Tarvitsemme lentoveron

Lentäminen on massiivisessa kasvussa. Matkustajamäärien arvioidaan kaksinkertaistuvan kahdessakymmenessä vuodessa, ellei asialle tehdä mitään. SYKE on julkaissut vuoden alussa selvityksen keinoista lentämisen päästöjen vähentämiseksi. Selvityksestä todetaan suoraan, että tekninen kehitys ei tässä yhtälössä riitä: lentämisen määrää on saatava pienennettyä muun muassa verotuksen avulla.

En lennä, mutta matkustan silti. Reilasimme poikani kanssa kesällä Italiaan, joulukuussa junailen Brysseliin asevientiseminaariin ja parhaillaan istun junassa matkalla pidennetyn viikonlopun viettoon Pietariin. Lentämisen vaihtoehtoja pohtiville voin siis kertoa, että niitä on. Sen sijaan on kohtuullista kertoa myös, että ne ovat pääsääntöisesti lentämistä kalliimpia. Tätä ei auta, että lentämistä ei veroteta. Kansainväliset lennot on vapautettu sekä polttoaineverosta että arvonlisäverosta. Saastuttavin matkustusmuoto pelaa siis ihan omilla säännöillään – miten junamatkailu voisi tulla kilpailukykyiseksi vaihtoehdoksi tällaisessa asetelmassa? 

Lentovero -kansalaisaloite on allekirjoitettavissa ensi viikon sunnuntaihin saakka. Tällä hetkellä sen on allekirjoittanut vajaa 20 000 ihmistä tarvittavasta 50 000:sta. Matkaa siis vielä on ja jännäksi menee. Mielestäni olisi kuitenkin kohtuullista saada tämä aloite läpi. Jos kerran pyydämme päättäjiltä poikkeuksellista rohkeutta poikkeuksellisiin toimiin, niin tärkeä tuen osoitus olisi onnistua tällainen aloite luovuttamaan. 

Pyydänkin: tee voitavasi aloitteen eteen. Asia on symboliselta arvoltaan kenties vielä sisältöäänkin merkittävämpi.

Kesäextra: olemme perillä

Pääsimme eilen perille tasan 11 tunnin matkapäivän jälkeen, kun vanhempani tulivat hakemaan meidät Anconan asemalta. Aika puristus, mutta olisi tuntunut hölmöltä jäädä parin tunnin matka-ajan päähän Bolognaan, mitä ensin mietin. Jaksoin hyvin sen tiedon voimalla, että loppu häämöttää. En tiedä millä voimalla Pius jaksoi, mutta oli niin reipas loppuun asti, että äidille tuli tippa linssiin. Miten hieno reissukaveri.

Tämä pullo oli kestosuosikki.

Reitti Münchenistä Bolognaan oli kaunis Baijerin ja Tirolin vuoristomaisemissa. Laaksoja, rotkoja, lumihuippuja ja viiniköynnöspeltoja. Rata kulki Itävallan läpi, eli sielläkin tuli nyt käytyä. Matka oli lähes seitsentuntinen, sillä pysähdyimme lukuisilla asemilla. Paikkavarausta oli myös noudatettava ja vaunut laitettiin erilliseen matkatavaraosastoon säilöön. Pius kuitenkin viihtyi pääasiassa varsin hyvin. Kävimme syömässä ja kahvilla tyylikkäässä valkoisten pöytäliinojen ravintolavaunussa, jossa oli edulliset hinnat, hyvät vegevaihtoehdot ja ystävällinen palvelu. Istumapaikallamme saimme heikkoina hetkinä apua erittäin ystävällisistä kanssamatkustajista. Veronan oopperajuhlille matkalla ollut venäläisturisti soitti Piukselle taikahuilua ja näytti hauskoja kissavideoita.

