Toivosta, rakkaudesta – ja ilosta

Olin lauantaina puhumassa Kirkkopäivien ja Lähetysjuhlien tilaisuudessa ”Ilmastonmuutos – pelastuuko maailma?” Vastaukseksi löysimme, että varma asiasta ei voi olla. Kehitys kulkee monelta osin edelleen väärään suuntaan, kun globaalit päästöt kasvavat vaikka niiden pitäisi dramaattisesti vähetä. Toivoa kuitenkin on, sillä toivoa on aina. Siinä juuri on toivon ydin, että se pysyy, vaikka todennäköisyydet eivät ole sen puolella.

”Huoli luomakunnasta on kysymys, johon voisimme myös reagoida nimenomaan kristittyinä” totesi ekoteologi Mikko Pyhtilä. Näin on. Toivon lisäksi myös esimerkiksi kohtuuden ja lähimmäisenrakkauden teemat ovat kristinuskon ytimessä ja juuri niitä arvoja, joita nyt kriisin keskellä tarvitsemme. Oikeudenmukaisuuteen pyrkiminen samaten. Lähetysseuran kohteista esitetyt kuvat ja tarinat ilmastonmuutokseen varautumisesta köyhissä oloissa toivat meidät monta kertaa saman suuren teeman äärelle. Ne, jotka ovat vähiten vastuussa ilmastonmuutoksesta, kärsivät siitä eniten. 

Tilaisuudessa myös kysyttiin sitä, mitä olen viime aikoina muutenkin päässyt pohtimaan: miltä ilmastonmuutos tuntuu, miltä minusta tuntuu? Ehkä mielenkiintoisimpina nostaisin esille ilmastotoimista syntyvän ilon tunteen. Tuottaa iloa puhua tärkeimmistä asioista ja ilahduttaa, että toiset kuuntelevat. Iloitsen kuullessani tärkeästä työstä oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen puolesta tai kun kuulen jonkun pohtineen asioita ja tehneen tärkeitä muutoksia elämässään. Tunnen iloa siitä yhteenkuuluvuudesta, kun saa keskustella ja toimia yhdessä muiden kanssa. Tunnen iloa, kun tunnen tekeväni oikein.

Kiitos, kun sain olla mukana. Tämä ilo vie pitkälle. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.