti lisäyksellistä, palauttaa päästökauppatulot oikeaan kohteeseensa ja palauttaa humanitaarinen suojelu lakiin. Myös näitä tulee muistaa vaatia puolueilta tulevissa ilmastovaaleissa.