Loppumatka taittui paikallisjunalla. Vaunuja ei saanut mihinkään – alkuruuhkan seisoin niiden vierellä junan eteisessä ja loppumatkaksi istuimme niin, että vahdin niitä sivusilmällä. Ilmastointi paahtoi täysillä, mutta ulkolämpötilan pysyessä illallakin yli 30-asteessa tuli junan sisälläkin kuuma. Viilentelin poikaa puhaltamalla milloin minnekin. Siitä tuli hauska leikkikin joksikin aikaa.

Tuntui ihanalta päästä perille. Vanhemmat tulivat laiturille saakka vastaan, meitä oli odotettu. Me teimme sen, reilasimme halki Euroopan! Nukahdimme illalla molemmat hyvin, mutta sellaista ”nyt se on vihdoin ohi” -väsymystä ei tullut. Matka oli pitkä, mutta se sujui hyvin. Jos ”perillä” olisi ollut kauempana, olisimme päässeet sinnekin. Pius selvästi tottui reissaamiseen viidessä päivässä ja itse huomasin saavuttaneeni poikkeuksellisen rauhantunteen. Matkustaessa tekemistä on rajallisesti ja erityisesti netti toimii huonosti. Aiemmilla reissuilla se on saanut minut ja mieheni pelaamaan tunnista toiseen ”arvaa kuka” -peliä, lukemaan kirjoja (Siperian-junassa sain jopa luettua pakollisen ruotsinkielisen kurssikirjan joka oli odottanut vuoden päivät aikaansa) ja lyömään korttia niin kauan, että ajatustyötä ei enää vaadita. Tällä matkalla taas ajanvietettä oli leikkiminen, pomppiminen, jutteleminen ja syöminen. Sain keskittyä niihin täysillä ilman, että koko ajan olisi jokin ”oikea homma” odottamassa.

Väitän, että tällainen tylsistyminen on avain zen-tilaan, hyvään lomamoodiin. Matkustaminen on sinänsä varsin yksinkertaista hommaa. Varmistetaan, että noustiin oikeaan junaan ja sitten vain istutaan ja viihdytään kaikessa rauhassa.

Niille, joille olen kertonut tästä reissusta ja blogista, olen luvannut olla rehellinen. Jos reissaaminen vauvan kanssa ei toimisi, sanoisin sen suoraan. Niin ei kuitenkaan tarvitse sanoa. Olen aivan hyvillä mielin lähdössä myös takaisinpäin vajaan kuukauden kuluttua. Perilläolo on kuitenkin tärkeä osa tätä reissua. Sitä, että vain lähtisin reilikortilla kiertämään, en luultavasti vauvan kanssa tekisi. Olisiko tilanne eri, jos saisimme aikuisen ystävän mukaan reissuun? Ehkä.

Meidänhän piti alunperin lähteä perheenä niin, että mieheni olisi tullut samaa matkaa. Töiden takia hän kuitenkin pääsi lähtemään vasta torstaina. Ikävä kuitenkin jo on, ja yksin matkatessaan hän voi kiitää perille pikavauhtia – käymme hakemassa hänet samaiselta asemalta jo tänä iltana! Kova suoritus sisältää kaksi yöbussia Baltian ja Puolaan halki, mutta maksoi kuulemma kokonaisuudessaan vain 150€. Maata pitkin pääsee siis tarvittaessa matkustamaan sekä nopeasti että edullisesti niin halutessaan.

Vaihtoehdot lentämiselle ovat siis moninaiset – ja vauvan kanssa junalla lähteminen on niistä yksi! Jos päätät lähteä matkaan, niin vastaan mielelläni myöhemminkin kysymyksiin. Voin myös antaa kapeiden lelujen matkasarjan kiertoon jollekin halukkaalle.

On siis aika päättää kesäextra – Katastblogi palaa poliittisten aiheiden pariin, kun palaamme Suomeen. Kiitos, kun seurasitte matkaamme!

Kesäextra: avulla yli esteiden ja Saksaan

En ole päässyt kirjoittamaan pariin päivään heikon netin takia. Nyt siis päivitystä eiliseltä ja toissapäivältä!

