Puolassa Katowicessa alkaa huomenna YK:n ilmastokokous (COP24), jossa on tarkoitus tehdä Pariisin sopimuksen (COP21) sitoumusten toimeenpanemisen säännöt valmiiksi. Vuonna 2015 Pariisissa sovittiin, että tällainen säännöstö on valmis vuonna 2018. Enempää viime metreille ei olisi voinut asiasta sopiminen siis jäädä – Katowicen kokous loppuu kuun 14. päivä.
Tämä on kuitenkin ymmärrettävää. Neuvotteluita ja valmistautumista tapahtumaan on käyty välissä runsaasti ja konkreettiset kysymykset, joista pitäisi päästä maailmanlaajuisesti sopuun, ovat totta kai hankalia. Kuinka päästöistä pitäisi raportoida niin, että ne olisivat laskettavissa yhteismitallisesti?
Pakko tunnustaa: toimeenpanosäännöstö ei kuulosta kovin kiehtovalta. Se on kuitenkin tärkeä. On vaikea toimeenpanna ilman yksimielisyyttä siitä, mikä lasketaan toimeenpanoksi. Helpoin keino päästöjen pienentämiseen on laskea ne itselleen suotuisimmalla metodilla. Toivottavasti Katowicessa saadaan reiluja sääntöjä sovittua.
Kokouksen asialistalla on tämän varsinaisimman asian rinnalla luvassa erittäin tärkeää keskustelua siitä, kuinka maat suhtautuvat YK:n ilmastopaneelin IPCC:n raporttiin 1,5 ja 2 asteen eroista. Raportti oli tilattu tätä kokousta varten, sillä se liittyy olennaisesti Pariisin sopimuksen toimeenpanoon. Pariisissahan ei varsinaisesti päätetty kummastakaan astevaihtoehdosta, vaan päätettiin rajoittaa lämpötilan nousu selkeästi alle kahden asteen ja pyrkiä sen rajoittamiseen 1,5 -asteeseen. Tämäkin osoittaa yksityiskohtien merkityksen kun koko Pariisin sopimuksen ytimen, asterajan, sinänsä ensisilmäyksellä vaatimattomalta näyttävä epämääräisyys nousee nyt Katowicen kokouksessa keskeiseen asemaan.
Vaikka varsinaisia päätöksiä asiasta ei suuntaan tai toiseen tehtäisikään, on osallistujamaiden keskenään käymä keskustelu erittäin tärkeää. Seuraava tärkeä Pariisin ilmastosopimuksen raja on nimittäin vuosi 2020, johon mennessä jokaisella sopimuksessa mukana olevalla maalla pitäisi olla oma päästövähennyssuunnitelma valmiina. Voisivatko maat vakuuttaa toisiaan yhteisestä kunnianhimosta niin, että nuo suunnitelmat selkeästi pyrkisivät 1,5 -asteen tavoitteeseen?
Kokousta pohjustamaan onkin lähetetty paljon erilaisia viestejä. Ympäristö- ja kehitysjärjestöjen viesti on, että Suomen ja Euroopan unionin tulisi edistää sitä, että kansallisia päästövähennystavoitteita vuodelle 2030 asetettaisiin 1,5 -asteen mukaisesti. EU:n tulisi myös vaatia muitakin maita vielä muokkaamaan omia tavoitteitaan samoin ennen vuotta 2020. Itsekin kokoukseen osallistuva Sauli Niinistö on osallistunut yhdessä 15 muun eurooppalaisen valtionpäämiehen kanssa julistukseen, jossa vaaditaan kunnianhimoisempia toimia ilmastonmuutoksen estämiseksi ja sanotaan, että kansalliset tavoitteet eivät ole kokonaistavoitteen kanssa yhtäpitäviä. EU-komissio on tällä viikolla ehdottanut EU:n pyrkivän hiilineutraaliuteen 2050 ja EU-parlamentti on ollut valmis koventamaan jo EU:n 2030 -tavoitteita.
Toivottavasti Suomi ja EU lähtevät kirimään omat tavoitteensa todella 1,5 -asteeseen tähtääviksi ja onnistuvat saamaan muita mukaan! Jos kuitenkin on niin, että tästä kokouksesta ei saada tyydyttäviä lopputuloksia, niin YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on järjestämässä huippukokousta aiheesta ensi vuoden syyskuussa – siis vielä ennen vuotta 2020 ja maiden päästövähennyssuunnitelmien asettamista. Toivottavaa kuitenkin tietysti olisi, että siellä voitaisiin jatkaa hyvin sujuneen ja kunnianhimoisen Katowicen kokouksen jälkimainingeissa. Ilmastonmuutoksen kanssa on niin kiire, että jokainen vuosi on erittäin tärkeä.