Lähtiessäni Kööpenhaminasta meinasi tulla kiire asemalle, sillä hotellin hissi oli mennyt yön aikana rikki. Kävin äkkiä pyytämässä aulasta apua ja saimme kannettuna pakaasit, vaunut ja Piuksen alas. Reippaalla kävelyllä kööpenhaminalaisessa aamuruuhkassa saimme onneksi ajan kiinni. Alla video: suuri arvostus tanskalaista pyöräilykulttuuria kohtaan!

VID-20190627-WA0033

Asemalle päästyämme selvisi, että myös juna oli ilmeisesti rikki, sillä reitille Roedby Faergeen oli järjestetty korvaava bussikuljetus. Kääk. Bussi on vauvan kanssa paljon heikompi vaihtoehto kuin juna.

Suomessa olisin ottanut bussiin turvaistuimen, nyt valitsin paikan selkä menosuuntaan ja laitoin pojan kiinni kantoreppuun. Liikkumisen rajoituttua sain ottaa kaikki viihdytyskeinot käyttöön. Kävimme läpi lelun toisen perään ja joukon lastenlauluja. Pius nukahti onneksi myös toviksi, kun pidin käsivartta niskatyynynä.

Roedby Faerge on yksi mahdollinen vaihtopiste matkalla Hampuriin. Hauska sattuma: kohtasimme siellä jälleen tiistaina Kööpenhaminan junassa tapaamamme toisen äiti/poika -reissuparin (erotuksena meihin poika jo melkein aikuinen) joka oli pitkän keskustelun päätteeksi paljastunut olevan samalta paikkakunnaltakin! Lisäksi olimme tehneet saman virheen ja varanneet tälle asemalle reilusti vaihtoaikaa. Roedby Faerge ei kuitenkaan ole asema. Se on satamassa sijaitseva vaihtolaituri kaukana palveluista. Ja nyt meillä olisi aikaa viettää tuolla laiturilla kaksi tuntia. 

Uusi ystäväni onnistui kuitenkin puhumaan meidät sisään aiempaan junaan, vaikka paikkavarauksia ei oltukaan tehty. Mahduimme jopa istumaan ja saimme matkaseuraa vielä festareille matkaamassa olleesta brittimiehestä. Matkasta tuli oikein hauska!

Satamasta juna ajoi ensin lauttaan, jossa vietimme 40 minuuttia katsoen merta ja juoden viiden euron kahvia. Saksan puolella junaan palattuamme Pius nukkui koko kaksituntisen vaunuissa, sillä niillekin oli onneksi koottuna tilaa.

Hampurissa en ollut huomannut tarkistaa hotellin esteettömyyttä. Hissiä ei ollut ja ulko-ovellakin oli korkeat portaat. Vaunut oli nostettava avun kanssa sisään ja jätettävä aamiaishuoneeseen varastoon. Muutenkin esteettömyys ontui, kun lähdimme vielä nähtävyyskierrokselle Piuksen jumpattua lattialla tunnin verran. Lähdimme katsomaan Hampurin satamaa lähijunilla. Hissejä oli pääasemslla niukasti ja ne oli huonosti merkitty. Lisäksi yksi oli rikki eikä laiturilta päässyt muulla pois. Paitsi että pääsikin: eräs nainen lupasi näyttää miten ja työnsi Piuksen rullaportaisiin ja minut perään. Ylöspäin rullatessamme hän huusi vielä alhaalta ohjeeksi, että ylhäällä työnnät sitten vaan reippaasti kynnyksen yli! Näin tein ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Suomalainen vaunujen kanssa suurkaupungissa on varmasti kömpelö näky. Kukaan ei väistä ja väkijoukossa tarvitaan päättäväisyyttä ja hiukan kyynärpäätaktiikkaa päästä eteenpäin. Maanalaisessa mietin ihan tosissaan, että pääsenkö kymmenen ihmisen ohi ovesta pois. Kuljenko sitten pääteasemalle ja otan taksin? Miksi ajauduin perimmäiseen nurkkaan? Lopulta tilaa syntyi kuitenkin näppärästi. Paikalliset hallitsivat homman, vaikka minä en.

Hampurin satama on vaikuttava näky. Ihminen pystyy ihmeellisiin asioihin.

Palatessamme satamasta Pius oli loistotuulella. Hän alkoi nauraa muille metroa odottaville – käänteli vaan päätään ja hymyili ja käkätti joka suuntaan! Kaikki tulivat hyvälle tuulelle. On hauska kuljettaa tällaista iloa eteenpäin, matkallamme pitkin Eurooppaa.

Eilen taas oli leppoisa päivä, jona asiat sujuivat rauhallisessa tahdissa ja odotetusti. Junamme Muncheniin lähti vasta puoli kahdeltatoista, joten aamu oli rauhallinen. Laiturilla oli oppaita, joilta kysyin lastenrattaille sopivaa vaunua. Sellainen löytyi, perhevaunu. Rattaat sai jätettyä pystyyn, tilava hoitopöytä löytyi, ilmastointi toimi täydellisesti Euroopan helteissä ja kaikki oli siistiä. Juna tosin myöhästyi vajaan puoli tuntia, eli matka kesti lähes kuusi ja puoli tuntia.

Halusin istua niin, että näen vaunut, joten pyysin päästä kahden pukumiehen pöytäryhmään. Heillä oli valtavat kansiot jotain papereita, joita he yhdessä tutkiskelivat. Toin sitten vauvan mukaan bisnesneuvotteluihin. Pius istui pöydän ääreen selkä suorana, hymyili herroille ja paukutti pöytää että aloitetaan! Myöhemmin herrat lähtivät ja tilalle tuli muita vauvoja. Pius ja samanikäinen poika saivatkin hetkeksi seuraa toisistaan. Muuten matka meni nukkuessa, syödessä, pomppiessa ja lelujen kanssa. Välillä meinasi tulla kriisi, mutta kaikkeen keksittiin jotakin. Mietinkin, että perusasetelma ei lopulta eroa juurikaan siitä, millaista elämäämme kotona arjessakin on: kriisinhallintaa ja hetkessä eläimistä.

Olimme vasta kuuden jälkeen perillä, joten suurempia nähtävyyskiertueita emme kerenneet tekemään. Pius nukahti matkalla hotellille ja käytin tilaisuuden hyväkseni pysähtymällä syömään hauskannäköiseen ravintolaan. Hotellin lähellä oli onneksi komea Pyhän Paulin uusgoottilainen kirkko, jonne teimme iltalenkin kantorepun kanssa. Aivan hauska ilta, siis!

Tänään onkin sitten matkamme viimeinen päivä! Kirjoitan huomenna, miten se sujui 

😊

Kesäextra: toinen matkapäivä Kööpenhaminaan

Ensimmäinen asia, jonka olisin halunnut laivassa tehdä, olisi ollut käydä hakemassa vauvansänky infosta. Ensimmäinen asia, jonka Pius-poika halusi tehdä, oli imeskellä pakkauksista löytynyttä Prisman muovikassia. Ei siinä mitää, ei ole kiire. Pitää vaan hyväksyä jo varhaisessa vaiheessa, että tämän ikäiselle lapselle on ihan sama, mikä maa ja mikä valuutta: Piuksen suosikkeja tältä päivältä olivat Tukholman metron hissi ja ehdottomasti perille pääsy Kööpenhaminaan hotelliin, jossa hän nauroi ilosta päästessään vaippasilteen huoneen kokolattiamatolle.

Laivamatka oli aika no-brainer. Saimme pyytämällä vauvasängyn, joka tuotiin hyttiin valmiiksi pedattuna. Kävimme buffetissa ja osallistuimme tietovisaan. Pius simahti kuin saunakynttilä (heräsi tosin pari kertaa yöllä, ehkä uuden sängyn erilaisiin ääniin) ja minä luin kaikki kolme matkalukemiseksi varaamaani lehteä jo ensimmäisenä iltana.

Tänään tulimme suoralla bussilla satamasta City Terminalen – bussiasemalle, josta jatkoimme yhden pysäkinvälin maanalaisella lähijunalla Stockholm Södralle ja siitä nousimme vartin yli kahdentoista Kööpenhaminaan vievään junaan. Olisin varmaan saanut tajutessani käyttää reilikorttia Tukholman sisälläkin, kun kyseessä ei periaatteessa ollut metro. Reilikorttini on muuten minulle juuri sopiva uutuus, jolla saa matkustaa 10 päivää kahden kuukauden sisällä. Se maksoi alle 28-vuotiaalle 308 euroa ja varauksista tuli menomatkalle hinnaksi noin 30 – 40 euroa.

Matkalla hissi oli rikki, eikä pitkän matkan junaan nouseminen onnistunut vaunuilla itse. Apua pyytämällä pääsimme kuitenkin hyvin eteenpäin.

Tukholma-Kööpenhamina -välillä vaunuja ei saanut jättää kokoon, kuten Suomen Vr:ssa. Tämä on puute, sillä Pius nukkui vain lyhyitä pätkiä rintarepussa, ehkä tuli liian kuuma. Loppumatkaksi hän nukahti syliin, se oli ehkä parempi ratkaisu vaikka kädet ovatkin sitten melko lailla varatut. Junasta löytyi kuitenkin vaipanvaihtopöytä ja tuuletus toimi hyvin.

Matka oli pitkä, sillä tulimme perille 20 minuuttia myöhässä viiden ja puolen tunnin jälkeen. Viihtyminen oli välillä koetuksella, mutta kaikesta selvittiin ihan hyvin. Kävimme katsomassa maisemia ja istuskelemassa ravintolavaunussa. Lelujen lisäksi viihdykettä löytyi vesipullon ravistelusta, pomppimisesta, ”seisomisesta” sekä erityisesti leveistä hymyistä kaikille niille, joiden kanssa poika sai katsekontaktin aikaiseksi. Tässä kävi niinkuin arvasin ja mistä olen todella iloinen: Piuksen myötä olen jutellut tähän mennessä jo noin tusinan ihmisen kanssa ja löytänyt kahvi- ja matkaseuraa pidemmäksiskin toviksi.

Hotellille päästyämme en enää raaskinut lähteä viemään perillepääsystä ikionnellista lasta minnekään. Puolitoista tuntia hengailtuamme käväisimme nopeasti lähikaupassa ostamassa iltapalaa. Mikään sightseeing-reissu tästä ei siis luultavasti ole tulossa. Huomenna meidän pitäisi kuitenkin olla vähän varhaisemmassa perillä niin katsotaan kuinka käy!

Katastblogin kesäextra: reilaamaan vauvan kanssa

Tässä blogissa ei ole aiemmin juuri ollut henkilökohtaisia asioita. Nyt kuitenkin uskon tekeväni jotakin sellaista, jota moni saattaa olla harkinnut ja josta voisi olla hyödyllistä jakaa vinkkejä. Lähdemme nimittäin tänään kuusikuisen poikani kanssa maata pitkin Italiaan. Kuinka matkustaminen vauvan kanssa toimii ja mitä asioita pitää ottaa huomioon? Tervetuloa seuraamaan matkaamme!

Olen reilannut kahdesti aiemmin ja lisäksi matkustanut Trans-Siperian junalla Mongoliaan mieheni kanssa. Ensinnäkin haluaisin siis lämpimästi suositella maata pitkin matkustamista. Ensimmäinen ajatus, kun päätimme luopua lentämisestä oli, että voi, eihän sitä pääse enää minnekään. Todellisuudessa junalla, bussilla ja laivalla pääsee vaikka minne. Eurooppa on pieni maanosa ja Venäjä ja sitä kautta Aasia on aivan vieressämme. Vaikka aikaa ei olisi viikkokausia, mahdollisuuksia on silti monia. Kaikkialle ei maata pitkin toki pääse, ellei aikaa ole aivan rajattomasti. Aivan tarpeeksi moneen paikkaan kuitenkin, että niistä riittää koettavaa ja nähtävää yltäkylläisesti eliniäksi. Maata pitkin matkustaessa on myös erityistä matkustamisen tunnelmaa. Se on seikkailu. Matka itsessään ei ole vain välttämätön paha kohteen tiellä, vaan se on juuri se juttu – lähteä matkaan.

Aiemmin olemme reissanneet niinkin, että olemme päättäneet reittiä sen mukaan mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä. Se on ihanaa, reilaamista täydellisimmillään. Nyt vauvan kanssa olen kuitenkin suunnitellut reitin tarkasti. Matka taittuu päivisin ja yöt nukutaan hotelleissa, jotka löytyvät asemien läheisyydestä, joissa on vastaanotto yömyöhään auki varmuuden vuoksi ja joista saa vauvansängyn vuokrattua. Kaikki junat on aikataulutettu reippailla, vähintään reilun tunnin mittaisilla vaihdoilla ja varaukset on tehty niihin juniin, joihin varaukset vaaditaan. Tässä on auttanut ilmainen Railplanner -sovellus, joka näyttää kaikki Euroopan junayhteydet ja laskee reitin kohteiden välille tarvittaessa myös offline-tilassa (havaitsin kuitenkin puutteita Italian-yhteyksissä, eli aina kannattaa tsekata jos alkaa epäilyttää!)

Pakkaustakin olen suunnitellut tarkkaan, sillä kaiken pitää mahtua kärryjen alaosaan niin, että kädet jäävät työntämistä varten vapaiksi. Periaatteessa vaatteet riittävät nyt perille saakka, mutta varasin pyykinpesuainetta varmuuden vuoksi, koska sotkulta ei voi vauvan kanssa välttyä. Viihdykkeeksi löysin kirpputorilta pieniä, litteitä leluja, jotka saa sidottua narulla johonkin niin, etteivät ne putoa junan lattialle. Olen säästänyt ne piilossa tähän asti, jotta uutuudenviehätys säilyy. Lisäksi olen ihastunut maistelututtiin, jonka saa myös narulla kiinni. Siitä puolivuotias osaa itse syödä turvallisesti, sisään voi laittaa mitä vain ja puuhassa kuluu mukavasti tovi. Mukana on muutenkin tarpeeksi ruokaa loppuun saakka vauvalle ja varaenergiaa myös minulle, sekä puolentoista litran vesipullo. Pienempi loppuisi takuulla pidemmillä matkoilla kesken ja panttipullon voi tarvittaessa myös kierrättää, jos täyttö ei onnistu, ja ostaa uuden. Ostin Torista myös imetyskorun, jonka olisi tarkoitus auttaa pitämään huomio syömisessä ja välttää kiusallisia tilanteita, joissa lapsi alkaa kesken kaiken hymyillä vastapäätä istuville. Muutenhan tämä on tietysti mitä viehättävin tapa, jolla saamme varmasti tutustuttua uusiin ihmisiin matkalla!

Lähdemme tänään liikkeelle Viking Linella Helsingistä. Vasta matkan varaamisen jälkeen luin Vihreästä Langasta laivamatkailun päästöistä ja siitä, miten Turun-laiva olisi perustellumpi valinta, sillä sitä reittiä käytetään myös rahdin kuljettamiseen. Paluun sain varattua sitten sinne. Perustelluin ratkaisu olisi tietysti ollut kiertää junalla Tornion kautta, mutta jotenkin olisi tuntunut kohtuuttomalta aloittaa matka väärään suuntaan. Viking Line lupaili 50 % alennuksia reilaajille, jonka saisi soittamalla asiakaspalveluun. Jostain syystä asiakaspalvelusta tarjottiin kuitenkin kalliimpia, ei halvempia matkoja, kuin mitä netistä oli varattavissa. Koetan vielä selvittää asiaa, mutta tuohon alennusprosenttiin ei kannata luottaa.

Perhoset lentävät vatsassa, sillä laiva lähtee pian ja pitkään valmistellun ja odotetun matkan aika on koittanut. Koetan kirjoittaa taas huomenna illalla ja kertoa, miten matka on lähtenyt käyntiin!